Ihminen on kiinnostavampi kuin sentit, sekunnit ja millimoolit, sanoo urheilutoimittaja Harri Pirinen

Urheilutoimittaja Harri Pirinen oli viime syksynä tekemässä ”perusjuttua kiinnostavasta urheilijasta”, seitsenottelija Miia Sillmanista.

Sillman oli kirjoittanut Instagram-tilillään, että hänellä oli takanaan harvinaisen vaikea kausi. Pirinen kiinnostui. Hän kysyi, mitä Sillman tarkoitti vaikeuksilla ja haluaako tämä puhua niistä. Sillman päätti kertoa julkisesti lapsuudessa tapahtuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Sillman, 26, on yksi asianomistajista tunnetun ravivalmentajan Erkki-Pekka Mäkisen tapauksessa. Mäkinen tuomittiin kesäkuussa 2021 neljän ja puolen vuoden ehdottomaan vankeuteen alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Pirisen “perusjuttukeikka” muuttui hetkessä muuksi.

”Kun Miia alkoi puhua oikeudenkäynnistä ja sen sisällöstä, ensimmäinen reaktioni oli voi v-ttu, että mitä? 25 vuoden työuralta en muista toista juttua, joka olisi lähtenyt niin eri suuntaan kuin olin suunnitellut ja vaikuttanut itseenikin niin vahvasti kuin tämä”, Pirinen sanoo.

Aiemmin Pirinen oli käsitellyt urheilijanaisiin kohdistuvaa ahdistelua, häirintää ja epäasiallista käytöstä muun muassa formulakuski Emma Kimiläisen haastattelussa. Virossa paljastuneesta, jalkapallovalmentajan vuosikaudet harjoittamasta alaikäisen tyttöpelaajan hyväksikäytöstä Pirinen teki useamman jutun.

Pirinen kysyi Sillmanilta saman kysymyksen: miksi urheilija kertoi juuri nyt ja juuri hänelle.

Sillman vastasi että Pirinen oli ensimmäinen, joka kysyi muusta kuin pinta-asioista: kunnosta, kisoista, valmentajanvaihdoksesta. tavoitteista. Sekin vaikutti, että Sillman tiesi Pirisen vaimolla olevan raviurheilutaustaa.

---

Parikymppinen Harri Pirinen aloitti 1990-luvun lopulla Länsi-Suomen urheilutoimituksessa. Hän kirjoitti paljon eri lajeista ja urheilijoista, mutta kiekkoseura Lukko oli ja on kotipaikkakunta Rauman ykkösaihe.

”Nuorena tuli kirjoitettua turhankin kriittisesti yksittäisistä Lukon pelaajista. Nykyään ymmärrän, että urheilijat ovat itse itsensä pahimpia ruoskijoita – ja ennen kaikkea he ovat ihmisiä heikkouksineen ja ongelmineen”, hän sanoo.

Mitä kauemmin Pirinen on tehnyt töitä, sitä enemmän häntä on alkanut kiinnostaa ihminen maalien, senttien, sekuntien ja millimoolien takana. Jo ennen kuin henkisestä valmennuksesta alettiin puhua Suomen urheilussa ja mediassa säännöllisesti, Pirinen teki aiheesta useita isoja juttuja ja suoritti opintovapaallaan Helsingin avoimessa yliopistossa psykologian perusopinnot.

Jos vain on aikaa, Pirisen tekemät haastattelut ovat pitkiä ja niissä puhutaan muustakin kuin urheiluteemoista.

”Se, että pääsee haastateltavan pään sisään ja pystyy aistimaan tämän tunnetiloja, on palkitsevaa ja tuottaa myös parempaa jälkeä. Ei lajitietämyksen tai kriittisyyden tarvitse sulkea pois inhimillistä otetta.”

Pirinen kertoo aistineensa, että viime vuosina maailman muutos on ajanut niin sanotut vanhan liiton urheilutoimittajat kipuilemaan identiteettinsä kanssa.

”Nykynuoret elävät aivan eri maailmassa ja heillä on käytössään eri kanavat kuin 10 – 20 vuotta sitten. Ei ole liioiteltua sanoa, että osa nuorista urheilijoista ei tarvitse perinteistä mediaa mihinkään. Tämä sukupolvi myös puhuu asioista, joista urheilussa ei perinteisesti ole puhuttu: ilmastonmuutoksesta, ihmisoikeuksista, tasa-arvosta. Minusta vaikuttaa, että osa urheilutoimittajista pelkää uuden urheilijapolven vievän sen ’valta-aseman’, jonka olemme kuvitelleet meillä olevan.”

---

On ammattikunnan kannalta huolestuttavaa, jos lähtökohta on, ettei toimittajiin voi luottaa.

Urheilujournalistit, kuten kaikki erikoistoimittajat, tasapainoilevat luottamuksen ja etäisyyden välillä. Uutisia, tietoja ja hyviä haastatteluja ei saa ilman kontaktiverkkoa ja pidemmän ajan seurantaa, mutta kenenkään taskuunkaan ei auta joutua.

Harri Pirinenkin on joidenkin urheilijoiden ja valmentajien kanssa läheisemmissä väleissä ja voi viestitellä heidän kanssaan muustakin kuin työasioista.

”En koe hyviä välejä ongelmallisena, kunhan ne tiedostaa. Jos tulee niin sanottu ikävä juttu tehtäväksi, olen sanonut, että nämä asiat tuppaavat tulemaan joka tapauksessa esiin: voit valita, haluatko kommentoida tässä vai et. Painostamaan en ryhdy.”

Viime aikoina Pirinen on saanut nimenomaan urheilijanaisilta viestiä, että näiden luottamus mediaan ja sen edustajiin on heikko. Osa on päättänyt, ettei anna enää lainkaan henkilöhaastatteluja.

Urheilijoilla ei tietenkään ole oikeutta päättää juttujen sisällöstä, sävystä tai muista valinnoista. Silti huolia on syytä kuunnella.

”Mielestäni kyse on jostain syvemmästä kuin vain halusta vaikuttaa sisältöön. Urheilupiireissä sana leviää äkkiä. Ketään ei tarvitse mielistellä, mutta on se minusta ammattikunnan kannalta vähän huolestuttavaa, jos lähtökohta on, ettei toimittajiin voi luottaa”, Pirinen toteaa.

Asiaa liittyy hänestä se, että urheilujournalistit katsovat yhä oikeudekseen asettaa urheilijoille toiveita, odotuksia ja vaatimuksia – ja sitten kritisoida rajusti, jos toimittajien itse luomat odotukset eivät täyty.