Kuolleita

Rikosalan kova ammattilainen ja äärimmäisen hyväsydäminen ihminen

Rikostoimittaja Jarkko Sipilä 15.4.1964 Helsinki – 7.3.2022 Espoo

Rikostoimittaja ja kirjailija Jarkko Sipilä kuoli maanantaina 7. maaliskuuta äkillisen sairauskohtauksen seurauksena. Sipilä sai vakavan sairauskohtauksen helmikuun lopussa eikä hän enää toipunut siitä. 

Sipilä oli syntynyt 15. huhtikuuta 1964. Hän oli kuollessaan 57-vuotias. 

Sipilä aloitti rikostoimittajan työt Helsingin Sanomissa vuonna 1990 ja siirtyi MTV Uutisiin vuonna 1996. Samana vuonna julkaistiin hänen esikoisromaaninsa. 

Sipilä ehti kirjoittaa urallaan 21 rikosdekkaria, joiden pääosassa oli rikoskomisario Kari Takamäki. Näiden lisäksi hän kirjoitti muita rikosteemaisia kirjoja, rikollisten elämäkertoja, radiokuunnelmia, muutaman tv-sarjan ja novelleja. Hän ehti juuri kutakuinkin saada valmiiksi 22. Takamäki -dekkarin Kahdesti tapettu. Sen pitäisi ilmestyä toukokuussa. 

Jara oli MTV:n rikostoimituksen ydinhenkilö, koko toimituksen sydän. Hän toimi 25 vuoden ajan rikostoimituksen päällikkönä aina tämän vuoden helmikuun alkuun asti. Rikospaikka-ohjelmaa hän teki yhdessä Pekka Lehtisen kanssa vuodesta 2017 alkaen. Vinkkimiehet-jaksoja kaksikko teki vielä pitempään, vuodesta 2014 lähtien. 

Jara oli rikos- ja oikeusjournalismin kokeneimpia tekijöitä Suomessa. Vakuuttava ja vaikuttava ammattilainen. Hän pohti ja analysoi rikos- ja oikeusmaailman tapahtumia laaja-alaisesti. Hänellä oli laaja lähdeverkosto. Jara tunsi paljon poliiseja, mutta myös rosvoja. Jaraa arvostettiin toimittajana myös rikollismaailmassa.  

Jara otti aina asioista etukäteen selvää ja hän teki taustatyönsä erittäin huolellisesti. Hän tunsi hyvin kriminologian kentän ja hänelle oli tärkeää, että yleisöltä ei salata perusteettomasti tietoa. 

Sipilälle erityisen tärkeää oli rikosten uhrien ja näiden omaisten näkökulman esiin tuominen. Hänelle oli tärkeää, että julmat teot tuotaisiin julki mahdollisimman totuudenmukaisesti, eikä uutisoinnissa painottuisi vain tekijän näkökulma.  

Esimerkiksi Kauhajoen vuonna 2008 tapahtuneen koulusurman uhrien nimet ja kuvat MTV Uutiset julkaisi myöhemmin omaisten luvalla ja Sipilän sinnikkään taustatyön ansiosta. 

Sipilä sai ensimmäisenä rikos- ja oikeustoimittajana Suomessa poliisin ansioristin vuonna 2004.  

Ihmisenä Jara oli erityisen lämmin ja huomaavainen. Hänellä oli iso sydän. Hän osasi kuunnella ja tarvittaessa hän oli aina valmis auttamaan ja neuvomaan. Jara opasti nuorempia kollegoitaan ja oli avuksi myös muille toimittajille kilpailevissa medioissa. 

Työkaverina Jara oli hauska ja iloinen. Se oli tärkeää tässä työssä, jossa päivittäin ollaan tekemisissä raskaiden ja vakavien aiheiden kanssa. Jaran huumorintaju oli älykästä, ja se näkyi muun muassa Vinkkimiehissä. Vinkkimiehistä aurinkolaseineen tuli tunnettu tavaramerkki ja jopa Posse-ohjelman sketsi. 

Jaran poislähtö on valtava isku sekä MTV Uutisten rikostoimitukselle, että Maikkarin koko työyhteisölle. Rikos- ja oikeusjournalismin kenttään hänen lähtönsä jättää suuren aukon. Jaran tuntevat kaikki ja hän on ollut aina arvostettu ja pidetty hahmo toimittajapiireissä. Jaran pitkää kokemusta ovat arvostaneet myös poliisit ja oikeusviranomaiset.  

Maikkarin rikostoimituksen huoneessa tuntuu nyt todella tyhjältä. Jara on poissa. Ikävä on kova.  

Työyhteisön lisäksi Jaraa jäivät kaipaamaan vaimo ja kolme aikuista lasta sekä iso joukko omaisia, läheisiä ja ystäviä.