Fokus

Apulaisohjaaja Mia Siiskonen on jo nähnyt ensi joulun

Ylen apulaisohjaaja Mia Siiskonen vietti tammikuun joulutunnelmissa. Rovaniemellä kuvattiin ensi jouluksi valmistuvaa kolmiosaista koko perheen sarjaa Lahjat esiin!, jonka ohjaa Rami Saarijärvi.

Apulaisohjaajan työnkuva on laaja. Siiskonen muun muassa tutustuu etukäteen käsikirjoitukseen, laskeskelee yhdessä tuottajan kanssa kuvauspäivien määrää ja tekee kuvausaikataulun.

”Usein pääsen vaikuttamaan myös tuotannon luovaan puoleen, esimerkiksi esittämään ideoita käsikirjoitukseen ja roolitukseen. Luovuus on tässä työssä parasta”, Siiskonen sanoo.

”On hieno tunne, kun porukka työskentelee kuvauksissa yhteisen päämäärän eteen.”

Ylellä apulaisohjaajan toimenkuva on laajempi kuin kaupallisissa tuotannoissa, Siiskonen sanoo.

”Mutta työpäiviä on vastaavasti käytössä enemmän. Haaveissani on vielä joskus kokeilla myös, millaista indie-tuotannon tekeminen on.”

Lahjat esiin! -esituotanto alkoi jo vuoden 2021 puolella. Siiskosella on samanaikaisesti työn alla neljä tuotantoa.

Lahjat esiin! jäi muhimaan alitajuntaan siksi aikaa, kun kuvasimme muuta.”