Nimetön freelancer paheksui lokakuussa Journalistissa kollegojaan, jotka hänen kokemuksensa mukaan luistavat yrittäjien eläkevakuutuksestaan eli YEL-maksusta:
”En tunne yhtäkään vapaata toimittajaa, joka itseni tavoin maksaa lakisääteiset eläkevakuutusmaksunsa. Sen sijaan tiedän lukuisia, joilla on rästissä 10 – 30 vuoden maksut.”
Siinä, että yksinyrittäjiä moralisoidaan eläkemaksuista, ei ole mitään uutta. Moralisointia on viime vuosina kuulunut yhä useammin ja yhä voimakkaammin äänenpainoin.
Syy on, että nykyisillä eläkemaksuilla maksetaan tällä hetkellä eläkkeellä olevien eläkkeet, eivätkä YEL-maksut riitä kattamaan niitä. Koska yrittäjät maksavat eläkkeitä ”liian vähän”, valtion pitää paikata yrittäjien eläkkeitä. Viime vuonna tähän kului Eläketurvakeskuksen mukaan 349 miljoonaa euroa.
Kuulostaa tietysti pahalta. Rikkaat kapitalistiyrittäjät kahmivat setelit liiveihinsä ja panevat veronmaksajat maksamaan eläkkeet puolestaan.
Tältä asia saadaan näyttämään, jos niin halutaan. Ja niin on haluttu, koska eläkejärjestelmä kaipaa yrittäjiltä lisää rahaa.
Itse voisin yhtä pätevään mutuun perustuen sanoa, että en tiedä yhtään freelanceria, joka ei maksaisi lakisääteisiä eläkemaksujaan.
Ne ovat nimittäin nykyään pakollisia, jos tienaa yrittäjänä enemmän kuin rapiat 8 000 euroa vuodessa. Jos YEL-vakuutusta ei ota itse, Eläketurvakeskus ottaa sen sinulle väkisin ja lähettää laskun perään taannehtivasti enintään kolmelta vuodelta. On tietysti myös mahdollista, että tuttavapiirini ulkopuolella lukuisat toimittajayrittäjät elävät lain tuolla puolen ja odottavat, milloin nalli napsahtaa.
Uuden yrittäjän pienin pakollinen YEL-maksu on noin 125 euroa kuukaudessa. Sillä saa siis eläkkeen, jonka saisi 8 000 euron vuotuisilla palkkatuloilla. Eli ei juuri mitään, alle pari sataa euroa kuussa.
Jos työaikana maksettu eläkesumma jää alle takuueläkkeen 837 euron rajan, valtio maksaa puuttuvan osan. Muun muassa näistä puutteista kertyy summa, jota valtion pitää paikata.
Toisin kuin palkansaaja, yrittäjä voi määritellä eläkemaksunsa itse. Voin siis ruksata eläkevakuutusyhtiön paperiin, että työtuloni on 8 000 euroa vuodessa ja maksan YEL-maksua 125 euroa kuukaudessa, eikä kellään ole siihen lakimielessä nokan koputtamista.
Se, mitä nimetön freelancer oletettavasti paheksui, olikin juuri tämä: eläkemaksua maksetaan liian pienistä työtuloista. Ainakin tutkimusten mukaan juuri se on yrittäjäeläkkeiden ongelma. Tätä kutsutaan eläkejargonissa ”alivakuuttamiseksi”.
Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, yrittäjän eläkemaksun perustana oleva tulo ei ole sama asia kuin verotuksessa vuositulo. Eläkemaksun perusteena oleva tulo on nimeltään työtulo, joka määritellään ohjeiden mukaan niin, että ”paljonko kaltaisellesi osaajalle pitäisi maksaa” tai ”mikä on työpanoksesi arvo”.
Jäin freelanceriksi palkkatyöstä kymmenisen vuotta sitten. Olin tietysti kysellyt ja selvitellyt eläkeasioita etukäteen. Silti tuli yllätyksenä, että saadakseni saman eläkkeen, joka kertyi toimitussihteerin töistä neljän tonnin kuukausipalkalla, minun pitäisi maksaa YEL-maksua lähes tuhat euroa kuussa. Summassa oli mukana ”aloittelevan yrittäjän alennus”, jota saa neljän vuoden ajan.
Yrittämisestä sen verran, että se on yhtä vakaata ja pitkäkestoista kuin avioliitto: viiden vuoden jälkeen puolet YEL-vakuutuksista on lakkautettu ja yritykset kuopattu.
Olin ajatellut, että maksan yrittäjän YEL-maksuja saman verran kuin oli oma osuuteni TyEl-maksuista ollessani palkkatyössä. Sillä summalla saa kuitenkin vain eläkkeen, jonka saa vähän yli 20 000 euron vuosituloilla.
Iästä riippuen YEL-eläkemaksu on 24,1 tai 25,6 prosenttia bruttotulosta. Työntekijän TyEL-maksu on 24,8 prosenttia. Keskipalkkainen eli sattumoisin juuri sen neljä tonnia tienaava palkansaajatoimittaja maksaa tästä itse reilun neljänneksen eli noin 280 euroa, loput kolme neljäsosaa hoitaa työnantaja.
Jos asuu Helsingissä, on alle 40-vuotias, maksaa asuntolainaa tai pääkaupunkiseudun vuokria ja huollettavana on alaikäisiä lapsia, tuhat euroa kuussa eläkemaksuun on valtava summa, henkisesti ja käytännössä.
Liian pientä eläkemaksua voi moralisoida ja sen haittoja teoretisoida, mutta käytännön keskustelu siitä puuttuu.
Nykyistä YEL-systeemiä puolustetaan järjestelmän sisältä vähän kuin ravitsemussuosituksia: kun nämä nyt ovat olemassa ja tämä on sinulle järkevää. Ravitsemussuositukset kuitenkin perustuvat tieteeseen. Suomalainen eläkejärjestelmä on poliittisten päätösten tulos.
Siksi keskustelu yrittäjäeläkkeestä kuulostaa usein siltä kuin aikuiset tunkisivat neliönmuotoista palikkaa pyöreään reikään.
Kyllä, ymmärrän, että ”alivakuuttaminen” on tyhmää, koska tulen saamaan liian pientä eläkettä ja mahdollisesti naurettavan pientä sairaspäivärahaa. Ei, en siltikään aio maksaa enempää, koska en halua pudottaa elintasoani sen takia, että te sanotte vakavalla äänellä ”sosiaaliturvajärjestelmä” ja ”vakuutusturva”.
Keskustelu yrittäjäeläkkeestä kuulostaa usein siltä kuin aikuiset tunkisivat neliönmuotoista palikkaa pyöreään reikään.
Kyllä, arvostan suomalaista eläkejärjestelmää enkä ”epäile” sitä. Ymmärrättekö silti, että tuhat euroa kuussa on liikaa pyydetty freelanceyksinyrittäjältä, jonka kaikki ansiot menevät elämiseen?
Yrittäjien asenteet suomalaista eläkejärjestelmää kohtaan ovat tutkitusti nihkeät. Huhtikuussa julkaistun Yrittäjägallupin mukaan 40 prosenttia yrittäjistä epäilee YEL-järjestelmää. Täysin siihen luottaa 10 prosenttia ja jokseenkin paljon 25 prosenttia. Tosin luottamus on kohentunut, sillä vuonna 2017 vain neljä prosenttia luotti järjestelmään täysin.
Epäluulolle on siinä mielessä katetta, että kun yrittäjien eläkejärjestelmä luotiin 1960-luvun lopussa, yrittäjät olivat suomalaisessa yhteiskunnassa halveksuttua väkeä. Yrittäjät olivat niitä suurteollisuuden omistajaperheitä, joista laulettiin pilkallisesti Laulussa 20 perheestä.
Yrittäjien eläke syntyi maatalousyrittäjien eläkkeen sivutuotteena, kirjoittaa Seppo Pietiläinen yrittäjien eläkelain syntyä käsittelevässä kirjoituksessaan Eläketurvakeskuksen Keskustelualoitteita-sarjassa (2005).
”Sellaista neuvottelumekanismia kuin oli maataloudessa, ei ollut muilla yrittäjillä, ei silloin eikä myöhemminkään. Yrittäjien asema oli tuolloin yhteiskuntapolitiikassa heikko, kun maassa vallitsi markkinataloudelle ja talouden vapaudelle kriittinen ilmapiiri.”
Yrittäjien heikko neuvotteluasema johti lopputulokseen, jossa maatalousyrittäjille on oma maatalousyrittäjien eläkevakuutus MYEL. Se on maatalousyrittäjälle itselleen melkein puolet halvempi kuin YEL. Kun YEL:n maksuprosentti on alle 53-vuotiaille 24,1, MYEL:n maksuprosentti on 13,01. Ja näistä molemmista kertyy siis samansuuruinen eläke.
Myöhemmin MYEL on laajennettu koskemaan myös apurahansaajia.
Yksinyrittäjien määrä on kasvanut koko 2000-luvun. Yksinyrittäjiä oli vuonna 2018 kaikista yrityksistä puolet ja koko työvoimasta kahdeksan prosenttia. Paljon puhuttu alustatalous luo yksinyrittäjiä vielä lisää perinteisten parturi-kampaajien, kulttuuri- ja käsityöläisten, freelancetoimittajien ja rakennusalan itsensätyöllistäjien lisäksi.
Olemme silti eläke- ja sosiaaliturvaongelminemme yksin. Oma vika, jos ei maksa itselleen tarpeeksi, ja vähän paheksuntaa päälle.
On selvää, ettei YEL-järjestelmä tällaisenaan ei ole suunniteltu palvelemaan yksinyrittäjiä. Se on liian kallis, siitä viestitään epäselvästi ja se on MYEL-järjestelmään verrattuna epäreilu. Se on aikoinaan runnottu osaksi järjestelmää, joka palvelee pääasiassa palkansaajia ja suuryrityksiä työnantajina.
Kyselytutkimusten mukaan puolet yksinyrittäjistä tienaa alle 2 000 euroa kuukaudessa. Freelancetoimittajan verotettava keskimääräinen vuositulo (2020) on 25 500 euroa. Se on vähän yli 2 100 euroa kuukaudessa.
On ymmärrettävää, että yrittäjä ei halua maksaa 2 000 euron kuukausituloistaan lähes 500 euroa eläkettä kuukaudessa, vaikka niin olisi nykysysteemin mukaan oikein.
Hallitus saa tänä keväänä yrittäjien ”alivakuuttamista” pohtineen eläketyöryhmän esityksen. Siinä on viisi vuotta pohdittu juuri sitä, miten yrittäjän työtulo määritellään YEL-vakuutusta varten. On esitetty, että verotettava ansiotulo olisi sama kuin työtulo ja sitä ei voisi enää itse määritellä, mutta tämä muutos ei ole näillä näkymin menossa läpi. Työryhmä on keskustellut myös YEL-työtulon alarajan nostamisesta.
Kiinnostavaa on sekin, että eläkejärjestelmän näkökulmasta me siis maksamme liian vähän eläkemaksua, vaikka maksun perusteena oleva ”työtulo” ei ole sama kuin verotettava vuositulo.
Miten on siis pystytty määrittelemään, että YEL-maksuja maksetaan liian vähän? Onko valtiovarainministeriössä joku suuri kirja, josta katsotaan, minkä arvoiseksi seinäjokelaisen senttarin pitäisi työpanoksensa arvioida?
YEL-maksuja maksetaan valtion näkökulmasta liian vähän yksinkertaisesti siitä syystä, että siitä tulevat rahat eivät riitä nykyeläkkeisiin.
Se kertoo maksavan yksilön viallisuutta enemmän siitä, että systeemi ei toimi.
Yrittäjän eläkevakuutus YEL
YEL eli yrittäjän eläkevakuutus on pakollinen, jos tienaa yrittäjätoiminnallaan yli 8 000 euroa vuodessa. Maksun perusteella määräytyvät eläke sekä sairaus- ja vanhempainpäiväraha.
YEL-prosentti on alle 53-vuotiailla 24,1 % ja 53 – 62-vuotiailla 25,6 %. Prosenttiosuus lasketaan yrittäjän työtulosta, joka ei ole sama kuin verotettava vuositulo, vaan ”arvio työpanoksen rahallisesta arvosta”. Arvion saa yrittäjä tehdä itse.
Toisin kuin työeläkemaksuja, YEL-vakuutusmaksuja ei rahastoida, vaan ne menevät suoraan nyt eläkkeellä olevien yrittäjien eläkkeiden maksuun.
YEL-maksuista kerättävät rahat eivät riitä, joten valtio joutuu maksamaan puuttuvan osan. Valtion osuus on kasvanut ja kasvaa: vuonna 2010 valtio korvasi YEL-maksuja 96 miljoonalla eurolla, viime vuonna summa oli 349 miljoonaa euroa.
Maatalousyrittäjät eivät kuulu YEL:n piiriin, vaan heille neuvoteltiin 1960-luvulla oma MYEL-järjestelmä. Se on vakuutetuille itselleen edullisempi kuin YEL: MYEL-prosentit ovat 13,01 ja 13,82. Myös apurahansaajat kuuluvat tähän järjestelmään.
Sosiaali- ja terveysministeriön YEL-työryhmä jättää ehdotuksensa YEL:n uudistuksista hallitukselle keväällä. Ryhmä on ollut erimielinen siitä, kenen toiminnassa olisi korjattavaa, että maksuja saataisiin enemmän. Näillä näkymin ainakaan työtulon yhdistämistä verotettavan ansiotuloon ei olla ehdottamassa.
Uusimmassa lehdessä
- Paikallismedia kytkee ihmiset yhteisöönsä. Alajärvelle muuttanut Jukka Vuorio huomasi tarttuvansa pikkukunnan uutisiin sitä painokkaammin, mitä synkemmältä maailma muussa mediassa näyttää.
- Yleisön luottamus täytyy ansaita yhä uudelleen
- Journalistin ohjeiden uudistusehdotukseen paljon kommentteja – ”On jätettävä tilaa myös journalismin houkuttelevuudelle”
- Palkaton sairauspäivä huolettaa – liitto ei hyväksy ehdotusta, jos sitä esitetään neuvotteluissa
