Kuolleita

Suomenkielisen radiotoiminnan kantava voima

Kanavapäällikkö Jukka Häyrinen 14. 1. 1941 Tampere – 24. 1. 2022 Luulaja


”Toimittaja ei ole koskaan lomalla”, sanoi radiomies Jukka Häyrinen. Tamperelais-helsinkiläinen Häyrinen aloitti Ylessä 1962. Myöhemmin hän oli erikoistoimittajana silloisen pääjohtajan Eino S. Revon alaisena.

Ylen Lapin Radion aluepäälliköksi hänet valittiin 1968. Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu rakennustyö, joka käsitti radio- ja tv-keskuksen ja niin ikään saameradion luomisen.

Häyrinen siirtyi Ruotsiin 1987, aluksi Radio Norrbottenin johtoon ja sitten vetämään myös asemalla tuotettuja Ruotsin radion valtakunnallisia tuotantoja.

Vuonna 1996 hänet nimitettiin, ylivoimaisena hakijana, uuden suomenkielisen kanavan SR Sisuradion johtoon.
Viisi vuotta vaati paljon: digitaalisen lähetystekniikan kehittäminen, taistelu resursseista, paikallisen ja valtakunnallisen työkulttuurin yhteensovittaminen.

Häyrinen uskalsi kyseenalaistaa yhtiön johdon ratkaisut, kun kyseessä oli ruotsinsuomalaisen kuuntelijan etu.
Hän liikkui yhtä hyvin tukholmalaisessa aatelispalatsissa kuin Lapin vähäväkisten parissa. Luulajassa asunut Häyrinen osasi myös tarpeen tullen lopettaa kituvan poron kärsimykset, kun eläimen vieressä seisoi neuvoton kolaroinut autoilija.

Eläkkeelläkin Häyristä kiinnosti elämäntyönsä tila. Hän soitti usein ja vaihdoimme kuulumiset.

Lue lisää aiheista: