Kuolleita

Kesyttämätön taiteilijasielu

Toimittaja-valokuvaaja ja viulisti Matti Outakoski 16. 6. 1953 Helsinki – 7. 12. 2021 Tampere

Matti Outakoski valmistui Sibelius-Akatemiasta 1972, pääaineina viulu ja alttoviulu. Valmistumisen jälkeen hän soitti alttoviulua erilaisissa kokoonpanoissa. Muusikkoutta jatkui vuoteen 1985, kunnes hän joutui tekemään vaikean päätöksen muusikonuransa lopettamisesta olkapään kuluman vuoksi.

Outakoski opiskeli toimittajaksi ja aloitti Kokkolassa 1986 Keskipohjanmaa-lehden kulttuuri- ja musiikkitoimittajana. Sen jälkeen hän työskenteli Kansan Ääni– ja Demari -lehdissä. Hän työskenteli freelancerina myös muun muassa Pietarsaaren Sanomiin, Kalevaan sekä Vihreään Lankaan.

Outakoski oli asioihin perehtyvä, kriittinen ja oikeudenmukaisuutta puolustava toimittaja. Hänen uransa kehitykseen vaikutti 1990-luvun alun lama, jonka vuoksi lehtien toimintaa supistettiin ja toimittajia irtisanottiin. Myöhemmin Outakoski työskenteli kulttuuriprojekteissa eri puolilla Suomea ja teki myös valokuvataidetta ja -näyttelyitä esimerkiksi Latviassa ja Tšekissä.

Hänellä oli kaksi poikaa ja tytär sekä laaja ystäväpiiri. Matti Outakoski oli karismaattinen, suvaitsevainen ja ennakkoluuloton ihminen, joka sai helposti ystäviä. Outakoski tunnettiin erittäin hyvänä ruuanlaittajana, ja hänen elämänsä loppuikin itse tehdyn hienon aterian ääressä.

Lue lisää aiheista: