Fokus

Sanna Mansikkamäki on uuden ajan ruokatoimittaja

Toimittaja Sanna Mansikkamäen titteli Otavamediassa on komealta kalskahtava food manager.

Nykyään ruokatoimittajan pitää näet osata paljon muutakin kuin laatia maistuvia ja kuvauksellisia reseptejä.

Mansikkamäki kertoo, että ruokatoimittajan pitää olla ajattelultaan ”supervisuaalinen”.

”Lisäksi pitää olla laajempaa näkemystä lifestyle-sisällöistä, koska teen yhteistyötä käsityö- ja sisustustoimittajien kanssa. Kirjoitan uutisjuttuja ruoasta, juomasta ja lifestylesta. Ruokatoimittajana pääsen tekemään myös sosiaalisen median sisältöjä. Kotiliesi meni hiljattain Tiktokiin!”

Mansikkamäki sanoo nauttivansa työn monipuolisuudesta. Kotilieden lisäksi sisältöä syntyy Dekoon, Kotiliesi Käsityöhön ja Maalla -lehteen. Ruoka on intohimo, ja työnantaja tarjoaa mahdollisuudet siitä nauttimiseen.

”Työntekijöihin luotetaan. Työssä saa kokeilla uusia asioita”, Mansikkamäki sanoo.

”Pääsen haastamaan itseäni riittävän usein ja opettelemaan asioita, joita en olisi osannut kuvitellakaan, kun neljä vuotta sitten aloitin Otavamediassa.”