Tutkittua

Yle pyrkii toteuttamaan arvojaan myös sosiaalisessa mediassa

Yleisradion työntekijät pitävät kiinni julkisen median perusarvoista myös sosiaalisen median puolella.

Tämä selviää Media & viestintä -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta Vaakakupissa vaarat ja vastuu: Julkisen palvelun median arvot sosiaalisen median alustojen paineessa. Tutkimuksessa joukko suomalaisia viestinnän tutkijoita selvitti, miten Ylen työntekijät suhtautuvat sosiaalisen median alustoihin ja miten he soveltavat somessa julkisen median arvoja.

Tutkimuksen aineistoksi koottiin kymmenen haastattelua Ylen työntekijöiltä, joiden tehtäviin kuului sosiaalisen median käyttö. Aineisto on kapea, sillä perinteisen median sopeutumista nettialustojen käytäntöihin on käsitelty aiemmin enimmäkseen teoreettisesti. Uusi tutkimus liikkuu sen sijaan lähellä ruohonjuuritasoa.

Tutkimuksen mukaan Ylen sosiaalista mediaa ylläpitävät työntekijät tasapainottelevat useiden tavoitteiden välillä. Heidän päämääränään on tavoittaa mahdollisimman suuri yleisö, mutta toisaalta myös ohjata yleisöä somesta Ylen omien alustojen pariin. Toisin sanoen somen rooli on kahtalainen: se on julkaisukanava natiivisisällölle sekä markkinointiväylä Ylen palveluille.

Haastattelujen perusteella Ylen työntekijät ovat sisäistäneet julkisen median arvot, kuten universaaliuden, riippumattomuuden ja yhteiskunnan palvelemisen. Yhteiset arvot ohjaavat työntekijöiden arkisia valintoja. Organisaation sisällä käydään myös jatkuvaa neuvottelua siitä, mikä on julkisen median paikka somessa.

Haastateltujen työhön vaikuttaa etenkin universaaliuden ihanne eli pyrkimys sisältöjen saavutettavuuteen ja tavoitettavuuteen. Aktiivinen läsnäolo sosiaalisessa mediassa on keino tavoittaa nuoria ja muita erityisryhmiä, jotka eivät ole perinteisen median kelkassa. Jos Yle ei julkaisisi somessa, se ei toteuttaisi universaaliuden ihannetta.