Media-ala

Sanoman hallitus seisoo Hesarin takana – ”Sananvapauden rajoitukset eivät ole ok”, sanoo Anna Herlin

Äveriäillä talouselämän vaikuttajilla on Suomessa tapana myöntää haastatteluja, joissa he suomivat verotusta, talouspolitiikkaa tai johtamistapoja.

Tämä ei ole sellainen haastattelu.

Anna Herlin ei halua olla mielipidevaikuttaja siksi, että on syntynyt maan varakkaimpaan sukuun. Hän jakaisi haastattelupyynnöt mieluummin niille, joiden ääntä ei julkisuudessa kuulla. Tai ainakin hän haluaisi olla äänitorvi tutkijoille ja aktivisteille.

Viime aikoina Herlinit, kuten Anna, hänen veljensä Jussi Herlin ja isänsä, miljardööri Antti Herlin ovat käyttäneet puhevaltaansa esimerkiksi ympäristökriisin ratkaisemisen puolesta.

Mutta:

”En näe suurta arvoa siinä, että samat herlinit ovat äänessä siellä ja täällä”, Anna Herlin sanoo.

”En halua väistää valtaa, mutta koen, että samojen äänten toistuminen on todellisuutta vääristävää.”

Journalistin haastatteluun Herlin suostui, koska se tuntui velvollisuudelta. Anna Herlinin mielipiteillä journalismista, oppimateriaaleista ja media-alasta kun on enemmän merkitystä kuin monen muun. Hän linjaa alan liiketoimintaa ja tulevaisuutta pörssiyhtiö Sanoman hallituksessa.



Anna Herlin, 39, aloitti Sanoman hallituksen jäsenenä huhtikuussa. Antti Herlin ja Herlinien perheen sijoitusyhtiö Holding Manutas ovat Sanoman toiseksi suurin omistaja heti Jane ja Aatos Erkon säätiön jälkeen.

Anna Herlin on sijoittanut Sanomaan myös itse. Yhtiö on hyvä ja tuottava – ja vastuullinen sijoitus, hän perustelee.

”Sanoma on aika helppo valinta: itsenäistä mediaa ja laadukasta oppimateriaalia ja oppimisen palveluita. Ei sillä hirveästi saada pahaa aikaan.”

Herlin ei miellä itseään vanhan polven ”patruunaksi”, jonka pääsyy omistaa mediaa olisi kansan sivistäminen. Toki hän näkee arvon sillä, että murroksessa olevaa alaa ohjataan lähempää kuin ”jostain Wall Streetiltä”.

”On sellaisiakin skenaarioita, joissa on vain suuria ulkomaisia mediaomistajia ja valtiollinen media. Se ei ole moniääninen tulevaisuus, jonka haluaisin nähdä”, Herlin sanoo.

Herlinin ammatillinen tausta on säätiöissä ja korkeakoulumaailmassa. Hän sanoo tuovansa Sanoman hallitukseen osaamista esimerkiksi vastuullisuudesta ja kestävän yhteiskunnan rakentamisesta. Media-alan tulevaisuutta hän ennustaa varoen.

”En koe, että tuntisin alaa vielä niin hyvin, että haluan lausua tästä. Toivon tietenkin, että media säilyy riippumattomana, moniäänisenä ja laadukkaana ja kenttä pikemminkin monipuolistuisi kuin kaventuisi. Terve toimintaympäristö takaa toimituksille työrauhan.”

Hallituksen rooli mediayhtiössä on Herlinin mielestä samanlainen kuin missä tahansa muussa pörssiyhtiössä. Hän korostaa journalismin tekijöiden riippumattomuutta. Se on yhtiölle elinehto.

Juuri nyt riippumattomuus voisi olla koetuksella. Joulukuussa 2017 Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi joutui selvittämään Sanoman hallitukselle lehden journalistisia prosesseja puolustusvoimien Viestikoekeskukseen liittyvässä jutussa. Lokakuun lopussa apulaisvaltakunnansyyttäjä nosti juttuun liittyen rikossyytteet kolmea journalistia vastaan.

Yhtiö on toimituksensa takana, Anna Herlin vakuuttaa.

”Sanoma Oyj ei ole asiassa osallinen, ja siksi hallituksen tiedot asiasta ovat varsin niukkoja. Hallitus kuitenkin seisoo Hesarin toimituksen ja sen toimituksellisten ratkaisujen takana. Sananvapauden rajoitukset eivät ole ok. Niihin myös hallitus suhtautuu kriittisesti.”

Puistokatu 4:n remontin on tarkoitus valmistua ensi kesään mennessä. Työmaata ympäröivät banderollit, joihin on kiteytetty hankkeelle tärkeitä teemoja. Yhden läpi on työntänyt oksansa yksi Kaivopuiston puista. ”Se halusi leikkiä”, Anna Herlin sanoo.

Mieluummin kuin media-alasta Anna Herlin puhuu työstään Tiina ja Antti Herlinin säätiössä sekä Puistokatu 4 -hankkeessa. Tiina ja Antti Herlinin säätiö sekä Maj ja Tor Nesslingin säätiö remontoivat puutaloa Helsingin Kaivopuistossa. Puistokatu 4:stä on määrä tulla ”Tieteen ja toivon talo”. Sinne tulee sekä yleisölle avoimia tiloja että työtiloja, joita tutkijat tai myös journalistit voivat käyttää ilmaiseksi.

Puistokatu 4:n takana olevat säätiöt rahoittavat myös journalismin tekemistä. Esimerkiksi Long Play sai Nesslingin säätiöltä 60 000 euron apurahan ympäristönmuutoksen erikoistoimituksen perustamiseen. Tiina ja Antti Herlinin säätiö tuki apurahalla Vappu Kaarenojan ja Elina Järvisen palkittua Olipa kerran Pasila -juttua luontokadosta. Se on auttanut myös Hiilivapaa Suomi -ilmastokampanjaa järjestämään toimittajakoulutuksia.

Anna Herlinin mukaan esimerkiksi Kaarenojan ja Järvisen apuraha myönnettiin tuolloin vielä ideatasolla olleelle jutulle ilman varmuutta siitä, missä se julkaistaisiin. Säätiö asetti ehdoksi sen, että Suomen Kuvalehteen päätynyt juttu olisi kaikkien luettavana.

Säätiöiden rooli journalismin rahoittajana voisi Herlinin mukaan olla juuri tällainen – rauhoitetun työajan ostaja.

”Ei säätiön kuulu tilata riippumattomalta medialta mitään tiettyä juttua. Toimittajilta pitää tulla ideat ja heidän pitää pyytää niihin rahoitusta.”

Puistokatu 4:n tavoite on luoda turvallinen tila keskustella ympäristökriisistä ilman kärjistämistä, syyllistämistä tai poteroihin kaivautumista.

Onko media onnistunut luomaan vain repivää ilmastokeskustelua? Siihenkään Herlin ei halua vastata ehdottomasti.

Osa ongelmaa on hänen mielestään se, että monitahoista kysymystä yritetään käsitellä usein yhden asiantuntijan kautta kerrallaan – ja lisää sitten taas ”seuraavassa jaksossa”. Toisaalta hän ymmärtää tarvetta luoda kiinnostavia tarinoita ja tuoda esiin ristiriitoja.

Herlin ei näe, että kaupallisen median riippuvuus mainonnasta ja kuluttamisesta estäisi sitä käsittelemästä ilmastokriisiä aiheen vaatimalla vakavuudella. Kun kriisin hillitsemisestä tulee yhteiskunnassa keskeinen arvo, alkaa myös media heijastaa sitä.

”Suomessa kunnon denialismi on jo taputeltu. Nyt on kiinnostava nähdä, mitä tapahtuu seuraavaksi.”

Journalismin rooli ympäristökriisissä on Herlinin mukaan tarjota ihmisille varmistettua tietoa.

”Minusta kaikilla ihmisillä pitäisi olla oikeus tehdä tietoon perustuvia päätöksiä elämässään.”

Helsingin Sanomien ympäristöpanostuksia hän kiittelee.

”Olin tosi helpottunut, kun Helsingin Sanomat aloitti HS Ympäristö -kokonaisuuden ja Petja Pelli luontokatokirjeenvaihtajana. Avasin lehden ajatellen, että ’kiitos’.”


Vuoden 2020 verotiedot tulivat julkisiksi tänään, keskiviikkona 10. marraskuuta. Tänä vuonna yli 2 300 ihmistä on pyytänyt verotietojensa salaamista.

Anna Herlin ei ole yksi heistä. Ja ei, häntä ei saa ärähtämään ”kateuspäivästä”.

”Olen kaiken sellaisen läpinäkyvyyden kannalla, joka ei mene ihmisen yksityisyyden puolelle. Tietysti jotkut kokevat, että verotiedot menevät, mutta itse en ajattele niin”, Herlin sanoo.

”Eivät ne tietenkään mitään juhlapäiviä ole.”

Anna Herlin, 39

Sanoman hallituksen jäsen huhtikuusta 2021 lähtien.

Työskentelee kehitysjohtajana Tiina ja Antti Herlinin säätiössä sekä perheensä omistamassa Security Trading -sijoitusyhtiössä.

Työskennellyt aiemmin John Nurmisen säätiössä ja Kuvataideakatemiassa.

Valtiotieteiden ja filosofian maisteri Helsingin yliopistosta. Opiskeli muun muassa englantilaista filologiaa ja poliittista historiaa. Aikoi kaunokirjallisuuden kääntäjäksi, mutta piti työtä ”liian kammiohommana”.

Asuu Kirkkonummella puolisonsa ja kolmen lapsensa kanssa.

Lukee säännöllisesti Helsingin Sanomia, The New York Timesia ja Kauppalehteä sekä kansainvälisiä verkkolehtiä aina siitä aiheesta, joka kiinnostaa töiden takia. Viimeksi hän syventyi hiilineutraalin teräksentuotannon kaupallistamiseen.