Liitto

Lehdistö ja kustannustoimittajat valitsevat työpaikoilleen luottamushenkilöt lokakuussa

Lehdistö ja kustannustoimittajat valitsevat lokakuun aikana työpaikoilleen luottamushenkilöt ja työsuojeluvaltuutetut kaudelle 2022 – 2023.

Luottamushenkilöitä valitaan noin 110 työpaikalla ja työsuojeluvaltuutettuja noin 40 yrityksessä.

”Isoissa yrityksissä on pääluottamushenkilön lisäksi toimipiste- tai toimituskohtaisia osaston luottamushenkilöitä”, kertoo Journalistiliiton työehtoasiantuntija Terhi Tarvainen.

Pääluottamushenkilö valitaan yrityksiin, joissa työskentelee vähintään kolme Journalistiliiton jäsentä. Yleensä luottamushenkilöiden vaalin järjestää Journalistiliiton jäsenistä koostuva toimitusosasto.

Kalevan toimituksen luottamushenkilövaali oli lokakuun alussa vielä suunnitteilla. Lehden pääluottamushenkilönä vuodesta 2012 toiminut Hanna Kuonanoja on edelleen käytettävissä tehtävään.

”Viime vuosina olen ollut ainoa ehdokas. Jos ehdokkaita tulee useampi, ehdokasasettelua seuraa äänestysaika.”


Kun aiemmin itsenäisestä Kalevasta vuonna 2018 tuli kustantajansa yrityskauppojen myötä osa Kaleva Mediaa, Kuonanoja osallistui konsernin luottamushenkilöjärjestelmän luomiseen.

Pääluottamushenkilön työ on Kuonanojan mukaan usein näkyvimmillään yt-neuvottelujen aikana. Neuvottelemisen lisäksi yt-tilanne vaatii paljon viestimistä ja jälkihoitoa. Kalevassa yt-neuvottelut käytiin viimeksi keväällä 2021.

Arkisemmissa tilanteissa Kuonanoja neuvottelee toimituksen johdon kanssa esimerkiksi työvuorokäytäntöihin liittyvistä muutoksista ja palkankorotusten paikallisen erän jakamisesta, sekä työnantajan kanssa yleisistä henkilöstöasioista koko talon yt-ryhmässä. Lähiaikoina hän osallistuu konsernin uudistuvan etätyösopimuksen laatimiseen.

Kuonanoja myös vastaa säännöllisesti kollegojen kysymyksiin työehdoista. Korona-aikana luottamushenkilön työtä on vaikeuttanut epävirallisten kohtaamisten puute.

”Kahvipöydissä ilmenee usein asioita, jotka pitää hoitaa, vaikka niitä ei kukaan ottaisi varta vasten puheeksi.”

Luottamushenkilö

valvoo työehtosopimuksen, työlainsäädännön ja yrityskohtaisten sopimusten noudattamista työpaikalla.

edustaa henkilöstöä esimerkiksi organisaatiomuutoksia koskevissa neuvotteluissa työnantajan kanssa.

tukee työntekijöitä ja tiimejä työhön liittyvissä ristiriidoissa.

on työpaikan yhteyshenkilö Journalistiliittoon.

Työsuojeluvaltuutettu

edustaa henkilöstöä työsuojelua koskevissa neuvotteluissa työnantajan kanssa.

pyrkii edistämään työturvallisuutta.

kiinnittää huomiota sekä fyysiseen että psykososiaaliseen työsuojeluun, kuten työhyvinvointi- ja kuormitusasioihin.