Tutkittua

Viestintä horjuttaa paikallisjournalismin etiikkaa

Kaupallinen viestintä ja kasvava taloudellinen paine haastavat paikallisjournalismin etiikan.

Tämä paljastuu huhtikuussa julkaistusta Journalismin notkuvat rajat -hankkeen tutkimusraportista. Raporttiin on tiivistetty tulokset kyselystä, johon osallistui 103 paikallismedian päätoimittajaa ja muuta johtohenkilöä. Tutkimuksen toteuttivat Helsingin ja Turun yliopistot ja sen rahoitti Helsingin Sanomain Säätiö.

Kysely tehtiin sähköisellä lomakkeella. Päämääränä oli selvittää, millaisena paikallismediassa työskentelevät näkevät journalismin ja viestinnän rajan.

Tulosten perusteella paikallisjournalismin ja muun viestinnän raja ei ole selkeä, ja haastateltavat odottavat sen hämärtyvän tulevaisuudessa entisestään. Sisältömarkkinoinnin rooli vahvistuu, ja tiedottajat lainaavat yhä enemmän piirteitä journalismista. Samaan aikaan taloudelliset paineet ajavat journalismin ahtaalle.

Erikoinen yksityiskohta tuloksissa oli se, että useimmat vastaajat pitivät journalismin ja viestinnän rajaa selvänä omassa julkaisussaan, mutta eivät muussa mediassa. Tutkijat kutsuvat tätä ”kieltämisen diskurssiksi”. Journalistit eivät yleensäkään tunnusta ulkopuolisen viestinnän vaikutusta julkaisupäätöksiin. Myös paikallismedialla on peiliin katsomisen paikka. Usko oman median eettisyyteen ei ole ehkä niin oikeutettu kuin johtohenkilöt luulevat.

Kyselyssä paikallismedian vähiten keskeiseksi tehtäväksi osoittautui paikallisen päätöksenteon kriittinen arviointi. Tämän journalistisen velvollisuuden yläpuolelle nostettiin muun muassa pyrkimys palvella alueen asukkaita, yrityksiä ja mainostajia.

Tulosten perusteella tutkimusryhmä esittää kolme vaihtoehtoista paikallisjournalismin tulevaisuusskenaariota vuodelle 2025. Yksi vaihtoehto on, että kaupallinen paine näivettää paikallisjournalismin. Toisessa skenaariossa paikallisjournalismi löytää jonkin uuden markkinaraon, jota viestintä ei uhkaa. Kolmannessa ennusteessa journalismi ja viestintä sulautuvat toisiinsa molempia hyödyttävällä tavalla.


Uusi kenttä, uudet pelaajat – Paikallismedian johdon näkemyksiä journalismin ja viestinnän rajankäynnistä ja tulevaisuudesta -tutkimusraportin voi lukea täältä