Journalismi

Lehdet paikkaavat käännösjutuilla kirjeenvaihtajan puutetta ja haalivat haastatteluja, joita suomalaisten on vaikea saada

Sanomalehti Ilkka-Pohjalainen julkaisi huhtikuussa Pohjois-Koreasta vuonna 2016 Etelä-Koreaan loikanneen diplomaatin Tae Yonh-hon haastattelun. Laaja artikkeli kertasi miehen uraa diktatuurin palveluksessa.

Taustojen esittelyn jälkeen kerronta muuttuu.

”Olemme sopineet tapaamisen Akira Back -nimiseen japanilaisravintolaan. Pääkokkinsa mukaan nimetty ravintola sijaitsee Soulin keskustassa palatsialueelle johtavan upean puistokadun varrella, ylellisen Four Seasons -hotellin 12. kerroksessa”, kirjoittaja kertoo jutussa.

Artikkelissa palataan vielä useasti ruoan kuvailuun.

”—Tae nojaa eteenpäin ja tutkii eteemme tuotua sashimia: kirkkaalla tosazu-kastikkeella siveltyä pallasta, mustekalaa, lohta, katkarapuja, lohenmätiä ja akami-tonnikalaa.”

Juttu on käännetty brittiläisestä Financial Times -talouslehdestä (FT), jonka kanssa Ilkka-Pohjalainen ja Turun Sanomat aloittivat yhteistyön tämän vuoden helmikuussa.

Juttu on esimerkki siitä, etteivät käännösartikkelit automaattisesti istu sellaisenaan suomalaiseen julkaisuun. Juttu on osa Lounas FT:n kanssa -juttusarjaa. Jos sarjaa ei tunne, juttu on hämmentävän mainosmainen.

lkka-Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila tunnistaa ongelman.

”Juttu toki vaikuttaa yhtäkkiä oudolta ja olisi ehkä vaatinut selittävän kappaleen. Sarjassa haastateltava tavataan lounaalla ja kerrotaan, mitä syödään”, Mantila sanoo.

Loikkarijuttu on yksi Ilkka-Pohjalaisen luetuimmista käännösartikkeleista. Lehti on Mantilan mukaan saanut niistä hyvää palautetta. Mantila valitsee jutut itse. Käännökset tekee turkulainen käännöstoimisto.

Mantilan mukaan Ilkka-Pohjalainen julkaisee FT:n juttuja, koska lehdellä ei ole varaa omiin kirjeenvaihtajiin.

”Monet lukevat näitä lehtiä alkukielellä, mutta käännetyt jutut tuovat pienen mausteen meidän tarjontaamme joka viikko. Eivät ne ratkaise mitään, mutta jos käännösjutut otettaisiin pois, meiltä puuttuisi jotakin”, Mantila sanoo.

Käännösjutut ovat yleistyneet suomalaislehdissä. Ilkka-Pohjalaisen ja Turun Sanomien lisäksi ulkomaisista lehdistä käännettyjä juttuja julkaisevat Väli-Suomen Median 15 lehteä ja Helsingin Sanomat.

Väli-Suomen Median julkaisemien käännösjuttujen käytännön työt hoitaa sanomalehti Keskisuomalaisen toimitus. Yhtiö tekee yhteistyötä saksalaisen Frankfurter Allgemaine Zeitungin (FAZ) ja yhdysvaltalaisen The New York Timesin (NYT) kanssa. Lehdet julkaisevat käännösartikkeleita kerrasta kahteen viikossa.

Helsingin Sanomat aloitti yhteistyön yhdysvaltalaisen talouslehden The Wall Street Journalin (WSJ) kanssa pari vuotta sitten.

Käännösjutut käsittelevät usein talouden ja politiikan kansainvälisiä ilmiöitä. Niissä haastatellaan tyypillisesti suomalaismedian ulottumattomissa olevia vallanpitäjiä tai tehdään reportaaseja aiheista ja paikoista, joihin suomalaistoimittajan olisi vaikea päästä.

Esimerkiksi Väli-Suomen Median lehdet julkaisivat keväällä FAZ:n toimittajan reportaasin ranskalaiselta Charles de Gaulle -lentotukialukselta ja NYT:n toimittajan tekemän perusteellisen reportaasin kahdesta yhdysvaltalaisesta poliisista, jotka osallistuivat Black Lives Matter -mielenosoituksen ja vain vuotta myöhemmin Yhdysvaltain kongressitalon valtaukseen.

Jutut ovat yleensä pitkiä ja ne julkaistaan usein viikonlopun lehdissä. Verkossa ne ovat maksumuurin takana.

Suomalaislehdet saavat itse valita ulkomaisten lehtien verkkoarkistoista jutut, jotka ne haluavat kääntää ja julkaista.

Ne ovat käännöksineen melko kalliita, mutta lehdet eivät halua avata kustannuksia tarkemmin. Markku Mantilan sanoin ”kuvetta piti kaivaa sen verran, että se on kipeä vieläkin”.

”Tarkasta, ovatko passisi, Global Entry-asiakirjasi tai TSA:n PreCheck-validointisi määräajat umpeutuneet. Tarkasta samalla tavalla myös CLEAR tai muut ohituskaistalle oikeuttavat asiakirjat. Global Entryn uusiminen ja henkilökohtaisen tapaamisen järjestäminen voi kestää kuukausia.”

Näin opastettiin lukijoita keväällä Helsingin Sanomissa julkaistun artikkelin kainalojutussa. Teksti käsitteli pandemian aikaisen lentotauon aiheuttamaa stressiä paljon lentävälle. Kainalojutun vinkit herättivät sosiaalisessa mediassa kriittistä keskustelua Hesarin käännösten laadusta yleisemmin ja siitä, ovatko tällaiset jutut hyödyllisiä suomalaiselle lukijalle.

HS:n toimituspäällikkö Laura Saarikoski myöntää, että toimituksella on ollut ongelmia juttujen kääntämisessä. Ongelmat johtuvat Saarikosken mukaan WSJ:n kankeista käännös- ja editointisäännöistä.

”He haluavat omien laatustandardiensa takia, että jutut käännetään sanasta sanaan mitään muokkaamatta, lyhentämättä tai lisäämättä”, Saarikoski sanoo.

Myöskään kontekstointi tai paikallistaminen ei ole mahdollista saman jutun sisällä.

”Meille olisi paljon helpompi käyttää juttuja, jos voisimme esimerkiksi lyhentää tai editoida niitä niin, että lisäisimme kansainvälistä ilmiötä käsittelevää juttuun suomalaisen tai eurooppalaisen esimerkin, mutta se ei käy WSJ:lle”, Saarikoski sanoo.

”He pelkäävät, että juttuun lisättäisiin jotain sellaista, joka ei vastaa heidän laatustandardejaan.”

HS aloitti WSJ-yhteistyön, koska se halusi näyttää vertailun vuoksi lukijoille, miten pääkirjoituslinjaltaan konservatiivinen talouslehti käsittelee Yhdysvaltain vaaliaiheita.

Saarikoski sanoo, että HS on onnistunut vakuuttamaan WSJ:n edustajat siitä, että juttujen vapaampi kääntäminen palvelisi molempia lehtiä.

”Tilanne on nyt jo parempi, ja he ovat antaneet meille luvan kokeilla vapaampaa suomentamista.”

Laadukas käännös vaatii aikaa ja ammattilaisen

Journalisti lähetti neljä käännösjuttua arvioitaviksi Itä-Suomen yliopiston englannin kielen ja kääntämisen yliopistonlehtorille Minna Kujamäelle. Hän vertasi käännöksiä alkuperäisiin juttuihin.

Esimerkkijuttujen käännösten laadussa on Kujamäen mukaan paljon vaihtelua. Hän arvioi, että saksalaisen Franfurter Allgemaine Zeitungin jutun käännös oli sujuvaa tekstiä. Käännöksen on tehnyt Väli-Suomen Median käyttämä ammattikääntäjä.

”Sitä oli ilmeisesti toimitettukin muita juttuja enemmän”, Kujamäki sanoo.

Kriittisimmin Kujamäki suhtautui Helsingin Sanomien liikematkailijajutun käännökseen. Tekstin on kääntänyt Helsingin Sanomien eläkkeellä oleva toimittaja.

”Se oli selkeimmin ’käännöskieltä’, jota lukiessa oli lähestulkoon koko ajan sellainen olo, ettei suomeksi näin pitäisi sanoa. Ei ainakaan, jos tavoitellaan luontevaa, sujuvaa suomalaista tekstiä, kuten lehtijutuissa oletettavasti tehdään.”

Ilkka-Pohjalaisen käännösjutun pohjoiskorealaisesta loikkarista ja Uutissuomalaisen julkaiseman reportaasin Yhdysvaltojen kongressitalon valtaukseen osallistuneista poliiseista Kujamäki arvioi olevan ”vähän siltä väliltä”.

”Jutuista kyllä huomasi, että ovat käännöksiä, vaikka paikoitellen rullasivat ihan luontevasti”, Kujamäki sanoo.

Ilkka-Pohjalaisen julkaisemien Financial Timesin juttujen käännöksistä vastaa vaasalainen ammattikääntäjä. Väli-Suomen Median The New York Times -juttujen käännökset tekevät Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden opiskelijat.

Minna Kujamäki korostaa kääntämisen taidon vaativuutta.

”Kahden kielen osaaminen ei takaa, että osaa kääntää kielten välillä. Se on oma taitonsa.”

Kujamäki toivoo, että käännöksiä työkseen tekevät saisivat työhönsä asianmukaisen koulutuksen.

”Jos käännetyistä artikkeleista halutaan laadukkaita myös suomeksi, kääntäjille täytyy antaa riittävästi aikaa tekstin kääntämiseen. Jos kääntävällä toimittajalla ei ole käännöstaustaa, teksti kannattaa tarkistuttaa kieliammattilaisella.”

Manu Marttinen

EDIT: Oikaisu 27.5. 2021. Korjattu Minna Kujamäen titteli ja nimen kirjoitusasu.