STT-Lehtikuvan valokuvaaja Antti Aimo-Koivisto arveli tammikuussa 2014 tulleensa töihin normaaliin aamuvuoroon. Kahden lapsen isä ei tiennyt, että istuisi muutaman tunnin kuluttua lentokoneessa matkalla Kiovaan.
”Päätoimittaja oli seurannut Ukrainan tilanteen eskaloitumista ja tullut siihen tulokseen, että nyt sinne täytyy mennä”, Aimo-Koivisto sanoo.
”Välillä tulee niitä reissuja, että voitko lähteä nyt.”
Lapsiperheessä päätös ei ole yksin lähtijän.
”Soitin vaimolle, että mua on pyydetty lähtemään, onko ok. Vaimo sanoi, että voithan sä mennä.”
Aimo-Koivisto ei osannut kertoa matkan kestoa tai kuvailla vaimolleen, millaisissa oloissa tulisi työskentelemään tai millaisiin tilanteisiin mahdollisesti joutuisi.
Puhelun jälkeen hän haki kotoa passin ja vaatteita ja lähti lentokentälle. Kotiin Helsinkiin jäivät vaimo Henna-Kaisa Sivonen ja tuolloin 5- ja 2-vuotiaat tyttö ja poika.
Aimo-Koiviston kuvissa Kiovasta näkyy presidentti Viktor Janukovitšia vastustavia mielenosoittajia barrikadeineen, mellakkapoliisin kilpirivistöjä, mustaa savua ja tuliroihuja. Mieli oli silti luottavainen.
”Minulla on aina ollut olo, että työnantaja punnitsee aika tarkkaan, mihin lähdetään, ja että turvallisuudesta pidetään huolta. Sellaista ei ole, että lähdettäisiin itsekseen Irakiin pyörimään. Siksi en ole pelännyt, eikä kotonakaan ole sanottu, että et voi lähteä, koska pelottaa.”
Ukrainassa jotain olisi voinut sattua, mutta tilannearviota tehtiin myös paikan päällä. Hankalinta oli rivakka lähtö.
”On aina helpompi, jos reissu on tiedossa etukäteen, ja vaimokin pystyy suunnittelemaan omia menojaan sen mukaan”, Aimo-Koivisto sanoo.
Suomalaisista työssäkäyvistä lapsiperheiden vanhemmista kaksi kolmesta kokee työn ja perheen yhteensovittamisessa vähintään jonkin verran hankaluuksia. Noin puolet vanhemmista kertoo työhönsä liittyvän jotain sellaista, mikä tekee työn ja lastenhoidon yhteensovittamisesta erityisen hankalaa. Tiedot käyvät ilmi Väestöliiton keväällä 2020 julkaisemasta Perhebarometri: Työ ja perhe ne yhteen soppii? -tutkimuksesta.
Vaikeuksia tuottavat muun muassa ennustamattomat ja hankalat työajat sekä pitkä työmatka.
Naisilla vaikeuksista yleisin on vaativa tai uuvuttava työ. Miehillä suurin vaikeus ovat pitkät työpäivät.
Jopa 90 prosenttia työssäkäyvistä lapsiperheiden vanhemmista kuitenkin kokee työn ja perheen yhteensovittamisen onnistuvan vähintään melko hyvin. Tulos kertoo, että vaikka haasteita on, niiden kanssa onnistutaan melko usein luovimaan.
Tässä jutussa vaativaa matkatyötä, vuorotyötä ja esihenkilötyötä tekevät journalistit kertovat, miten he onnistuvat sovittamaan yhteen työn ja perheen.
Antti Aimo-Koiviston työmatkoista pääosa on ”peruskauraa”, kuten urheilukisoja, joihin ei normaalioloissa liity isoja riskejä ja joiden aikataulut ovat tiedossa kuukausia etukäteen. Toisaalta matka kuin matka – hän on poissa kotoa.
Jos matkalle lähtemistä ehtii miettiä, Aimo-Koivisto keskustelee asiasta ensin itsensä kanssa. Kuvausmatkat ovat hänelle tärkeä syy ammatinvalintaan, ja niistä luopuminen tekisi koko elämästä kuivempaa. Mutta jos hän on juuri ollut monella matkalla, vaimolla on työruuhkaa ja tunnelma kotona on väsähtänyt, rutiinireissuun ei ole pakko päästä.
”Ettei ole aina niin, että pakkaan vaan laukut ja häivyn, ja toinen jää tänne pyörittämään arkea. Se ei olisi reilua.”
Kun reissuun on lähdettävä, keskustelut kotona koskevat Aimo-Koiviston mukaan lähinnä sitä, onnistuuko matka aikataulullisesti ja tarvitaanko isovanhempia lasten hoitoavuksi – eivät sitä, onko matka tai työ tarpeeksi tärkeä.
”Minulla oli tämä työ jo ennen kuin meillä oli lapsia, joten tilanne ei ole tullut vaimolle yllätyksenä. Ehkä sekin helpottaa, että myös hän tekee media-alan työtä. Lapset ovat niin tottuneita tähän, etteivät ihmettele, jos häivyn pariksi päiväksi. Ja nyt, kun 9- ja 12-vuotiaita ei enää tarvitse pitää koko ajan kädestä, reissaaminen on helpompaa.”
Lisäksi perhe pitää huolta siitä, että freelancetoimittajana ja viestijänä työskentelevä Sivonen pääsee välillä reissaamaan ilman perhettä.
Kesällä 2008 Aimo-Koivisto olisi päässyt ensimmäisiin olympialaisiinsa Pekingiin. Keikka oli jo sovittu, kun selvisi, että perheen esikoinen syntyisi samoihin aikoihin. Aimo-Koivisto luopui reissusta.
Työnantaja ymmärsi päätöksen. STT-Lehtikuvassa perheen tarpeita on Aimo-Koiviston mielestä muutoinkin ymmärretty hyvin. Vapaata on järjestynyt tarvittaessa, ja hän on pystynyt ajoittamaan kesälomiaan vaimonsa työtarpeiden mukaan.
Kesällä 2018 työnantaja toivoi poikkeuksellisesti kuvaajia töihin kesken loman, kun presidentit Trump ja Putin tapasivat Helsingissä. Aimo-Koivistoa se ei haitannut, päinvastoin.
”Ajatus, että olisin ollut silloin lomalla, oli aivan karmaiseva. Niinpä vaimo ja lapset lähtivät reissuun, ja menin itse perässä.”
Korona-aikana Aimo-Koivistolla on poikkeuksellisesti ollut vain pari työmatkaa ja nekin kotimaassa. Se on tarkoittanut enemmän aikaa perheelle, mutta myös kaipuuta päästä reissuun. Tokion olympialaisten kohtaloa niihin akkreditoitu Aimo-Koivisto on odottanut ristiriitaisin tuntein.
”Haluaisin todella lähteä, ja samaan aikaa mietin, onko se tässä maailmantilanteessa fiksua.”
Keväällä 2014 Aimo-Koivisto ehti käväistä Kiovan jälkeen kotona ennen kuin lähti Sotšin olympialaisiin. Kun tilanne Ukrainassa kärjistyi edelleen, toimitus harkitsi, palaisiko Aimo-Koivisto sinne kesken olympialaisten. Hän olisi mennytkin, mutta lentoja ei järjestynyt. Keikan hoiti toinen kuvaaja ja Aimo-Koivisto palasi olympialaisten jälkeen kotiin.
Kokemus on opettanut järjestelemään työvuoroja niin, että pitkän reissun jälkeen on muutama päivä vapaata. Perhearki armahtaa vain, jos selätettävänä on jäätävä aikaero tai jos työreissu on ollut henkisesti poikkeuksellisen raskas.
”Ei meillä ole sellaista kulttuuria, että kun tulen kolmen viikon reissulta, isi rauhoittuu nyt pari päivää ja rupeaa sitten elämään normielämää. On vaan pistetty syvään päähän ja sanottu, että nyt on sun vuorosi vaihtaa vaippoja.”
Aimo-Koiviston mielestä se on oikein.
”Kyllä reissusta tullessaan pitää olla siinä kuosissa, että jaksaa olla lasten kanssa ja hoitaa kotiasioita. Pitää kunnioittaa toista osapuolta.”
Lapsista ei haluta tehdä töissä numeroa, sanoo vuorotyötä uutisissa tekevä Teresa Meriläinen-Aho
”Voin sydämestäni sanoa, että jos pitäisi valita, valitsisin tämän ennemmin kuin viisi päivää viikossa -päivätyön”, sanoo MTV Uutisten uutisankkuri Teresa Meriläinen-Aho.
Meriläinen-Aho pitää vuorotyön rytmistä, jossa intensiivinen keskittyminen ja pidempi vapaa vaihtelevat selkeämmin kuin päivätyössä. Hän nauttii arkivapaista, joiden aikana voi levätä, jumpata, käydä ostoksilla tai viettää omaa aikaa, jota lapsiperheen arjessa ei tulisi muutoin otettua.
Uutistyön vuorojen sovittaminen yhteen näyttelijäpuoliso Eero Ahon vaihtelevien työaikojen kanssa vaatii suunnittelua ja ennakointia, mutta sujuu pääosin hyvin, joskus jopa loistavasti.
Jos Aho on monen viikon ajan kaikki arkipäivät kuvauksissa toisella paikkakunnalla, Meriläinen-Aho saattaa tehdä valtaosan työtunneistaan pitkissä uutisvuoroissa viikonloppuna. Näin viisivuotiaan tyttären hoito on viikolla helpompi järjestää.
Viime syksynä aikataulujen sovittelu oli hankalaa. MTV:ssa työskenneltiin tiukoissa koronasiiloissa, minkä vuoksi Meriläinen-Aholla oli paljon kello 4.30 alkavia aamuvuoroja. Samaan aikaan mies oli viikot tv-sarjan kuvauksissa Tampereella.
”Iltapäiväksi saat helposti hoitajan, mutta kenet saat aamuyöksi? Meidät pelasti luottohoitajien rinki, muun muassa tyttären vanhempi sisko, joka tuli meille yöksi ja vei hänet aamulla päiväkotiin, kun olin itse jo lähtenyt töihin.”
Vuoropäiväkotia perhe ei ole harkinnut, koska on mieltynyt tyttären pieneen päiväkotiin kodin lähellä, ja hankalimmat aikataulujärjestelyt ovat olleet tilapäisiä. Miehen kuvauksia seuraa usein ajanjakso, jolloin tämä on paljon kotona.
”Silloin itselläni on melkein luksusta, että käyn vaan töissä ja hän vie ja hakee lasta. Tämä on keskinäistä vuorottelua ja ennakointia. Toisen aikatauluja on helpompi ymmärtää, kun omatkin työajat vaihtelevat.”
Käytännössä pariskunta suunnittelee perheen aikataulut kalenterin avulla. Meriläinen-Aho voi esittää työvuorojaan koskevia toiveita esihenkilölle etukäteen. Jos päällekkäisyyksiä kalenteriin kuitenkin tulee, säätäminen aloitetaan Meriläinen-Ahon vuoroista. Niitä on tarvittaessa helpompi siirtää kuin kokonaista kuvausryhmää.
Työnantajalta Meriläinen-Aho on pyytänyt perheeseen liittyviä erivapauksia harvoin. Useammin vuoroja vaihdetaan työkavereiden kesken.
”Koska työ on minulle tärkeää, tsemppaan itse, että saan aikataulut järjestymään. Joustonvarat jätän tilanteisiin, joissa niitä on pakko pyytää. Etenkin korona-aikana niitä olisi hyvin voitu tarvita – onneksi niin ei ole käynyt.”
Meriläinen-Ahon kollegoissa on paljon lapsiperheellisiä, jotka ymmärtävät, että välillä vuoroa on pakko vaihtaa. Hän vaihtaa niitä itsekin, jos joku pyytää.
”Luulisin, että me, joilla on lapsia, emme halua tehdä siitä numeroa. Ehkä siinä on takaraivossa huoli, ettei työnantaja vain ajattele, että minä pystyisin jotenkin vähempään, kun minulla on perhe. Kyllä yhteiskunnassa on ilmassa kysymys, kärsiikö ura lasten tekemisestä.”
Meriläinen-Aho itse ei juuri koe joutuneensa tinkimään kummastakaan. Hän työskenteli pitkään ulkomailla ennen perheen perustamista, joten kotimaassa on juuri nyt hyvä. Joitakin yksittäistapauksia hän muistaa. Kun MTV:ssa viime syksynä päätettiin koko USA:n presidentinvaaliyön kestävästä lähetyksestä, normaalioloissa Meriläinen-Aho olisi uutisnälkäisenä journalistina ”mennyt kieli pitkällä juontamaan”.
”Mutta mies oli kuvauksissa Tampereella, tilaisuus tuli viime tingassa, ja siinä oli muutoinkin aamuvuoroja, joten jouduin kieltäytymään. Työnantaja ymmärsi sen hyvin. Itselleni tehtävä olisi ollut jännittävä, mutta ilman katkeruutta sitten priorisoin sitä, mikä oli kätevintä.”
Meriläinen-Ahon mielestä toimittajan työlle on hyödyksi se, että elämässä on muutakin kuin ura.
”Monipuolinen elämänkokemus auttaa löytämään haastateltavista puolia, jotka koskettavat. Se on tässä ammatissa todella tärkeää.”
Meriläinen-Ahon vapaa-ajallekin ulottuvasta uutisnälästä ei tule kotona sanomista, koska oma työ on molemmille puolisoille tärkeä, ja myös mies seuraa aktiivisesti yhteiskunnan tapahtumia.
Joskus, kun Meriläinen-Aho valmistautuu haastatteluun, hän istuu uutisten äärellä hiljaa imemässä itseensä tietoja, ajatuksia ja näkökulmia, joita ei halua purkaa ulos ennen haastattelua.
”Silloin toisen on vaikea ymmärtää, että miksi sä et nyt keskustele tästä. Toisaalta miehellä on välillä sama, kun hän työstää hiljaisesti jotain roolia.”
Perheen tyttären puheet äidin työstä ovat samaan aikaan hauskoja ja riipaisevia.
”Hän kysyy hyvin asiatuntevasti, että äiti, onko sulla kymppiuutiset vai live. Jos vastaus on kymppiuutiset, hän sanoo ’voi eeei’, koska tietää olevansa jo nukkumassa, kun tulen töistä.”
Vaikka työn ja perheen aikataulut vaativat tasapainoilua, Meriläinen-Aho ei ajattele niitä toistensa kilpailijoina.
”Journalismi on merkityksellistä ja tärkeää työtä, jota on tehtävä. On iso yhteiskunnallinen palvelus selittää kanssaihmisille, mitä maailmassa tapahtuu. Se on täysin arvojeni mukaista, ja mielestäni ammatti pitää valita arvojen mukaan. Viestin tätä myös tyttärelleni esimerkin kautta.”
Kokonaan eri asia on, miten iso osa identiteettiä liittyy työhön.
”Olen miettinyt, määrittelenkö itseni ja arvoni liikaakin työn kautta. Äidiksi tuleminen on ollut tervehdyttävää. Se pakottaa näkemään, että ehkä olenkin kaikkein tärkein ihan muusta syystä.”
Riikka Räisänen valitsi päätoimittajan paikan, vaikka se tarkoitti, ettei hän juuri nähnyt iltaisin vauvaansa hereillä
Riikka Räisänen, silloin Venäläinen, oli keväällä 2013 vaikean valinnan edessä: häntä pyydettiin vanhempainvapaalta Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan sijaiseksi Mikael Pentikäisen saatua potkut. Tilanne oli dramaattinen, ja päätös piti tehdä nopeasti. Hän palasi töihin.
”Työyhteisö tarvitsi isossa kriisissä tutun vetäjän, ja tehtävä tuntui velvollisuudelta. Vauva oli jo yhdeksänkuinen, ja mies oli muutenkin päättänyt jäädä vanhempainvapaalle pidemmäksi aikaa. Jos vauva olisi ollut kaksi tai kolme kuukautta, en olisi raaskinut lähteä”, Räisänen muistelee.
Seuraavan puolen vuoden aikana Räisänen ei tullut montaa kertaa töistä kotiin niin, että vauva olisi ollut hereillä.
Kun vauva ilmoitti tulostaan, Räisänen oli juuri noussut uutistoimituksen johdosta Hesarin kakkospäätoimittajaksi.
”Oli aikamoinen hetki huomata, että olen neljäkymmentä, Hesarin päätoimittaja ja raskaana. Vähän jännitti mennä kertomaan pomolle, mutta hän suhtautui erittäin fiksusti ja koin, että sain täyden tuen häneltä.”
Nykyisin Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittajana työskentelevä Räisänen on korona-aikana tehnyt etätöitä kotona koululaisten keskellä. On pitänyt samaan aikaan vetää kolmenkymmenen hengen kokousta ja vaihtaa lapsen märät vaatteet. Kun kokoukset loppuvat ja on aika laittaa päivällistä, usein puhelin soi: toimituksessa on tilanne päällä.
Kyky hoitaa samaan aikaan työ ja perhe ei ole syntymälahja. Opettelua ja oppimista on tapahtunut lapsiluvun ja työtehtävien vaativuuden kasvaessa. Ja tapahtuu edelleen, Räisänen sanoo.
”Monena päivänä on olo, että helvetti sentään, kun osaisi organisoida paremmin. Monta asiaa jää hoitamatta ja väsyttää. En siis ole mikään työn ja perheen supersankari. Mutta väitän, että asioista pystyy suoriutumaan, kun on itselleen riittävän armollinen eikä vaadi täydellisyyttä.”
Töissä Räisänen yrittää miettiä, mihin asioihin tarvitaan nimenomaan häntä, tehdä ne niin hyvin kuin pystyy ja jakaa muussa vastuuta. Kotona tärkeintä on, että perheessä on hyvä olla ja lapset tietävät, että heitä rakastetaan. Lasten- ja kodinhoitoon on vuosien varrella ostettu runsaasti apua. Usein sängyt vain ovat petaamatta.
”Täydellistä äitiä tai täydellistä päätoimittajaa ei ole. Sen kun hyväksyy, pystyy olemaan paljon rauhallisemmin.”
Räisäsen perheeseen kuuluvat hänen 20-vuotias tyttärensä, puoliso Kari Räisäsen 16-vuotias poika ja 17-vuotias tytär sekä yhteiset 11- ja 8-vuotiaat pojat. Parin suhde alkoi työpaikkaromanssina Hesarin kaupunkitoimituksessa.
Kahden journalistin liitossa paloa uutisiin ei ole tarvinnut perustella. Alkuvaiheessa pariskunta mietti, pitäisikö heidän lopettaa jatkuva työasioista puhuminen kotona. Lopulta koko perhe on viettänyt aikaa uutisten ja A-studioiden äärellä. Lapsille on selitetty ikätasoisesti, mistä niissä on kyse. Lasten leikeissä ovat kohdanneet Petteri Orpo ja Paavo Arhinmäki, ja hiekkalaatikolla on muovailtu Talvivaara.
”Lapset ovat kasvaneet siihen, että työ on meille tärkeää, enkä usko sen olleen haitallista. En usko vanhemmuuteen, jossa meidän pitäisi koko ajan hössöttää ja mikromanageerata lasten ympärillä, jos heillä on kaikki hyvin.”
Töissä vaikeaa on ollut se, että toinen kunnianhimoisista journalisteista on aika ajoin tarvinnut uuden työpaikan, kun pariskunnan on hankala työskennellä samassa paikassa esihenkilönä ja alaisena. Mahdollisuus päästä puolison kanssa eri taloon oli yksi plussista myös silloin, kun Räisänen mietti Hesarista Yleen lähtöään. Nykyään Kari Räisänen ei enää työskentele journalistina vaan rahastoyhtiön sijoittajasuhdepäällikkönä. Riikka Räisäsen mukaan alanvaihto ei liittynyt perheeseen vaan haluun kokeilla pitkän toimittajauran jälkeen vielä uutta.
Kotona on usein riidelty siitä, kuka tekee, mitä tekee, paljonko ja koska. Vaikka molemmat kokkaavat, kuljettavat ja ovat olleet vanhempainvapailla, molemmat ovat myös olleet sitä mieltä, että oma työtehtävä tai -vuoro on välttämätön ja nimenomaan toisen pitäisi joustaa.
”En halua väittää, että tällaisen työn ja ison perheen yhdistäminen olisi helppoa, koska se ei ole. Lisäksi minä olen tyypiltäni ennalta suunnittelija ja organisoija ja puoliso on enemmän hetkessä reagoiva. Mutta jos en sovi työnjaosta etukäteen ja itse buukkaa kalenteriini, että vie lapsi jonnekin tai laita ruoka tänään, se buukkautuu täyteen muuta, eikä mikään toimi.”
Toimivia työnjakoja on löytynyt, mutta lapset kasvavat ja työtilanteet muuttuvat, ja asiat pitää ratkoa aina uudestaan. Välillä Räisänen on miettinyt, että näinköhän kaikki miespäätoimittajat ovat maailman sivu osallistuneet perheensä pyörittämiseen niin kuin hän.
Toisaalta hän on sitä mieltä, että sekä työ että vanhemmuus kuuluvat elämään eikä olisi missään nimessä halunnut irrottautua lastensa arjesta. Työelämässä ei ole jäänyt tekemättä muuta isoa kuin kirjeenvaihtajuus. Se ei ole tuntunut mahdolliselta uusperheen vanhemmuuden takia.
Räisänen oli ensimmäinen nainen Hesarin vastaavana päätoimittajana, ja samoin nyt Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittajana. Uralla etenemiseensä hänen ei ole tarvinnut eikä hän ole halunnut kysellä kotona lupia.
Jokin aika sitten Räisänen sai esikoiseltaan aiheesta hyvää palautetta.
”Hän sanoi, että on äiti aika siistii kun sä olet tollanen boss bitch, olen susta ylpeä. En nyt halua olla bitch, mutta ymmärsin nuoren naisen mielestä olevan hieno juttu, että äiti on tehnyt vaativia töitä ja naisena edennyt urallaan, vaikka on ollut iso perhe ja paljon lapsia.”
Työelämän käytännöt ovat tutkijan mukaan turhan jähmeitä – kaikilta odotetaan samaa, vaikka jokainen kaipaa joskus joustoa
Työnantajan kannattaa olla kiinnostunut työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta, sanoo Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen.
”Jos työ vie kaiken ajan yksityiselämän velvollisuuksilta ja työstä palauttavilta ihmissuhteilta ja harrastuksilta, se vaikuttaa haitallisesti työstä suoriutumiseen, terveyteen ja työkykyyn. Työuupumuksen ja masennuksen riski lisääntyvät. Tästä on vahvaa näyttöä.”
Hakanen on tutkinut muun muassa työhyvinvointia, työn imua, työuupumusta sekä työn ja perhe-elämän vuorovaikutusta.
Työuupumus voi kriisiytyä esimerkiksi silloin, kun yksityiselämässä tapahtuu jotain ikävää, kuten avioero tai sairastuminen tai tulee taloushuolia. Yksityiselämän tapahtuma ei kuitenkaan ole työuupumuksen syy. Usein taustalla on se, että liian kuormittavasta työstä selviytyminen on usein jo vuosia perustunut voimien nipistämiseen muusta, Hakanen sanoo.
”Silloin elämään ei mahdu liikaa kuormitusta molemmilla alueilla, vaan ’kamelin selkä katkeaa’.”
Toisaalta työ ei missään nimessä ole yksityis- ja perhe-elämälle vain uhka. Vaikka työ olisi kiireistä, onnistumisen ja aikaan saamisen kokemukset tuovat onnellisuutta myös vapaa-aikaan.
”Työ ja muu elämä voivat rikastuttaa toisiaan myös niin, että opitut taidot, esimerkiksi ihmissuhde- tai ajanhallintataidot, siirtyvät niiden välillä”, Hakanen sanoo.
Työn ja perheen yhteensovittamista helpottavat esimerkiksi työaikaan, -paikkaan tai -velvollisuuksiin liittyvät joustot, työntekijöille tarjottavat tukipalvelut ja työpaikan kulttuuri ja johtamiskäytännöt.
Ajallinen joustavuus tarkoittaa työntekijän mahdollisuutta vaikuttaa työaikoihinsa, paikallinen joustavuus esimerkiksi mahdollisuutta etätöihin. Velvollisuuksiin liittyvä joustavuus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että työntekijä saa pitkän ja vaativan työmatkan jälkeen normaalikäytännöistä poikkeavan mahdollisuuden irrottautua työstä.
”Suomalaisessa työelämässä on mielestäni turhan jähmeät käytännöt tässä. Kaikilta odotetaan reiluuden ja tasapuolisuuden nimissä samaa, mutta joskus se palvelee ihmisten hyvinvointia huonosti. Meistä jokainen on jossain vaiheessa se, joka kaipaa joustoa”, Hakanen sanoo.
Työnantajan tarjoamat tukipalvelut voivat olla esimerkiksi lastenhoitoapua, työnohjausta ja valmennusta haastavien aikataulujen ja tehtävien hallintaan tai työterveyshuollon apua uniongelmiin.
Perhemyönteinen kulttuuri työpaikalla tarkoittaa, että työn ja perheen yhteensovittamista tukevia ratkaisuja voi oikeasti käyttää ilman, että saa huonon omatunnon tai hankalan työntekijän leiman.
”Se, että ihmisellä on lupa antaa aikaa myös perhe-elämälle ja omalle palautumiselle, on erityisen tärkeää silloin, kun työ tai työolot ovat vaativat ja raskaat.”
Työ- ja perhetutkimuksissa ihmiset tyypitellään monesti rajaajiin ja sulauttajiin. Rajaaja haluaa pitää työ- ja perheasiat selkeästi erillään, sulauttajalle sopii se, että eri elämänalueet limittyvät.
”Sulauttajalle voivat sopia tueksi esimerkiksi työpaikan tarjoamat lastenhoitopalvelut, rajaajalle taas ennemmin joustavat työaikaratkaisut”, Hakanen sanoo.
Hakanen kannustaa miettimään, millainen työn ja vapaa-ajan yhdistelmä tuottaisi itselle mahdollisimman hyvän elämän. Yhdistelmän mahdollistavat ideat kannattaa ottaa puheeksi esihenkilön kanssa.
Joskus esimerkiksi uralla eteneminen voi johtaa tilanteeseen, jossa työ ei enää sovi yhteen muun elämän kanssa. Silloin yksi vaihtoehto on palaaminen aiempiin työtehtäviin.
”Jos työn ja muun elämän kokonaisuus tuntuu liian haastavalta, pitäisi pystyä peruuttamaan ilman, että se tuntuu raskaalta epäonnistumiselta. Kokeilevampi kulttuuri eri roolien, työtehtävien ja vastuiden osalta olisi paikallaan.”
Nina Erho
”Muuta elämää” kuormittava työkiire on rakenteellinen, ei yksilön ongelma
”Kansainvälisten tutkimusten mukaan epätyypillisillä työajoilla on yhteys yleistyneeseen avioeroriskiin. Perhe-elämä vaatii kasvokkaista aikaa”, sanoo epätyypillisiä työaikoja ja perheitä Jyväskylän yliopistossa tutkinut Mia Tammelin.
Toisaalta epätyypillisen työajan ja perhe-elämän yhteensovittamisessa on kyse kokonaisuudesta.
”Merkityksellistä on myös se, keitä perheeseen kuuluu, onko puoliso töissä, millaiset tämän aikataulut ovat ja miten paljon työaikoja voi ennakoida. Tilanteet muuttuvat, ja vaikea tilanne voi olla ihan eri näköinen puolen vuoden päästä.”
Tutkimushaastatteluissa Tammelin on tavannut vuorotyötä tekeviä pareja, jotka ehtivät vain harvoin yhdessä kauppaan. Toisaalta kahden vuorotyöläisen perheessä kotityöt saattavat jakautua tasa-arvoisemmin kuin kahden päivätyöläisen perheessä.
Vuorotyöläisen arkivapaat voivat olla perheen asioiden hoidossa iso plussa. Yksinhuoltaja voi tarvita aiempaa enemmän isovanhempien tai muiden läheisten apua etenkin, kun lapsi siirtyy vuoropäiväkodista kouluun.
Työaikaan liittyvien tekijöiden lisäksi iso merkitys perheelle on työn kiireisyydellä, Tammelin sanoo.
”Se, että kiireinen työ imee kaiken energian, on haitallista perheelle ja muulle elämälle. Tämä ei ole vain yksilöiden ongelma vaan rakenteellinen ongelma, johon pitäisi etsiä rakenteellisia ratkaisuja työpaikoilla.”
Tammelinin mielestä suomalaisessa työelämässä on ajateltu liikaa niin, että päiväkodit hoitavat lapset ja perheestä ei kuulu puhua työpaikalla. Korona etäilyineen ja verkkopalavereissa pomppivine perheineen on tehnyt hyvällä tavalla näkyväksi sen, että työtä ja perhettä voi olla vaikea yhdistää.
Toisaalta tärkeää on tunnistaa, että työn ja perheen yhteensovittaminen voi tarkoittaa myös esimerkiksi tarvetta auttaa vanhenevia vanhempia kaukana työpaikkakunnalta.
Eri politiikka-alueita, kuten hoivapalveluita ja työelämää, pitäisi kehittää enemmän yhdessä. Julkista keskustelua pitäisi käydä enemmän siitä, miten työn ja perheen yhteensovittaminen onnistuu muuttuvassa työelämässä ja yhteiskunnassa, Tammelin sanoo.
”Esimerkiksi freelancerin tai tarvittaessa töihin tulevan asema päivähoitopalvelujen käyttäjänä ei ole ihan yksinkertainen.”
Nina Erho
Uusimmassa lehdessä
- Paikallismedia kytkee ihmiset yhteisöönsä. Alajärvelle muuttanut Jukka Vuorio huomasi tarttuvansa pikkukunnan uutisiin sitä painokkaammin, mitä synkemmältä maailma muussa mediassa näyttää.
- Yleisön luottamus täytyy ansaita yhä uudelleen
- Journalistin ohjeiden uudistusehdotukseen paljon kommentteja – ”On jätettävä tilaa myös journalismin houkuttelevuudelle”
- Palkaton sairauspäivä huolettaa – liitto ei hyväksy ehdotusta, jos sitä esitetään neuvotteluissa
