Nimitys

Kaupunkilehden päätoimittaja unelmoi valokuvaajan palkkaamisesta

Sinut valittiin seitsemän haastatellun joukosta ja perusteellisten testien jälkeen. Mitä ajattelit, kun tulit valituksi?  
Olin tietysti iloinen, että pääsen tässä iässä aloittamaan ja kokemaan jotain uutta. Olen ollut perustoimittajana pitkään ja tuntui, että voisin kokeilla vielä jotain muuta. 

Edeltäjäsi on entinen urheilutoimittaja, sinä olet toiminut kulttuuritoimittajana. Miten muutos näkyy lehden sisällöissä? 
Vesan tausta on jo aikoja sitten kulunut pois. Ikkuna on aina kirjoittanut paljon molemmista ja niin teemme jatkossakin. Ilmestymme kerran viikossa, joten emme tee jatkossakaan mitään matsiselostuksia.  

Olet kokenut uutistoimittaja. Miten maltat olla kirjoittamatta itse kaikkia uutisia? 
Tämä on todella hyvä kysymys. Onneksi minun ei tarvitse kirjoittaa kaikkea itse, kun täällä on toinenkin toimittaja. Sydämeni palaa Vaasalle, joten on todella vaikeaa olla kirjoittamatta kaikesta mitä minua kiinnostaa.  

Vaasan Ikkuna on saanut lukijatutkimuksissa hyvät arvosanat. Miten aiot pitää luvut korkealla? 
Kirjoittamalla jatkossakin ihmisten elämää koskevista asioista tavallisen kaduntallaajan silmin. Teemme myös juttuja kiinnostavista tapahtumista, joita toivottavasti taas tulee korona jälkeen.  

Ikkunassa on käynnistetty lehtiuudistus. Miten aiot muuttaa lehteä?  
Hyppään liikkuvaan junaan, uudistusta on jo mietitty joitakin kuukausia. Ulkoasu muuttuu modernimmaksi ja selkeämmäksi. Kenties tulee uusia vakipalstoja ja vanhoja jää ehkä pois. Journalistinen linja ei muutu. 

Miten kaupunkilehti erottuu maakuntalehtien paikallisuutisista?  
Uutisissa emme voi kilpailla, koska maakuntalehti ilmestyy joka päivä ja heillä on isommat resurssit. Me keskitymme vain Vaasaan, Ilkka-Pohjalainen hoitaa myös Seinäjoen ja kahden maakunnan asiat. 

Edeltäjäsi aikana lehti sai toisen työntekijänsä. Aiotko kasvattaa toimitusta palkkaamalla valokuvaajan? 
Se olisi minun unelmani, mutta en usko, että se toteutuu. Me kaksi teemme jatkossakin kaikkea, myös valokuvaamme. 

Kaupunkilehden päätoimittaminen on yksinäistä työtä. Miten se sopii sinulle? 
Olen yksinviihtyjä, eikä minulle ole ongelma vetää tätä kuormaa yksin. Tykkään toki myös sosiaalisista tilanteista. Ilkka-yhtymässä on paljon pienten toimitusten kollegoita, joilta saan varmasti vertaistukea.   

Esihenkilösi on Ilkka-Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila.  Miten varmistat, että päätökset lehden sisällöstä pysyvät sinun näpeissäsi? 
Minulla on vahva tunne, että Markku luottaa minuun, eikä tartu lillukanvarsiin. Sitä paitsi hän on niin kiireinen, ettei ehdi juurikaan minua kyttäämään. Kyllä minä aina lehteni puolta pidän.  

Vaasaan investoidaan nyt voimakkaasti. Miten esimerkiksi akkutehtaan tulo vaikuttaa lehteen? 
Se on valtava hanke, josta varmasti tulee kestojuttuaihe vuosiksi eteenpäin. Toivon, että saamme lehteen myös koulutus- ja työnhakuilmoituksia. 

Lehden levikkialueen asukkaista 30 prosenttia on ruotsinkielisiä. Näetkö mahdollisena muuttaa lehden kaksikieliseksi? 
En näe. Vasabladet palvelee hyvin ruotsinkielisiä lukijoita, ja se ilmestyy kuusi kertaa viikossa. Vaikea sen kanssa on kilpailla. Kaksikielistä lehteä on täällä kyllä kaivattu, mutta sen toiminta pitäisi olla jokapäiväistä.  

Keitä ovat ammatilliset esikuvasi? 
Tärkein on Radio Vaasan uutispäällikkö Hippi Hovi, joka opetti minut tekemään uutisia ja selviämään tilanteesta kuin tilanteesta. Lisäksi nimeän kaikki Pohjalaisen toimittajat. Heiltä olen oppinut monia eri asioita kirjoittamisesta esimiestyöskentelyyn. 
 
Kaupunkilehden päätoimittajasta tulee ennen pitkää paikallinen julkkis. Mitä ajattelet siitä?  
Moni tunnistaa minut täällä edelleen äänestä radiovuosien takia. Pohjalaisen toimittajana minut tunnetaan täällä muutenkin, joten se ei pelota minua yhtään.  

Miten rentoudut? 
Lukeminen on ollut aina ykkösharrastukseni. Varsinkin korona-aikana lukemalla olen päässyt muihin maailmoihin. Olen myös kulttuurin suurkuluttaja, tykkään käydä teatterissa sekä jazz-, blues- ja rockkonserteissa.   

Vaasassa ilmestyvän kaupunkilehti Ikkunan uudeksi päätoimittajaksi on valittu uutistoimittaja, FM Anne Laurila, 55. Vesa Koivumäki jää tehtävästä eläkkeelle elokuussa. Laurila on viimeksi työskennellyt toimittajana Ilkka-Pohjalaisessa. Hän aloitti toimittajan työt Radio Vaasassa vuonna 1998.