Parhaat kuvat syntyvät, kun ei olla vain keikalla ja käväisemässä, sanoo freelancekuvaaja, vuoden kuvajournalisti Antti J. Leinonen

”Monet lähipuistossa otetut potretit jäävät vähän ohuiksi. Kuvaamisesta tulee sellaista, että otapas nyt se kuva ja eikö tämä ollut tässä. Haluan saada kuvattavista esiin enemmän, ja siksi menen mielelläni käymään ihmisten kotona”, sanoo freelancekuvaaja Antti J. Leinonen.

Yhdessä hänen henkilökuvistaan istuu nainen värikkäässä tuvassa lapsi sylissään, molemmat osin ulkovaatteissa.

He ovat esikoiskirjailija Janne Utriaisen vaimo Katja Jomppanen ja tytär Elle-Karen. Pihalla, kuvan ulkopuolella, Utriainen ampuu Olaf-sonnin. Hän ei pysty enää hoitamaan sitä, koska on sairastunut lihakset vähitellen lamauttavaan ALS-sairauteen.

Kuva on arkinen, silti katsomaan pysäyttävä.

”Tällaiset alkavat syntyä silloin, kun ei olla enää keikalla ja käväisemässä, vaan kuvaajan ja toimittajan paikalla olosta on tullut normaalia. Silloin olen saattanut kuvata jo tunteja, jopa päivän”, Leinonen sanoo.

Kun Leinonen ja toimittaja Pekka Juntti vierailivat Inarin Turvejärvellä syksyllä 2018, jutulla ei ollut vielä ostajaa. Juttu kertoo Janne Utriaisen sairastumisesta ja sen vaikutuksesta luontaistaloudessa elävän perheen elämään. Jutun julkaisi Helsingin Sanomat.

Toisessa, Hesarissa lokakuussa 2019 julkaistussa kuvassa on mies päiväunilla. Hän on eräkirjailija Seppo Saraspää, joka asuu Inarijärven rannalla Ivalossa. Juttu kertoo Saraspään sattumalta tekemästä arkeologisesta löydöstä ja unelmien elämästä Lapissa.

Avussa toukokuussa 2019 julkaistussa kuvassa nainen makaa sohvalla takapuoli pystyssä. Hän on kirjailija Päivi Laakso, joka kirjoittaa norjaksi kotiseudustaan Tornionjokilaaksosta. Leinosen kuvatessa Laaksoa paljastui, että heillä on yhteinen tuttu, jonka Laakso muisti nukkuneen lapsena hauskassa asennossa. Leinonen pyysi Laaksoa näyttämään asennon ja kysyi, saisiko sen kuvata.

”Löydän monien kuvattavien kanssa helposti yhteisen jutun juuren ja kielen, koska olen asunut lähes koko ikäni Pohjois-Suomessa ja asun pienellä paikkakunnalla, Iissä. Osaan puhua asioista, jotka ovat ihmisille arkisia. En ole kaupungista tullut kuvaaja.”

Tämän jutun piti olla tavallinen osa Anna hyvän kiertää -sarjaa, jossa mediatyöläiset suosittelevat heihin vaikutuksen tehneitä töitä. Pian haastattelun jälkeen Leinonen soitti takaisin.

”Tämä ei ole vielä julkista, mutta sain luvan kertoa. Juttua varten olisi varmaan hyvä tietää, että minä olen vuoden kuvajournalisti.”

Leinosen suosittelija Anna-Sofia Berner ei suositellessaan tiennyt kehuvansa Vuoden kuvajournalistia. Nyt voitto on julkinen, samoin Leinosen toinen saavutus: hän voitti myös Kuvajournalismikilpailun Henkilökuva 2020 -sarjan.

Voittoisassa kuvasarjassa on uutiskuvia, henkilökuvia ja kuvia Leinosen omasta, dokumentaarisesta projektista. Projekti alkoi, kun hän sai kuulla isoisoisänsä syntyneen Michiganissa. Leinonen oli siellä kuvausreissulla kolme viikkoa alkuvuodesta 2020.

Michiganissa kaikki aika oli kuvausaikaa. Se oli täysin toisenlaista työtä kuin uutiskeikat, joilta on usein saatava sekä kuvaa että videota. Välillä Leinosesta tuntuu, että nykyään kuvajournalistin parhaina ominaisuuksina pidetään nopeutta ja harmittomuutta.

”Joskus kuvareportaasikin on sama kuin yhden kuvan keikka – otetaan vaan enemmän kuvia samassa ajassa.”

Vaikka Leinosen herkullisimpien kuvien aineksia on paikallisuus paikallisten joukossa, nuorena tehtyä päätöstä jäädä Pohjois-Suomeen on myös koeteltu.

Freelanceuralla on ollut vuosia, joina töitä on ollut vähän ja toimeentulo tiukassa. Leinonen rakastui lehtivalokuviin jo koululaisena, mutta teki kymmenen vuotta enimmäkseen tv-kuvaajan töitä.

Alkuvuodesta 2014 Leinosen keskeinen toimeksiantaja Nelosen uutiset lopetettiin. Leinonen ryhtyi syntymään uudelleen valokuvaajaksi. Kätilöinä toimivat muun muassa Touko Hujanen, Meeri Koutaniemi ja muut 11-kollektiivin jäsenet, joiden työpajaan Leinonen osallistui vuonna 2015.

”Silloin välähti valo, että tiedän, mihin suuntaan olen menossa. Vaikka olin kuvannut 15 vuotta myös still-kuvia, minun oli ollut hankala kutsua itseäni valokuvaajaksi. Enää en ajattele, miten asiat pitäisi tehdä, vaan teen ne omalla tavallani ja luotan siihen.”

Leinonen täyttää tänä vuonna 45, mutta hänestä iällä ei ole uuden oppimisessa merkitystä.

”Ei se suinkaan mene niin, että nuorena opiskellaan ja sitten ollaan töissä loppuelämä.”

Kun Leinonen sai puhelun kuvajournalismikisan palkinnoistaan, hän oli vaimonsa kanssa meren jäällä kalassa.

Ensitunnelma oli yllättynyt ja häkeltynyt. Muutamaa viikkoa myöhemmin, kesken kaksi keikkaa ja sata muuta asiaa sisältävän työpäivän, palkinto tuntuu yksinkertaisesti hyvältä. Leinoselle tulee tänä vuonna täyteen 20 vuotta freelancerina. Tekeminen on muuttunut paljon, mutta hän on edelleen mukana.

Vuoden henkilökuvassa on Janne Utriainen, jonka kanssa Leinonen ystävystyi syksyllä 2018. Myöhemmin Leinonen kuvasi BBC:n videon perheen elämäntavasta.

Henkilökuva on otettu viime syksynä. Siinä Janne Utriainen nukkuu kotinsa sohvalla, sairauden jo uuvuttamana. Hän kuoli maaliskuussa. Syksyllä harkinnassa ollut jatkojuttu Utriaisesta jää nyt tekemättä, joten kerrottakoon hänestä Leinosen suulla tämä:

”Janne eli tuotteliainta aikaansa juuri ennen kuolemaansa. Missä tilassa sitä itse olisi? Mutta mitä tekee Janne? Sanoo sairastuttuaan: nythän on aikaa kirjoittaa.”