Journalismi

Fanittamisesta on urheilutoimittajalle hyötyä, sanoo saksalaisesta jalkapallosta kirjoittava Johanna Nordling

Tarkkaa seurantaa bundesliigapelaajien terveystilanteesta ja valmentajien suosimista pelitavoista. Joukkueiden vahvuuksia ja heikkouksia. Taustoituksia kulissien takaisista tapahtumista. Aukeama toisensa jälkeen jalkapalloa, jalkapalloa ja jalkapalloa.

Johanna Nordling on työskennellyt Ilta-Sanomien sekä Urheilulehden ja sen edeltäjien Urheilusanomien ja IS Veikkaajan Saksan-jalkapallokirjeenvaihtajana vuodesta 2011. Nordlingin mukaan suurin ero saksalaisen ja suomalaisen futisjournalismin välillä on määrällinen.

”Jalkapalloa tulee täällä joka tuutista.”

Futiksen valta-asemaa Saksassa ei voi verrata edes jääkiekkoon Suomessa.

Vaikka ottelut voi katsoa missä päin maailmaa hyvänsä, tuloksia ja tv-lähetyksiä seuraamalla raapaisee vasta pintaa. Paikan päältä Saksasta raportoiminen tuottaa suurta lisäarvoa, Nordling sanoo.

”Monet suomalaiset jalkapallokirjoittajat ovat ihan hyvin perillä asioista, mutta silti huomaan Saksaa koskevista jutuista usein, että ei tuo asia aivan noin mene”, Nordling sanoo.

”Tilannehan on suunnilleen sama kuin jos joku sveitsiläinen toimittaja kirjoittaisi kotimaassaan jääkiekon SM-liigasta.”

 

Usein sanotaan, ettei toimittaja saisi olla fani. Nordling ei allekirjoita ajatusta.

”En näe fanin ja toimittajan roolin välillä vaihtelua vaikeana. Olen saanut Borussia Dortmundin kannattajakatsomossa vuosien aikana syntyneillä kontakteillani harvinaislaatuisia haastatteluja kannattajaryhmien johtohahmoilta. Jos on joukkueen kannattaja, sen asioista on todella hyvin perillä. Siitä on ainoastaan hyötyä.”

Kannattajaryhmät kytkeytyvät Saksassa usein fasismin ja rasismin vastaiseen toimintaan. Myös Nordling sanoo alkaneensa viime vuosina tuoda jutuissaan selvemmin esiin omaa arvomaailmaansa.

”Äärioikeisto on saanut sekä Suomessa että Saksassa liian vahvan aseman. Minusta näitä teemoja on vastuullista nostaa esiin, jos sen kerran pystyy lehdessä tekemään.”

 

Jalkapallokulttuuri on jokaisessa seurassa omanlaistaan, Nordling sanoo.

”Seurojen identiteetit ovat kasvaneet omiin suuntiinsa vuosikymmenten aikana. Siihen liittyvät eri alueiden mentaliteetit.”

Hyviä esimerkkejä ovat Ruhrin alueen Gelsenkirchenin entisen kaivoskaupungin seura Schalke 04 ja entisen Itä-Berliinin puolella majaansa pitävä vaihtoehtoväen kulttiseura Union Berlin.

”Unionilla DDR-menneisyys ja uudempi vaihtoehtokulttuuri kuuluvat seuran identiteettiin, Schalkessa taas kaivostyöläisiltä periytyvä kulttuuri: pidetään yhtä kaikissa tilanteissa. Kaivoksissahan se saattoi pelastaa henkiä, että pystyi luottaman kaveriin”, Nordling sanoo.

Suomessa ei välttämättä huomaa, että oman alueen joukkue on useimmille saksalaisille jalkapalloihmisille verrattomasti tärkeämpi kuin Saksan maajoukkue.

”Maajoukkue on monille ihan samantekevä. Ydin on yhteisten kokemusten jakaminen oman seurayhteisön kanssa. Monesti menestyskin on melkein sivuseikka.”

Toimittaja Johanna Nordling elättää itsensä saksalaisella jalkapallolla.

Pelaajien ja taustahahmojen haastatteluja saa Nordlingin mukaan Saksassa helposti muihin isoihin jalkapallomaihin verrattuna. Toisin on esimerkiksi Englannissa, jossa valioliigaseurat suhtautuvat mediaan lähinnä välttämättömänä pahana.

Saksalainen seurayhteisöllisyyden ajatus näkyy siinäkin, että tiedotusvälineitä palvellaan mielellään.

”Ainoastaan isoimmat seurat eli Bayern München, Borussia Dortmund ja RB Leipzig ovat kasvaneet niin isoiksi, etteivät koe tarvitsevansa suomalaistoimittajaa mihinkään”, Nordling sanoo.

”Ulkomaisista vain BBC:n tai Gazzetta dello Sportin koko media saa niistä haastatteluja. Suurseurat tykkäävät käyttää omia somekanaviaan, joiden sisältöjä ne pystyvät tietenkin kontrolloimaan. Jo seuraavaksi suurimmista eli Leverkusenista tai Mönchengladbachista saan kuitenkin käytännössä kenet tahansa haastatteluun.”

 

Suurin ero saksalaisen ja suomalaisen urheilujournalismin välillä on se, että Saksassa urheilu-sivut keskittyvät yhteen lajiin, Nordling sanoo.

Jos sanomalehdessä on kymmenen sivua urheilua, siitä kahdeksan tai yhdeksän on jalkapalloa. Jalkapallolehdissä kuten Kickerissä on joka numerossa juttuja jokaisesta kahden ylimmän sarjatason seurasta, ja kaikille seuroille on vakiotoimittajansa.

”Toisaalta vaikkapa jääkiekkojournalismin taso on täällä usein heikko. Pienistä lajeista kuten maastohiihdosta ei kirjoiteta juuri mitään.”

Mitä saksalaisesta jalkapallojournalismista sitten kannattaisi tuoda Suomeen? Der Spiegelin tapaisten laatulehtien tutkivan journalismin jutut herättävät futisasioissakin kunnioitusta, Nordling sanoo.

Spiegel julkaisi vuonna 2015 tutkivan jutun siitä, miten 2006 MM-kisaisännyys todennäköisesti lahjottiin Saksalle. Se on hyvä esimerkki jutusta, jollaisia ei voi ikinä olla liikaa.”

Mielenkiintoinen ilmiö on myös 11 Freunde, huumorin, omalaatuisten näkökulmien ja seurakulttuurien ymmärryksen kautta jalkapallokeskustelua rikastava aikakauslehti. Sille ei Suomesta löydy vastinetta.

”Suomi on varmaan noin omaperäiselle futisjulkaisulle liian pieni maa, mutta ehkä joku voisi inspiroitua siitä ja perustaa vaikka jääkiekkoa tai kaikkea urheilua samaan tapaan ennakkoluulottomasti käsittelevän julkaisun”, Nordling haaveilee.

Johanna Nordling

Syntynyt 1979.

Ilta-Sanomien ja Urheilulehden jalkapallokirjeenvaihtaja.

Vuoden urheilutoimittaja 2015.

Pelasi jalkapallon SM-sarjaa Tampereen Ilveksessä 1996 – 1999.