Freelancerit kertovat työtilanteensa kohentuneen hieman viime keväästä. Näin arvioi noin kolmannes Journalistiliiton tekemään kyselyyn vastanneista. 40 prosenttia kertoi työtilanteensa pysyneen samana, neljännes arvioi sen huonontuneen entisestään.
Liitto kysyi vuoden lopussa freelancerina työskenteleviltä jäseniltään koronapandemian vaikutuksista heidän työtilanteeseensa. Vastaava kysely tehtiin myös keväällä.
Elpymisestä huolimatta monen freelancerin työtilanne on vaikea. Kyselyssä puolet vastaajista kertoi tulojensa heikentyneen koronaepidemian aikana.
Marras – joulukuussa tehtyyn kyselyyn vastasi 200 Journalistiliiton freejäsentä.
Lue lisää aiheesta:
Toinen ammatti pelasti valokuvaaja Pasi Hakalan kevään – 66 prosenttia freelancereista kertoo keikkojen vähentyneen koronakriisin aikana (Journalisti 5/2020)
Freet yrittävät löytää uusia tapoja tehdä töitä pandemian aikana (Journalisti 3/2020)

Uusimmassa lehdessä
- Laivayhtiö painostaa toimitusta, kilpailu on kovaa ja lehtiä omistaa sama liikemies. Ahvenanmaa on silti maailman paras paikka tehdä journalismia, sanovat toimittajat.
- Lyhyempi työaika ja oma loma houkuttelevat media-alan työntekijöitä
- Medieförbundet vill inte förhandla trots Konkurrensverkets besked om kollektiva förhandlingar för frilansare
- Kaikki armeijat tekevät propagandaa, sodasta uutisoiminen on vaikeaa ja raskasta