Nimitys

Ylen Minna Salomäenpään mielestä alueellisen uutiskilvan voittaja on yleisö

Päällikön rooli on sinulle uusi. Mikä sai tarttumaan haasteeseen?
Olin ollut tuottajana pitkään ja opiskellut henkilöstöjohtamista työn ohella. Valmistuin keväällä Vaasan yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi.

Olet työskennellyt pitkään Länsi-Suomessa. Miten otat haltuun keski- ja itäsuomalaisen todellisuuden?
Seuraan alueen uutisointia, ja toimitusten asiantuntijat auttavat. Aluksi tärkeintä on tutustua toimituksiin ja niiden työhön, vaikka korona viivyttää tapaamisia.

Maakuntalehtien päätoimittajat pitävät Yleä epäreiluna kilpailijana. Mitä ajattelet Ylen paikallistoimitusten ja paikallisten sanomalehtien työnjaosta?
Yleisön kannalta on tärkeää, että alueellisia uutisoijia on enemmän kuin yksi ja että ne kirittävät toisiaan. Joissakin asioissa yhteistyö olisi hedelmällistä, ja sitä on tehtykin eri puolilla Suomea, esimerkiksi vaalien alla.

Ylen mukaan haluat, että Ylen toimitukset ovat ykkösinä alueellisessa uutisoinnissa. Miten tavoite näkyy johtamisessasi?
Panostamme tulevina vuosina uutisiin. Uutiskäsitykseni on kuitenkin lavea – käsittelemme myös ihmisten arkea, ilmiöitä ja puheenaiheita.

Toimituksesi sijaitsevat Jyväskylässä, Mikkelissä ja Savonlinnassa. Miten olet samaan aikaan tasapuolinen ja alueelliset erityispiirteet huomioiva?
Olen läsnä kaikilla paikkakunnilla, kunhan koronatilanne sallii. Yleisölle oman alueen asiat ovat tärkeitä, ja kerromme heille niistä. Tilanteen vaatiessa yhdistämme toimitusten voimat.

Mikä on tärkeintä etäjohtamisessa?
Huolehtia siitä, että kaikki voivat hyvin ja jaksavat, sekä siitä, että yhteiset tavoitteet ovat kirkkaat. Yhteydenpito on tärkeää ja se, että ihmiset ovat yhteyksissä keskenään.

Mitä kolmea mediaa seuraat eniten?
Yleä, Helsingin Sanomia ja The Guardiania. Maailman isot kehityskulut näkyvät myös alueilla. Nämä uutisoivat aiheet taloudesta populaarikulttuuriin.

Kaksi akateemista loppututkintoa olisi valtti myös yrityselämässä. Mikä pitää sinut journalistina ja Ylessä?
Olen ylpeä yleläinen. Julkinen palvelu, kaikkien suomalaisten tavoittaminen ja tärkeistä asioista uutisoiminen tuntuvat merkityksellisiltä. Yle on iso talo ja tarjoaa paljon mahdollisuuksia.

Kuka on ammatillinen esikuvasi?
Ylen Uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisänen. Hän on selkeä suunnannäyttäjä, rautainen ammattilainen ja innostava puhuja. Ja toisena äitini Tuula Numminen, joka teki uransa paikallislehdessä.

Mitä teet vapaa-ajalla?
Toimin kolmen lapseni harrastuskuskina. Remontoin mieheni kanssa vanhaa omakotitaloa. Luen.

Minna Salomäenpää, 41, aloitti marraskuussa Yle Keski-Suomen ja Etelä-Savon päällikkönä. Aiemmin hän työskenteli Yle Pohjanmaassa suunnittelevana tuottajana. Uransa Salomäenpää aloitti toimittajana Tampereen Ylessä 2000-luvun alussa. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden ja kauppatieteiden maisteri.