Työelämä

”Imatran aluepäällikkö” ja ay-vaikuttaja on poissa

Toimittaja Heikki Luukkanen 25. 11. 1946 Ruokolahti – 27. 9. 2020 Helsinki

Toimittaja ja ay-aktiivi Heikki Luukkanen on kuollut. Hän menehtyi äkilliseen sairauteen sunnuntaina 27.9.2020.  Hän oli koulutukseltaan kansakoulunopettaja.  
Heikki Luukkanen aloitti Yleisradiossa 1.1.1971 Joensuun aluetoimituksen määräaikaisena toimittajana. Sitä ennen hän oli toiminut jo ohjelma-avustajana Imatralla vuodesta 1969 lähtien. Lappeenrannan toimituksen esimiehenä hän toimi vuosina 1972–1976. Elämäntyönsä hän teki Imatralla, jossa hän oli mukana myös kunnallispolitiikassa yli 40 vuotta.  

Heikki Luukkanen oli Suomen Sosialidemokraattisen puolueen jäsen 57 vuotta, teini-iästä lähtien. Melkein 40 vuotta hän istui Imatran kaupunginvaltuustossa, oli kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja jäsen, maakuntahallinnon tehtävissä ja eri kunnallisissa toimielimissä. Eduskuntavaalien jälkeen hän oli useamman kerran ensimmäisellä varasijalla Kymen vaalipiirin kovien demarinimien perässä. 

Ay-uransa hän aloitti 1998 Ylen Alueen osaston puheenjohtajana ja Journalistiliiton liittovaltuuston jäsenenä.  Tämän jälkeen hän oli aktiivinen ja aloitteellinen monissa Radio-ja televisiotoimittajien liiton (RTTL), Ylen ohjelmatyöntekijöiden (YOT) ja Suomen Journalistiliiton eri tehtävissä. Painavimpia tehtäviä olivat RTTL:n  tes-varapuheenjohtajuus (2000-2002) ja YOT:n puheenjohtajuus 2003-2009. YOT:n kunniapuheenjohtajaksi hänet valittiin 2010. Heikki Luukkanen oli neuvottelijana tiukka ja tinkimätön journalistien edunvalvoja. 

Vuonna 2005 Heikki Luukkanen jätti toimittajan työt, kun hänet valittiin Yleisradion aluetoiminnan työsuojeluvaltuutetuksi. Tämän työn rinnalla hän jatkoi YOT:n puheenjohtajana kevääseen 2009. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2009. 

Heikki Luukkanen ei ollut ihan tavallinen paikallistoimittaja Imatralla. Hän toi aktiivisesti kaakkoissuomalaista näkökulmaa valtakunnan radion puheohjelmiin. Heikki oli vakioreportteri vuosien ajan radion liikenne- ja luonto-ohjelmissa sekä perinteikkäässä Metsäradiossa. 

Heikki Luukkanen oli kuollessaan 73-vuotias. 

Pike Epstein
Jari Niemelä

Kirjoittajat ovat Heikki Luukkasen ay-kollegoita ja YOT:n kunniapuheenjohtajia.