Journalismi

Alfa TV:ltä puuttuvat tiukat formaatit, iso tuotantokoneisto sekä seksi, viina ja väkivalta. Uutistoiminnan piti alkaa tänä syksynä, mutta ensilähetyksen päivä on yhä auki. Sanna Ukkola löysi kanavalta uuden kodin.

Sanna Ukkolalla on pieni flunssa. Ei koronaa, se on testattu, mutta haastattelupäivänä 23. lokakuuta yskää ja karheutta äänessä.

Sairauslomaa on hankala pitää, sillä Ukkola tekee kahdesti viikossa 45 minuutin pituisen ajankohtaisohjelmansa, Sanna Ukkola liven, kokonaan yksin. Siis miettii aiheet yksin, buukkaa haastattelut yksin, kirjoittaa käsikirjoituksen yksin ja juontaa ohjelman yksin. Uusi kotikanava Alfa TV tarjoaa kuvausryhmän ja studion. Kaiken muun hoitaa Sanna Ukkola.

Mutta ainakaan kukaan ei ole ”hengittämässä niskaan”.

Kun Ukkola vuosi sitten syyskuussa irtisanoutui Yleltä, hän iloitsi Twitterissä mahdollisuudesta saada ”kirjoittaa just mitä haluaa”. Lähtönsä kahdeksi isoksi syyksi Ukkola kertoi myöhemmin Sannikka & Ukkola -ohjelman lopettamisen ja sen, että hänen ”kolumnejaan rajoitettiin”. Ukkola ei ollut tyytyväinen hänelle ehdotettuun aihepiiriin, joka oli terveys, hyvinvointi ja ruoka.

Ukkola ei kuitenkaan halua enää puhua lähdöstään tai kolumniensa rajoittamisesta, eikä hän halua haukkua Yleä.

”Olen viihtynyt hirveän hyvin Alfalla – ja viihdyin tosi pitkään myös Ylellä. Olin siellä kymmenen vuotta ja yhdeksän niistä olin henkeen ja vereen yleläinen, ja rakastin ja puolustin sitä. Ja rakastan edelleen. Mutta viimeisen vuoden aikana tuli fiilis, että jokin muuttui. Koen, että Yle etsii paikkaansa.”

Ukkola itse on löytänyt paikkansa freelancerina. Alfa TV:n ohjelman lisäksi hän kirjoittaa kolumneja Iltalehteen ja pitää mediakoulutuksia.

Alfalla Ukkola on saanut vapaat kädet. Hän sanoo noudattavansa samoja journalistisia kriteerejä kuin Ylellä ja pitävänsä kirjaa muun muassa siitä, että ohjelmassa on haastateltavia kaikista puolueista.

”Naisia ja miehiä en laske. Minusta se ei ole journalistisesti perusteltua.”

Tärkeämpää on mielipiteiden kirjo. Ukkolan mukaan osa yleisöstä kokee median tuputtavan punavihreää agendaa. Hänen mukaansa he menettävät luottamuksensa, koska kokevat, ettei medialla ole heille mitään annettavaa.

Kokemus ei välttämättä ole oikea, mutta se on olemassa, Ukkola sanoo.

”Pitäisin tärkeänä, että kaikki löytäisivät omia ajatuksiaan mediasta, jos ne vain ovat tolkullisia ajatuksia.”

Meikkaaja Else Tunturipuro valmistelee Ilkka Kanervaa lähetykseen. Kuva: Touko Hujanen

Ukkola on löytänyt toivomansa sanomisen vapauden arvokonservatiiviselta tv-kanavalta. Kanavapaikalla 15 näkyvä Alfa TV on kotimainen kaupallinen tv-kanava, joka kertoo kunnioittavansa ohjelmatoiminnassaan ”perinteisiä arvoja”. Finnpanelin mukaan se tavoitti viime vuonna viikossa keskimäärin 972 000 katsojaa, ja sen katseluosuus oli 0,6 prosenttia.

Alfa TV:n omistaa Brilliance Communications Oy, jonka emoyhtiö on Keravalla toimiva kristillinen IRR-TV-medialähetysjärjestö. IRR-TV tekee lähetystyötä eli julistaa evankeliumia tuottamiensa tv-ohjelmien avulla.

Alfa TV:n ja IRR-TV:n toimitilat nököttävät alikeravalaisen teollisuusalueen laitamilla. Korkean verkkoaidan takana kohoaa Alfa TV:n tarpeisiin rakennettu, tänä vuonna käyttöön otettu toimitalo. Tilaa on kosolti, yli 2 000 neliötä kolmessa kerroksessa. Vaikutelma on vielä vähän autio, osin koronaetätöiden takia.

Talossa on kaksi studiota. Pienemmässä kuvataan maanantaisin ja keskiviikkoisin Sanna Ukkola live.

Uuden toimitalon toisen kerroksen avokonttorissa odottaa journalisteja puolenkymmentä tyhjää työpistettä. Viime keväänä Alfa TV kertoi, että se aikoo aloittaa vielä kuluvan syksyn aikana omat uutislähetykset. Siihen tarvitaan lisää toimittajia.

Alfa TV:n studiokaluston omistaa IRR-TV, joka on myös osakkaana uuden toimitalon omistavassa kiinteistöyhtiössä. IRR-TV:n perustaja ja toiminnanjohtaja Hannu Haukka on myös Alfa TV:n toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja.

Haukka ei ole ensimmäistä kertaa tv-pomona. Hän oli perustamassa vuonna 2009 lähetykset aloittanutta Suomi TV:tä, jonka profiili oli hyvin samanlainen kuin Alfa TV:n. Suomi TV:llä oli omat uutiset, joita kanava pyöritti reilun vuoden ajan arkisin kolme kertaa päivässä. Ja kuten Alfa TV, myös Suomi TV esitti IRR-TV:n ohjelmia.

Suomi TV:tä rahoitti kanadalainen tv-alaan erikoistunut sijoitusyhtiö Ontario Inc., jonka omisti Haukan perhetuttu. Kanavasta piti tulla viidenneksi suurin valtakunnallinen kanava. Sen sijaan se teki kahdessa vuodessa yli 20 miljoonan euron tappiot. Lopulta vuonna 2012 se myytiin Foxille.

Hannu Haukka ei kuitenkaan lannistunut. Hän perusti Brilliance Communications Oy:n, joka haki jo syksyllä 2011 toimilupaa uudelle kanavalle. Kahta vuotta myöhemmin Alfa TV aloitti lähetykset.

”Suomi TV:n kokemus on ollut hyvä koulutus siihen, miten tv-kanava perustetaan ja mitä virheitä ei kannata tehdä. Tällä kertaa emme aloita prameasti”, Haukka sanoi kristillisen Seurakuntalaisen haastattelussa marraskuussa 2013.

Journalisti pyysi Hannu Haukalta haastattelua Alfa TV:n toiminnasta, linjasta ja tulevista suunnitelmista. Hän suostui ensin, mutta kieltäytyi sitten äkisti. Haukka perusteli päätöstä sillä, että kanava käy tärkeitä neuvotteluita. Ne liittyvät uutistoiminnan aloittamiseen.

Myöskään kanavan nykyinen operatiivinen johtaja Henrik Kuosmanen ei antanut haastattelua.

Kiken kanssa kuntoon -jumppaohjelmassa kansanedustaja Kike Elomaa (ps.) näyttää jumppaliikkeitä. Ohjelmaan kuuluu myös ravintoa käsittelevä osuus. Kuva: Alfa TV
Costalaiset-sarjassa seurataan suomalaisten elämää Espanjan Aurinkorannikolla. Kuva: Alfa TV
Tanssi kanssain -ohjelmaa kuvataan suomalaisilla tanssilavoilla. Tällä hetkellä kanava esittää ohjelman uusintoja, mutta ensi vuoden jaksojen kuvaus alkoi marraskuussa. Kuva: Alfa TV
Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner oli Heikki Kauhasen vieraana Uutiskauha-ohjelmassa 30. lokakuuta. Aiheena olivat muun muassa poliittiset virkanimitykset ja Liike Nyt. Kuva: Touko Hujanen

Keravan uusien toimitilojen alakerrassa on suuri studio lämpiöineen. Studiossa mahtuu kuvaamaan myös musiikkiohjelmia. Ne ovat Alfan suosituin ohjelmagenre.

Konserttitaltiointeja tehdään ympäri Suomen. Ne ovat kalliita, mutta niitä voi esittää useasti.

Alfan ohjelmistoon on napattu paljon ohjelmia, joista muut kanavat ovat luopuneet. Kanavalla on nähty muun muassa Tangomarkkinat, missikisat ja Tammerkosken rannalla, jossa Mikko Alatalo laulatti ihmisiä tamperelaisen näköalabaarin terassilla.

Lauantaisin ja keskiviikkoisin esitetään Tanssi Kanssain -lavatanssiohjelmaa. Tammikuussa alkaa Maalaislääkäri Kiminkinen, jossa saarijärveläinen terveyskeskuslääkäri Tapani Kiminkinen käsittelee terveysaiheita. Yle lopetti TV1:ssä esitetyn Kiminkisen ohjelman vuonna 2011 säästösyistä.

Noin 80 prosenttia ohjelmista on kotimaisia, osa pienellä budjetilla tehtyjä. Fillaripäiväkirjat on bloggari Jaska Halttusen yhden miehen itse kuvaama retkeilyohjelma. Bom Apetite! -ruokaohjelmassa laulava helluntailaispastori Roberto Brandão laittaa perheensä kanssa brasilialaista ruokaa. Myös Suomen Kuvalehden entisellä päätoimittajalla, pappi Tapani Ruokasella on kanavalla oma ohjelma.

Sunnuntaisin esitetään IRR-TV:n kustantamia ohjelmia, kuten hengellistä Astu tarinaan -haastattelusarjaa ja Tee minusta ateisti -keskustelua, jossa molekyylifysiikan lisensiaatti ja vapaa-ajattelija Robert Brotherus yrittää ”käännyttää” teologian professori Veli-Matti Kärkkäistä.

Jerusalemin uutislinja on CBN:n (Christian Broadcasting Network) englanninkielinen ohjelma, jossa seurataan Israelin tapahtumia herätyskristillisestä näkökulmasta ja esimerkiksi kerrotaan, että Israelin miehitysarmeija auttaa palestiinalaisia ja jakaa palestiinalaislapsille ilmapalloja.

Jättiformaatteja kanavalla ei näe.

Viihdeohjelmista vastaa Alfa TV:n taiteellinen johtaja Timo Suomi, joka on Sanna Ukkolan tavoin entinen yleläinen. Yle-uransa aikana Suomi ehti ohjata yli 200 suoraa musiikkilähetystä, muun muassa vuoden 2007 Euroviisut.

Konsertti- ja tanssiohjelmat ovat Suomen mukaan Alfan ”ykköspyssyt”. Myös luonto- ja kulttuuriohjelmat ovat hyvin suosittuja.

”Katsojat ovat niitä, joilla on aikaa näihin asioihin, kuten käydä konserteissa ja harrastaa luonnossa olemista. Elämän ruuhkavuodet ovat jääneet taakse. Temptation Island ei enää pure. Halutaan asiaa, mutta ei Twitter-tyyppistä jatkuvaan vastakkainasetteluun perustuvaa journalismia”, Suomi sanoo.

Ohjelmilla tavoitellaan etenkin Kehä III:n ulkopuolisia katsojia, jotka ovat Suomen mukaan jääneet muilla kanavilla paitsioon.

Alfa TV:n viestintäpäällikkö Elisabet Saranpää luonnehtii kanavan mallikatsojaa yli 45-vuotiaaksi ”kulttuuri-Kaisaksi”, joka etsii elämyksiä musiikkiohjelmista, mutta on kiinnostunut myös uutisista.

Sanna Ukkolan ohjelma kuvataan maanantaisin ja keskiviikkoisin.Ohjelmaa oli kuvaamassa Samuel Karppinen. Kuva: Touko Hujanen

Asiaohjelmista suosituin on Sanna Ukkola live. Kanavalla on myös lukuisia muita ajankohtaisohjelmia, joista osaa vetävät puoluepolitiikassa mukana olevat ihmiset. Puhutuin näistä oli viime syksynä esitetty Vanhanen, jota juonsi tuolloin eduskunnan puhemiehenä ollut Matti Vanhanen (kesk.).

Helsingin Sanomissa puhemiehen ohjelmaa pidettiin unettavina kalvosulkeisina. Vieraita siinä oli vain noin puolet ajasta. Hesarin jutussa Vanhanen sanoi, ettei ole journalisti eikä pyri puolueettomaan journalismiin.

Suomen mukaan Vanhasen kanssa käytiin ennen ohjelman aloittamista keskustelu siitä, ettei siinä voi olla kyse puoluepolitiikasta. Eikä ollutkaan, vaan faktoista, Suomi korostaa.

”Hän [Vanhanen] ei enää hae seuraavaa siirtoa politiikassa, vaan kaikki on nähty”, Suomi sanoo.

Se ei pitänyt ihan paikkaansa: seuraavana keväänä Vanhasesta tuli valtiovarainministeri, ja ohjelman tekeminen loppui. Sen korvasi entisen vihreän kansanedustajan Eero Paloheimon Maailmaa pelastamassa.

Viikoittaista Dosentti-ohjelmaa isännöi Arto Luukkanen, joka toimii perussuomalaisten ajatuspajan Suomen Perusta -säätiön hallituksen puheenjohtajana. Alfa Studion vetäjä on Markku Tenhunen, IRR-TV:n viestintäjohtaja ja kristillis-demokraattien kaupunginvaltuutettu Järvenpäässä.

Kansanedustaja Kike Elomaalla (ps.) on Alfalla oma jumppaohjelma, kansanedustaja Kimmo Kiljusella (sd.) taas ikäihmisille suunnattu Senioriseisake.

Sanna Ukkolan puoliso Matias Turkkila on Suomen Uutisten ja Perussuomalaisen päätoimittaja ja keskeinen vaikuttaja perussuomalaisissa. Asia nousi esiin muun muassa vuonna 2013, kun Ukkola raportoi Ylen politiikantoimittajana perussuomalaisten puoluekokouksesta, vaikka oli kihloissa perussuomalaisen vaikuttajan kanssa.

Ukkola ei koe, että hänen puolisonsa työ vaikuttaisi hänen tekemäänsä journalismiin. Pikemminkin arvokonservatiiviselle kanavalle siirtynyt Ukkola kokee voivansa puolisonsa kautta kurkistaa ”liberaalista toimittajakuplasta konservatiiviseen persukuplaan”.

”Näiden kuplien välinen ero on aivan älytön. Välillä minun kuplani kohkaa jostain, jota Matiaksen viiteryhmä ei noteeraa lainkaan – ja toisin päin”, Ukkola kirjoittaa haastattelun jälkeen Twitter-viestissä.

”Suomi on hyvin polarisoitunut, vaikka sitä ei ehkä Helsingistä käsin helposti huomaa. Pelkään pahoin, että kahtiajako jyrkkenee entisestään.”

Heikki Kauhanen tekee töitä Turusta käsin. Keravalla hän käy kerran pari viikossa, muun muassa juontamassa Uutiskauha-ohjelmaa. Sen nimi on Kauhasen jo lapsena saama lempinimi. Kuva: Touko Hujanen

Timo Suomi muistuttaa, ettei vastaa ajankohtaisohjelmista, mutta kommentoi niitä lyhyesti. Hän sanoo esimerkiksi Luukkasen ja Tenhusen tehneen kanavalle ohjelmiaan jo pitkään.

”He ovat tulleet kanavalle siinä vaiheessa, kun on tarvittu sen tyyppistä ohjelmaa, ja jääneet. Ja heillä on omat faninsa.”

Monet Alfa TV:n ohjelmista on hankittu ilman pitkälle mietittyjä suunnitelmia. Sanna Ukkolan keväällä tekemä Koronalive pantiin pystyyn viikossa.

Samaan aikaan Alfa TV:llä on Suomen mukaan kova paine ammattimaistua. Osa sitä olisi oman uutistoiminnan aloittaminen. Koska ensimmäiset uutiset nähdään, sitä Suomi ei osaa sanoa.

”Huulilla ollaan. Riippuu, keneltä kysytään.”

Tällä hetkellä Alfa TV lähettää päivittäin omat viiden minuutin sähkeuutiset. Niistä vastaa uutispäällikkö Heikki Kauhanen, joka juontaa myös omaa Uutiskauha-ajankohtaisohjelmaansa.

Sähkeuutisia tekee Kauhasen lisäksi kolme toimittajaa, joista kaksi on freelancereita. Puolet uutisista perustuu STT:n materiaaleihin, mutta joukossa on myös omia juttuja. Niissä painottuvat Kauhasen mukaan usein kulttuuriaiheet, joskus pieniltäkin paikkakunnilta.

Toinen kanavan keskeinen uutislinjaus on pyrkimys nousta yhteiskunnan vastakkainasettelujen yläpuolelle, Kauhanen sanoo.

”Se saattaa näyttää värittömältä, mutta meillä ei ole tarve mielistellä ketään. Olemme pieni uutistoimitus, mutta meidän tavoitteemme ovat suuria. Me olemme sovitteleva isä kinastelevien lasten maailmassa.”

Tehtävä ei ole helppo, Kauhanen myöntää. Hän uskoo kaikkien uutistoimitusten pyrkivän objektiivisuuteen, mutta on huomannut, että moni katsoja pitää niitä silti joko liian oikeistolaisina tai liian punavihreinä.

”Minusta on parempi olla luotettavan ja uskottavan maineessa kuin särmikäs, ärsyttävä ja epäluottamusta herättävä. Koko alan olisi syytä mennä itseensä tässä asiassa. Koen, että perinteisen median ja kansalaisten välille on syntynyt kuilu.”

Kauhanen on ollut Alfalla kuusi vuotta. Hän ei tiedä vielä, mikä hänen roolinsa käynnistyvässä uutistuotannossa olisi. Kauhanen uskoo, että kanavalla voisi hyvinkin parin vuoden kuluessa olla vähintään kymmenen minuutin suora uutislähetys joka päivä. Ja yhtä paljon katsojia kuin Maikkarin Kymmenen uutisilla.

Siihen tarvitaan vielä paljon lisää henkilökuntaa, Kauhanen sanoo.

”Meillä on tilat valmiina ja tekniikka valmiina. Ainoastaan rahoitusta tarvitaan.”

Kauhanen toivoo myös, että hänen työnantajansa liittyisi Julkisen sanan neuvoston jäseneksi. Sillä olisi iso merkitys.

Hannu Haukan mukaan JSN:n jäsenyyttä on selvitetty alustavasti.

”Alfa TV on nuori ja kehittyvä kanava, joka elää edelleen ’start up’ vaihetta. Hoidettavien asiain paljouden tähden kaikkea ei ehdi hoitaa kerralla”, Haukka vastaa sähköpostitse Journalistille.

 

Alfa TV:n toiminta on kasvanut neljän viime vuoden aikana isosti. Brilliance Communications Oy:n taseen loppusumma eli yritykseen sidotun pääoman määrä oli vielä vuonna 2016 noin 30 000 euroa. Nyt se on yli miljoonan.

Yhtiöllä on takanaan raskaita tappioita, mutta vuodesta 2016 lähtien sen liikevaihto on kasvanut tasaisesti. Yhtiö on myös tehnyt voittoa, joskin vuonna 2019 vain muutaman satasen.

IRR-TV ostaa Alfa TV:ltä ohjelma-aikaa ja kerää lahjoitusrahaa ohjelmiensa tekemistä varten. Näin IRR-TV toimi myös silloin, kun sen tuottamia ohjelmia esitettiin Suomi TV:llä.

IRR-TV on kerännyt lahjoitusrahaa myös uusia toimitiloja varten. Lokakuussa 2018 se kertoi Instagramissa saaneensa rakentamista varten pesämunan kristityiltä kanadalaisilta liikemiehiltä. Kanavan tilillä on myös etsitty lahjoittajia ”perustajajäseniksi”.

Hannu Haukka kuvaa Alfa TV:n ja IRR-TV:n yhteistyötä puhtaasti kaupalliseksi. Neuvotteluihin vedoten hän ei halua avata tarkemmin Alfan taloutta tai IRR-TV:n ostaman ohjelma-ajan hintaa.

Mediatukia Alfa TV:lle ei ole herunut. Vuonna 2017 se haki yleisen edun toimiluvan, jota vaadittiin kaupallisen tv-uutistuotannon tuen saamiseksi. Kaikki kolme miljoonaa myönnettiin kuitenkin MTV:lle, koska ministeriö ei pitänyt Alfan laajenemissuunnitelmia uskottavina. Viime vuonna Alfa TV luopui yleisen edun toimiluvastaan, koska sen vaatimukset tulivat liian kalliiksi.

Viime keväänä silloinen operatiivinen johtaja Jarmo Kalliola kertoi, että Alfa TV:n tavoitteena on laajentaa omistuspohjaa.

”Se edesauttaisi kasvua ja kalliin uutistoiminnan pystyttämistä”, Kalliola sanoi Lännen Median haastattelussa.

Tuloja Alfa TV saa myymällä katkomainontaa, sisältöyhteistöitä ja ohjelma-aikaa. Kanava pyrkii tavoittamaan pienempiä yhteistyökumppaneita, myyntijohtaja Danita Westphal kertoo.

”Tällä hetkellä olemme keskittyneet suomalaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, mutta on meillä myös isoja ketjuja”, Westphal kertoo.

Puutarhaohjelmaa on ollut sponsoroimassa useampi alan liitto. Vanhustyön keskusliitto taas osti ohjelma-aikaa Vanhustenpäivän pääjuhlalleen.

Westphal kuvailee kanavan linjaa nostalgiseksi. Hän uskoo linjan säilyvän, vaikka Alfan johdon visiot toteutuisivat ja se todella olisi muutaman vuoden päästä kolmanneksi katsotuin kaupallinen kanava.

Tavoite ei ole mahdoton, Westphal sanoo.

”Sen eteen tässä tehdään ratkaisuja ja toimenpiteitä. Se lähtee siitä, että tehdään hyviä ohjelmasisältöjä ja kuunnellaan katsojia.”

Westphal on ammatiltaan kulttuurituottaja. Hän on työskennellyt pitkään kaupallisen radion ja printtimedian puolella. Julkisuudessa hänet tunnetaan myös kiinteistönvälittäjänä, juontajana ja seurapiirikaunottarena.

Westphal oli Sanna Ukkola ja Pandoran lipas -sarjan apulaistuottaja ja Vanhasen suunnitteluryhmässä. Hän suostutteli Alfalle muun muassa Ukkolan ja Elomaan. Westphal on juontanut kanavalla itsekin TassuTV-ohjelmaa, jossa tavalliset ja julkkissuomalaiset esittelevät lemmikkejään.

”Meillä pitää olla moniosaaja, jos täällä haluaa olla.”

 

Vuosi sitten syksyllä Alfa TV joutui mediakohun keskelle, kun kanava hyllytti entisen tangokuningattaren Heidi Pakarisen juontaman ohjelman jakson. Kansan kesken -ohjelman kauneusleikkauksia käsitelleessä jaksossa keskustelu kääntyi yhtenä vieraana olleen mallin sukupuolenkorjausprosessiin.

Se oli omistajille liikaa. Ohjelman uusinta peruttiin, eikä jakso tullut kanavan verkkotelevisioon Permantoon.

Hannu Haukka perusteli päätöstä Iltalehdessä kanavan linjalla. Haukan puoliso, tuolloin ohjelmajohtajana toiminut Laura Haukka korosti, että Alfalla voidaan kyllä käsitellä transsukupuolisuutta, mutta ei ”tällä tavoin kevyesti heitellen”.

Pakarinen taas kirjoitti avoimessa Facebook-päivityksessään, ettei transsukupuolisuutta olisi saanut käsitellä lainkaan. Hän lopetti juontajana.

Taiteellinen johtaja Timo Suomi kuvailee Pakarisen tapausta onnettomaksi sotkuksi. Hänen mukaansa omistajan konservatiiviset arvot eivät vaikuta ohjelmistoon lukuun ottamatta IRR-TV:n ohjelmia.

Tiettyjä linjoja on kuitenkin vedetty.

”Meidän ohjelmissamme ei ole väkivaltaa, seksiä, huumeita ja viinaa”, Suomi summaa.

Kansan kesken -tapauksen jälkeen ohjelmien tekoprosessia on käyty läpi, eikä ohjelmia enää esitetä ilman, että joku tietää, mitä on menossa ulos.

”Siitä pidettiin aika monta kokousta, voin sanoa”, Suomi sanoo.

Alfa TV:n edeltäjällä Suomi TV:llä omistajan arvot vaikuttivat ohjelmiin.

Suomi TV:n lopun jälkeen kanavan vastaava päätoimittaja Tomi Lindblom kirjoitti Journalismikritiikin vuosikirjaan kitkerän tekstin siitä, miten yhtiö käytti hurjat määrät rahaa konsultteihin ja miten viihdeohjelmistosta siivottiin pois seksuaalivähemmistöt ja avionrikkojat.

Linja ei koskenut uutisia, Lindblom korostaa. Hän tekee tällä hetkellä Alfalle ulkomaanasioita käsittelevää 360 Studiota.

”Jos esitinkin kriittisiä lausuntoja, se oli silloin kun kanavalla käytiin isot yt:t ja olin paitsi uutisten päätoimittaja myös kanavajohtaja”, Lindblom sanoo.

”Se on ollutta ja mennyttä. Alfa TV:llä en ole havainnut minkäänlaisia rajoituksia.”

Lindblom on viestintäyrittäjä. Ukkolan ja Kauhasen lailla myös hän tekee ohjelmansa kokonaan itse. Hän ei kaipaa suurten talojen toimituskokouksia, mutta pitää siitä, että saa mennä kerran viikossa Alfa TV:lle Keravalle ja tehdä yhteistyötä studiotiimin kanssa.

”Ilmapiiri on siellä miellyttävä. Suurissa taloissa tulee nurkkakuntia. Pienissä yhteisöissä ei synny klikkejä, ei niihin mahdu sellaisia. Porukka on hyvin lämminhenkinen.”

Keväällä Lindblom teki 53 jaksoa Koronastudiota, yksin. Suora lähetys oli päivittäinen, kuten Sanna Ukkolan Koronalive-ohjelma.

Kokemustensa perusteella Lindblom uskoo, etteivät Alfa TV:n uutiset ole vain toiveajattelua.

”SuomiTV opetti, miten vähällä täytyy ja voi pärjätä. Meitä oli siellä toimituksessa alle kymmenen ihmistä, ja siinä oli tekniikka mukana”, Lindblom muistelee.

Sanna Ukkola live kuvataan Alfa TV:n studiolla Keravalla. Sanna Ukkola, Katri Makkonen ja Ilkka Kanerva valmistautuvat lähetykseen. Kuva: Touko Hujanen

Yhdysvaltojen presidentinvaalipäivän jälkeisenä iltana Sanna Ukkola liven vieraina ovat kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.), Milttonin varatoimitusjohtajaksi siirtynyt toimittaja Katri Makkonen sekä Suomen Atlantti-Seuran pääsihteeri Terhi Suominen.

Ukkola haluaa pitää ohjelmansa rakenteen vapaana: Välillä ohjelmassa on paneelikeskustelu, välillä kolme eri vierasta kolmesta eri aiheesta. Välillä Ukkola voi omistaa koko ohjelma-ajan yhden kärkipoliitikon haastattelulle.

Pitkien haastattelujen tekeminen on hänen mukaansa ihanaa.

”Olen kokenut formaatit rajoittaviksi. Sehän on vastoin kaikkia tv-maailman sääntöjä, mutta rikon niitä tietoisesti.”

Ukkola on saanut ohjelmiinsa nimekkäitä vieraita, ja siten näkyvyyttä. Lokakuussa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi Ukkolan ohjelmassa olevansa valmis perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen – ja muu media siteerasi.

Ukkola uskoo kärkipoliitikkojen suostuvan vieraaksi mieluusti, koska hän ei ”tee källejä ihmisille” tai provosoi. Hän pitää ohjelmaansa rauhallisena, arvostavana ja kuuntelevana.

”Olen ruudussa hyvin erilainen kuin kolumneissani. Alfan arvomaailmaan kuuluu haastateltavien kunnioittaminen.”

Alfa TV:n kanssa Ukkolalla on sopimus ohjelman jatkosta toistaiseksi freelancepohjalta. Hän ei ota kantaa mitä tekisi, jos Alfa TV tarjoaisi esimerkiksi uutisankkurin paikkaa. Ukkola toivoo kuitenkin, että suunnitelmat uutistuotannon laajentamisesta toteutuvat.

”Kun olin Ylellä, en ymmärtänyt, kuinka vähän Suomessa on uutis- ja ajankohtaisohjelmia Ylen ulkopuolella. Onhan Maikkarilla vähän jotain, mutta eipä juuri muuta. Uutistuotanto on hyvin keskittynyttä tässä maassa tällä hetkellä. Toivoisin, että elinvoimaisuutta olisi myös muualla.”


Oikaisu 20.11. kello 8.45: Toisin kuin jutussa kerrottiin, Tohtori Kiminkinen -ohjelmaa esitti Ylellä TV1, ei TV2. Päätökset ohjelmien jatkosta tekivät sisältöyksiköt ja Ylen johto, eivät kanavat itse. Lisäksi jutun printtiversiossa kerrottiin, että IRR-TV olisi päivittänyt kanadalaisista tukijoistaan Instagram-tililleen tammikuussa 2018. Oikea aika on lokakuu 2018.