Journalismi

Valko-Venäjän ihmisoikeudet, Black Lives Matter -liike ja #metoo muuttivat urheilua ja urheilujournalismia. Toimituksissa tiedetään, että politiikka ja urheilu ovat erottamattomia.

Syyskuun seitsemäntenä päivänä Tero Kainulainen selosti Kazakstanin ja Valko-Venäjän välisen Kansojen liigan jalkapalloottelun. Kainulainen aloitti Viasat-kanavan ottelulähetyksen useamman minuutin mittaisella alustuksella Valko-Venäjän heikosta ihmisoikeustilanteesta, sen vaikutuksesta maan urheiluelämään, kansainväliseen urheiluun ja myös Jokereiden jääkiekkojoukkueen aiemmin peruuntuneeseen Minskin-ottelumatkaan.

Suomalainen urheilujournalismi on monipuolistunut 2000-luvun kuluessa merkittävästi. Yhteiskunnalliset teemat eivät ole olleet sille enää aikoihin vieraita. Urheiluselostuksissa poliittiset katsaukset ovat kuitenkin harvinaisia. Selostajan tehtävä on temmata katsoja mukaan ottelun tapahtumiin ja loihtia illuusio paikan päällä olemisesta.

Kainulainen selitti Valko-Venäjän poliittisia tapahtumia jo selostuksessaan KHL:n jääkiekko-ottelusta Dinamo Riika – Jokerit. Se oli Jokereiden kauden ensimmäinen ottelu, siis ensimmäinen kerta kun joukkue pelasi Minskin-vierailun peruuntumisen jälkeen.

Tero Kainulainen on noussut suomalaisten suosikkiselostajien joukkoon. Kainulainen laajentaa selostustensa näkökulmaa luontevasti myös pelikenttien ulkopuolelle.

”Onneksi tarve tällaiselle tulee edelleen harvoin”, Kainulainen sanoo.

”Mutta 2000-luvun aikana on enemmän ja enemmän pitänyt alkaa tuoda selostuksiin mukaan stadioneiden ulkopuolisia ilmiöitä. Ne heijastuvat usein myös selostettavaan otteluun.”

Kuluva vuosi on ollut selostajille poikkeuksellinen. Kun jalkapallon eurooppalaiset huippusarjat jatkuivat koronatauon jälkeen, otteluissa oli muutakin uutta kuin tyhjyyttään kaikuneet katsomot.

”Black Lives Matter -liike tuli koronatauon jälkeen niin näkyväksi osaksi ottelutapahtumia, että siitä oli syytäkin puhua otteluissa jonkin verran”, Kainulainen sanoo.

”Silti selostamisessa urheilu on edelleen 99-prosenttisesti keskiössä. Poliittisia palopuheita ei kannata alkaa pitää. Sellaisesta tulee palautetta, että voisitko nyt keskittyä peliin.”

Kainulainen muistuttaa, että liveurheilun katsominen on edelleen monelle tärkeä tapa nimenomaan paeta arkea.

”Esimerkiksi Jokereiden avausottelua selostaessani mietin, että vastaanottimien ääressä on varmaankin joukkueen kannattajia, jotka haluavat joukkuetta ympäröineen paskamyrskyn jälkeen edes hetkeksi keskittyä siihen, miltä peli näyttää.”

 

Helsingin Sanomien urheilutoimituksessa jo viidellä vuosikymmenellä työskennellyt Heikki Miettinen on nähnyt journalistisen kulttuurin muutoksen aitiopaikalta.

Hän ajoittaa uuden yhteiskunnallisen aallon synnyn vuoteen 2016. Amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Colin Kaepernick otti tuolloin tavakseen polvistua otteluita edeltävän kansallislaulun aikana. Se oli kannanotto Yhdysvaltojen rakenteellista rasismia ja mustaan väestöön kohdistuvaa poliisiväkivaltaa vastaan.

”Aina on ollut kantaaottavia urheilijoita, mutta viime vuosina yhteiskunnallisia aiheita on noussut enemmän esiin journalismissakin”, Miettinen sanoo.

”Esimerkiksi Qatarin saamat jalkapallon ja yleisurheilun MM-kisat ja niiden stadioneiden rakentamiseen liittyvä ihmisoikeuksin polkeminen ovat paljon esillä.”

Suomessa urheilujournalismi on monipuolistunut ja mennyt eteenpäin, mutta vielä ei olla otettu kiinni esimerkiksi Yhdysvaltoja, Miettinen huomauttaa. Amerikkalaislehdissä urheilutoimitukset ovat hakeneet yhteiskunnallisia näkökulmia ja onnistuneet houkuttelemaan huippukirjoittajia jo kymmenien vuosien ajan.

Miettinen näkee suomalaisen urheilujournalismin yhteiskunnallistumisen johtuvan yhtäältä toimitusten tarpeesta reagoida urheilumaailman muuttumiseen, toisaalta journalismin yleisemmästä muutoksesta, jossa toimittajat kirjoit-tavat näkökulmatekstejä omalla naamallaan.

Miettinen kirjoitti Hesariin terävän näkökulmatekstin Jokereiden valmistellessa Minskin-vierailuaan. Hän sanoo, että Jokereiden peliesitysten seuraaminen jatkuu kaikesta huolimatta Helsingin Sanomien urheilutoimituksessa normaaliin tapaan. Kun kausi etenee ja otteluita pelataan useita viikossa ei poliittisten näkökulmien jatkuva toisto palvele ketään.

”Toki voitaisiin toistuvasti kirjoittaa Venäjän ihmisoikeus- ja demokratiatilanteen hankaluudesta, mutta onko se ensisijaisesti urheilutoimituksen tehtävä?” Miettinen kysyy.

”Ja meidän on myös koitettava toimia Jokereiden kanssa päivittäisessä työssämme. Kriittisyyteenkin on löydettävä balanssi. Kenenkään kädestä ei pidä syödä, mutta joku järki pitää päässä pitää.”

Miettinen sanoo, että suomalaistoimituksissa on pakko pitää mielessä myös maantieteelliset tosiasiat.

”Tietysti täytyy kunnioittaa yli tuhannen kilometrin rajaamme Venäjän kanssa. Lisäksi Valko-Venäjän tilanne on Venäjään verrattuna akuutti. Siellä on kadut täynnä protestoivia ihmisiä. On täysin selvää, ettei se ole millään mittarilla sopiva paikka pelata kiekkoa.”

 

Yle urheilussa työskentelevä Jelena Leppänen on kirjoittanut niin urheilun häirintäkulttuurista kuin Valko-Venäjän ja Venäjän ihmisoikeustilanteestakin. Leppäselle on selvää, ettei urheilua ja yhteiskunnallisia asioita voi erottaa toisistaan.

”Toki osa lukijoista toivoo, ettei aina muistutettaisi siitä, mitä politiikkaa tai valtapeliä siellä on taustalla. On tosi vaikeaa nähdä, milloin taustakuviot ovat liikaa esillä, ja miten paljon pitäisi olla. Tilanne on joskus kirjoittajalle ristiriitainen.”

Aiemmin ulkomaantoimituksessa työskennellyt Leppänen sanoo, että urheilutoimittajien nykypolvi pyrkii ”totta kai” tekemään myös yhteiskunnallisesti yhtä painokasta sisältöä kuin mikä tahansa muu toimitus.

”Kyllä urheilujournalismi saisi silti olla edelleen painokkaampaa ja kriittisempää. Minusta työtä on edelleen tehtävä paljon, jotta tulospainotteisuudesta päästäisiin johonkin laajempaan ja syvempään.”

Samaa mieltä on Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö Likesissä erikoistutkijana työskentelevä entinen huippuhiihtäjä Kati Lehtonen. Hän seuraa urheilumaailmaa ja -mediaa laajasti, aina liikunnasta huippu-urheiluun.

Lehtonen toivoisi urheilujournalismilta vielä enemmän rakenteisiin paneutumista.

”Valtaosaltaan urheilujournalismi on edelleen toteavaa, raportoivaa ja lööppivetoista”, Lehtonen sanoo.

Esimerksi Jokereiden tapauksessa media peräänkuulutti pelaajilta selkeämpiä kannanottoja, jopa pelaamisesta kieltäytymistä. Onko vastuu kannanotoista kuitenkaan urheilijoiden, joiden koko elämä on tähdätty kohti kovissa otteluissa pelaamista ja huippusuorituksia? Eikö median ole helpompi ottaa kantaa kuin urheilijoiden?

”Median pitäisi kertoa, mitkä asiat johtivat siihen, että Jokereiden pelaajat joutuivat ehkä tekemään päätöksen pelaamatta jättämisestä”, Lehtonen sanoo.

”Uutinen vanhenee nopeasti ja asian seuranta loppui kuin kanan lento. Uusia otteluita tulee ja urheilumedian tahti on niin nopea, että pitkäkestoista seurantaa tehdään aika vähän.”

Lehtonen antaa toisen esimerkin siitä, miten huomio kiinnittyy mediassa sivuseikkoihin. Fluoripohjaisten suksivoiteiden täyskiellon vaikutuksesta hiihtoon on kirjoitettu paljon. Fluori on päätetty kieltää kilpahiihdossa. Se on voiteena ylivoimainen, mutta ympäristölle myrkyllinen. Tälle ”detaljitasolle” keskustelu mediassa myös jää, Lehtonen sanoo.

”Jutuissa voisi kysyä, miten merkittävää on aika rajallisen kilpailijamäärän voiteiden muuttaminen, kun sitä vertaa kisojen perässä matkustamiseen ja sen ympäristövaikutuksiieen. Voisi kysyä, tarvitseeko kisoja järjestää niin monessa paikassa.”

Vaikka urheilukirjoittamiseen on saatu kriittisiä sävyjä, urheilujuttuja tehdään edelleen tulospainotteisesti, Lehtonen väittää.

”Vertaan sisältöjä usein kulttuurisivuihin. Niissähän kerrotaan vähän samantapaisista asioista. Mennään katsomaan ja nauttimaan teatteria tai urheilua. Kulttuurissa on ihan luontevaa kertoa, miten esitys reflektoi tasa-arvoa tai mies- ja naiskuvaa. Urheilukirjoittamisen tapa on toteavampi.”

Kyse on urheilun ihmiskuvasta, Ilta-Sanomien Vesa Rantanen sanoo. Rantanen on kirjoittanut ja puhunut urheilusta Sanoman laskuun 1990-luvun puolivälistä saakka.

Hänen mukaansa urheilijat on vanhastaan nähty urheilua suorittavina koneina, joilla on vähän kiinnostavaa sanottavaa mistään muusta. Näin ei tarvitse olla.

”Urheilijoiden joukossa voi olla valtava määrä aktivisteja tai heillä voi olla erilaisia mielenkiinnon kohteita. Miksi emme antaisi näiden ihmisten puhua myös muista intohimoistaan?”

Urheilulehden ja Ilta-Sanomien urheilutoimituksen esihenkilönä työskentelevälle Rantaselle aiempaa yhteiskunnallisempi urheilukirjoittaminen on sydämen asia.

”Lopulta vain rajallinen määrä ihmisiä jaksaa kiinnostua Leijonien ohjauspelin analyyseistä. Ainoa tapa haalia lisää lukijoita urheilusisällöillemme on juuri yhteiskunnallisten näkökulmien lisääminen”, hän sanoo.

Rantasen mukaan suomalaismedia selvisi esimerkiksi Jokeri-kohusta hyvin.

”Panin riemumielin merkille, että urheilutoimitusten katse oli Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteessa. Eihän Jokerien kenttäkokoonpanoista, pelitaktiikoista tai iskukyvystä KHL-kauden alla näkynyt Minskin avausottelun lähestyessä artikkelin artikkelia. Fokus oli niin tiukasti poliittisessa puolessa. En tiedä, olisiko kymmenen vuotta sitten ollut näin”, Rantanen sanoo.

Aiemmin yhteiskunnallisemmat jutut annettiin esimerkiksi ulkomaantoimitusten tehtäväksi. Niin ei enää tehdä, Rantanen huomauttaa. Rantasen mukaan kyse on sukupolvenvaihdoksesta. Toki myös itse urheilumaailma muuttuu.

”Isoimpia arvokisoja myönnetään melkein pelkkiin diktatuureihin. Pitäisi olla hyvin putkinäköinen urheilutoimittaja, ettei tällaista huomaisi. Urheilutoimittajiksi on hakeutunut oman kylän seuraa omasta intohimostaan seuraavien kansakoulunopettajien sijaan enemmän oikeita journalisteja.”

Rantanen näkee urheilutoimitukset lehtien kruununjalokivinä, jos ei aivan vielä, niin ainakin lähitulevaisuudessa.

”Moni urheilutoimitus pystyy tuottamaan äärettömän syvällistä analyysiä Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelistä. En löydä politiikan toimituksilta yhtä laadukasta luotausta THL:n toiminnasta korona-aikana. Omassa erikoisosaamisessaan urheilutoimittajat ovat todella syvällä ja todella hyviä.”

Black Lives Matterin, Qatarin kuolleiden siirtotyöläisen tai urheiluseurojen pride-tempausten raportoiminen on yksi asia – keskeinen osa median työtä ja ehdottoman tarpeellista. Mutta kuinka hyvin urheilujournalismi osaa löytää puheenaiheita omaehtoisesti, penkomalla penkoa epäkohtia? Osaa ja ei osaa, Rantanen sanoo. Kilpaurheilun kuukausiksi seisauttanut koronakriisi kannusti etsimään tuoreita aiheita.

”Korona laajensi urheilujournalismin näkökulmia vähintään saman verran kuin edelliset 10 – 15 vuotta yhteensä”, Rantanen sanoo.

Rantanen nostaa alan viimeaikaisina onnistumisina esiin muun muassa Ylen uutiset taitoluisteluvalmentaja Mirjami Penttisen kyseenalaisista valmennusmetodeista ja MTV:n laajat jutut urheilukulttuuriin liittyvästä seksuaalisesta häirinnästä.

Urheilussa on monenlaista tärkeää, Rantanen sanoo.

”Tulokset ovat tärkeitä ja analyysit samoin, mutta yhteiskunnalliset teemat kiinnostavat myös sitä yleisöä, jota ei kiinnosta paljonko peli päättyi.”

 

Urheilun yhteiskunnallisiin kysymyksiin erikoistunut Marika Lehto palkittiin syyskuussa vuoden freelancerina. Suomen freelancejournalistit ry:n palkintoperusteina mainitaan Urheilulehden ja Ilta-Sanomien jutut, joissa ruoditaan suomalaisen joukkuevoimistelun ja taitoluistelun valmennuskulttuuria sekä seksuaalista hyväksikäyttöä urheilun maailmassa.

Lehto sanoo, että urheilutoimittajat löytävät itsekin pengottavaa urheilun piiristä.

”Totta kai sen täytyy olla tavoite, ettei vain reagoida jo olemassa oleviin ilmiöihin, vaikkei tällaisista aiheista kirjoittaminen helppoa olekaan. ”

Kyse on myös resursseista, Lehto sanoo. Varsinkin freetoimittajalle on kannattavampaa tehdä yksinkertaisempia juttuja kuin viikkojen mittaista penkomista vaativaa tutkivaa journalismia.

Lehto huomauttaa esimerkiksi oman juttunsa tamperelaisen joukkuevoimisteluvalmentajan kyseenalaisina pidetyistä metodeista johtaneen konkreettisiin muutoksiin.

”Se oli itse löydetty oma aihe, joka johti muutoksiin Voimisteluliitossa, heijastui myös Taitoluisteluliittoon ja aiheutti keskustelua urheilukentässä.”

Nyt tulosurheilu on palannut. Tutkivat ja yhteiskunnalliset jutut eivät urheilumediasta katoa, mutta valintoja on tehtävä. Kun kilpailut ovat alkaneet uudelleen, on pohdittava entistä tarkemmin, mistä kisoista kerrotaan ja millä laajuudella.

Hämeen Sanomien urheilutoimituksen esihenkilö Samuel Savolainen uskoo koronakriisin tuoman yhteiskunnallisen spektrin laajentumisen jäävän pysyväksi.

”Tulevaisuus ei ole sitä, että huomisen lehdestä luetaan eilisen tulokset”, Savolainen sanoo.

”Osa nykyisistä urheilutoimittajista on paljon muutakin kuin mikrofonia hikisen urheilijan eteen työntäviä kirjureita. Mutta kun näkökulmia laajennetaan, medialla on vastuu myös siitä, että asioista ei kysellä aivan perehtymättömiltä ihmisiltä”, Savolainen huomauttaa. Urheiluihmisten analyysit politiikasta saattavat jäädä pintapuolisiksi tai kuulostaa kummallisilta, jos nämä eivät ole perehtyneet asiaan.

”Eivät kenenkään etua palvele sellaiset kommentit, että veli Lukashenko on kova kiekkomies, vaikka mediataloilla onkin kova kiusaus kerätä klikkejä. Kun kyse on kuitenkin siitä, että kymmenen miljoonaa ihmistä Valko-Venäjällä tarvitsisi jotain edes ihmisoikeuksia ja aitoa demokratiaa muistuttavaa.”

Toisaalta urheilujournalismin ei Savolaisen mielestä pidä ottaa kriittistä näkökulmaa vain muodon vuoksi.

”Yhteiskunnallisten aiheita ei pidä tehdä pakonomaisesti”, hän sanoo.

”Jos asiat tulevat luonnollisesti esiin, niiden käsittely on totta kai tärkeää. Mutta ei kriittisiä juttuja pidä vain sen vuoksi kirjoittaa, että lukijoita on alkanut sellainen kiinnostaa.”

Eikä urheilutoimituksissa sitä paitsi ole varaa irrottaa edes yksittäistä toimittajaa jonkin tutkivan jutun pariin pitkäksi aikaa, Ilta-Sanomien Vesa Rantanen sanoo. Tai sitten täytyy jättää jotain muuta tekemättä.

 

Entä mitä jää jo nyt tekemättä? Urheilua vaivaava seksuaalisen häirinnän kulttuuri oli syyskuussa laajasti esillä Suomen urheilun eettisen keskuksen Suekin selvityksen ja sen uutisoinnin kautta. Teema on ollut viime vuodet laajasti tapetilla. Samalla voi kysyä, miksi vasta nyt. Olisiko journalismin pitänyt osata tarttua asiaan jo aiemmin?

”Urheiluyhteisö ei aiemmin ollut laajemmin valmis puhumaan asioista”, Ylen Jelena Leppänen sanoo.

”On tarvittu edelläkävijöitä, jotka ovat pystyneet puhumaan avoimesti ja tuomaan ongelmia esiin. Aiemmin on ajateltu, että kritiikki voi vahingoittaa omaa lajia. Ehkä journalistit ovat ajatelleet hiukan samoin, eikä siksikään ole ollut uskallusta tuoda esiin kaikkia ongelmakohtia.”

Leppäsen mielestä urheilujournalismin tulisi edelleen penkoa kerrottavaa aktiivisemmin.

”Yksi hyvä esimerkki saatiin vuonna 2015, kun Urheilusanomat selvitti, mitä kaikkea lasten vähentynyt liikkuminen aiheuttaa. Se vaikutti hallitusohjelmaan asti.”