Nimitys

Toimittaja Jenni Kankaanpään supervoima on olla aina siellä, missä tapahtuu

Miksi halusit vaihtaa markkinointityön journalismiin?

Kun lähdin opiskelemaan, haaveeni oli tulla journalistiksi. Opintojen lopulla hakeuduin kuitenkin avoinna olleeseen markkinointiassistentin paikkaan. Minulla oli työmatkaa 70 kilometriä suuntaansa. Kun tämä mahdollisuus avautui, tartuin siihen.

Mikä paikallislehden tekemisessä on haastavinta?

Tiivis sykli ja nopeat käännökset. Paikalle pyritään menemään aina, kun tehdään juttuja. Se on työssä myös mielenkiintoista. Välillä pitää hypätä syvään päätyyn. Kaikista aiheista pitää tehdä juttuja, vaikka ne eivät ole omalla mukavuusalueella.

Kirjoitat, kuvaat, taitat, teet videoita ja valmistat ilmoituksia. Mistä pidät eniten?

Haastatteluvaiheesta – siitä, kun pääsee tutustumaan ihmisiin ja juttelemaan heidän kanssaan. Osalta juttu tulee suurin piirtein kysymättä, osalle pitää antaa pala itsestäkin.

Mistä etsit ja löydät aiheita?

Meille tulee paljon juttuvinkkejä ja seuraamme, mistä somessa puhutaan. Itse tykkään tehdä henkilöhaastatteluja lehden vakiopalstoille. Kun liikkuu kylällä ja kaupassa, aina tulee joku vastaan ja siitä mieleen, että häntähän ei ole vielä jututettu.

Saatko kuitenkin vielä käydä kaupassa rauhassa?

Toistaiseksi joo, mutta kun täällä asuu se 5 000 ihmistä, niin kyllähän suurin osa minut tietää. Välillä ihmiset tulevat juttelemaan ja unohtavat kertoa, keitä itse ovat. Aina ei kehtaa kysyä, että kukas sinä olitkaan.

Olet kotoisin Pyhäjärveltä. Mitä etua siitä on?

Paikallistuntemus on vahvuus. Tämä on maantieteellisesti iso kunta, joka levittäytyy järven ympärille. Kun on elänyt ympäri järveä, tuntee kylät ja ihmisiä niistä.

Työpaikkailmoituksessa etsittiin uutta toimittajaa ”supersankarijoukkoon”. Mikä on supervoimasi?

Minulla on luontainen taipumus olla paikan päällä siellä, missä tapahtuu. En motittaudu kotiin. Joskus oma isäkin on kysynyt, että miten voi olla, että kun jotain sattuu, olen siellä.

Entä löytyykö sinulta ilmoituksessa toivottu rautainen vatsalaukku?

Kyllä kahvia tulee juotua useampi kuppi päivässä. Se on kulttuuriperimää, että kahvikupin ääressä tulee hyvät jutut. Juttukeikalla minulla on aina kahvipöydässä kynä ja paperi valmiina.

Mikä on parasta ja pahinta ”pyhäkkäissä”?

Parasta täkäläisissä on avoimuus ja se, että yhteen hiileen puhaltaminen onnistuu hädän hetkellä. Toimittajan näkökulmasta haastavinta on nöyryys, silloin kun haastateltava ei halua tuoda itseään esille. Mutta kyllä näkyvyydestä myös kilpaillaan.

Jenni Kankaanpää, 27, aloitti syyskuussa Pyhäjärven Sanomien toimittajana. Aiemmin hän on työskennellyt markkinointiassistenttina koulutuskeskus Jedussa sekä Pyhäjärven Sanomissa muun muassa kesätoimittajana ja ilmoitusvalmistajana. Koulutukseltaan Kankaanpää on medianomi. Pyhäjärven Sanomat on itsenäinen, Pohjois-Pohjanmaalla ilmestyvä yksipäiväinen paikallislehti. Sen levikki on noin 3 400.