Anna hyvän kiertää

Petri Kivimäen paikallisjutusta tuli koko Suomen suosikki

”Kun Lappeenranta täytti viime vuonna 370 vuotta, laitoimme vanhan, kaupungin historiaa käsittelevän Villimiehen jalanjäljissä -radiosarjan Yle Areenaan. Saatetekstejä varten kuuntelin kaikki 48 jaksoa. Kun jaksossa 11 mainittiin Pikkalan lähde, muistin suunnitelleeni siitä juttua”, sanoo Yle Lappeenrannan toimittaja Petri Kivimäki.

Kivimäen ja kuvaaja Kalle Purhosen ”mobiilitarina” Tällainen on pahanhajuinen lähde, jonka piti hoitaa kaikki vaivat ilmestyi Ylen verkossa 6. syyskuuta. Pikkalan lähde löydettiin 1800-luvulla, ja sen vettä markkinoitiin terveysvetenä. Nyt kaupunki on kunnostanut lähteen, ja sitä pääsee taas helposti katsomaan.

”Kävin lähteellä ensin perheen kanssa. Juttukeikalle lähdimme ilman haastateltavaa, mitä jouduin vähän perustelemaan toimituksessa. Taustatöissä oli selvinnyt, että tietoa lähteestä on vähän ja se on pirstaloitunutta.

Kiertelimme paikalla poikkeuksellisen pitkään, reilut pari tuntia. Löysimme vanhan sortuneen sillan. Kalle kuvasi dronella ja vedenalaiskameralla. Teimme materiaalia myös radio- ja tv-juttuun.

Lähteen vesi oli analysoitu 50 vuotta sitten. Ennen kuin maistoin, päässäni häivähti epäilys, mutta päätin olla rohkea. Yhteensä jouduin hörppimään reilun desin, kun juttuja varten tarvittiin useita ottoja. Suolisto ’parani’ niin, että illalla istuin pariin otteeseen pöntöllä.

Lähteen vesi on erikoisen makuista. Jutussa varoitan sen runsaasta rautapitoisuudesta ja totean, että juominen omalla vastuulla.

Vaikka suunnittelin juttua pitkään, itse työ valmistui nopeasti. Jo kuvauspäivänä aloin kirjoittaa mobiilitarinan tekstejä. Radiojutun ottoihin en ollut enää kotona tyytyväinen, ja tein tilalle uusia.

Mobiilitarinan tekstit ja kuvat ovat kuin sadan palan palapeli. Mietin tarinan alkuna, keskikohtana ja loppuna, kuten jo Aristoteles aikanaan. Alkua oikein hinkkaan, koska sen pitää saada lukija mukaan. Keskellä on usein aikasiirtymä, kuten tässä vanha Helsingfors Tidningarin lehtileike Kansalliskirjaston arkistosta.

Palautetta jutusta tuli yllättävän paljon, ja pelkkää kiitosta. Maakuntatoimittajana mietin aina, miten pienestä paikallisesta asiasta voisi tehdä niin ison, että se kiinnostaisi muitakin suomalaisia. Nyt se onnistui – juttu oli Ylen verkkosivuilla yksi sen viikon luetuimmista.”

Petri Kivimäki, 53

Toimittaja Yleisradiossa vuodesta 1988. Vuodesta 1998 Ylen Lappeenrannan toimituksessa, sitä ennen Ylen Joensuun toimituksessa.

Tällä hetkellä editoiva verkkotoimittaja. Tehnyt urallaan kaikkia aluetoimituksen töitä: uutisia, radio- ja tv-ohjelmia, kuvannut, juontanut, editoinut, kirjoittanut nettijuttuja ja toiminut tuottajana.

Koulutukseltaan filosofian maisteri (suomen kieli, kirjallisuus ja musiikkitiede).

Toimittaja Tarja Sinervon valinta

Petri Kivimäen artikkeli kertoo mielenkiintoisesti ‘terveyslähteestä’ Lappeenrannassa. Juttu on hauskasti toteutettu pieni tarina paikallishistoriasta. Se tarjoaa napakassa muodossa perustiedot asiasta ja käsittelee aihetta sopivasti hiukan pilkettä silmäkulmassa. Sanavalinnat ovat tarkat ja osuvat. Aikoinaan lähteellä on vaeltanut arvovaltaista joukkoa, kuten valtioneuvos, ritari Nyberg vaimoineen saamassa apua vaivoihinsa. Historia herää eloon tätä lukiessa, näen sieluni silmin valtioneuvoksettaren astelevan mieheensä tukeutuen lähteelle hameen helmojaan nostellen, kenties päivänvarjoa kädessään kannatellen. Kalle Purhosen hienot kuvat siivittävät havainnollisesti jutun kulkua.”