Näinkö on?

Tuot Milttoniin raikasta kokoomuslaista ajattelua, Katri Makkonen

Tasavallan presidentin kabinetista Ylelle vain vuodeksi palannut Katri Makkonen lähtee konsulttiyhtiö Milttonin varatoimitusjohtaksi oppimaan, miten liike-elämä toimii.

Vaadit työkavereiltasi niin paljon, että Yle-kollegasi ovat helpottuneita lähdöstäsi.

Ehdottomasti pitää paikkaansa! Nythän siellä on nostettu jalat pöydälle ja pelataan vaan pasianssia pitkin päivää! Ei vaan, ajankohtaistoimitus on vaativa paikka. Olen itseäni kohtaan vaativa, ja on tietysti syytäkin tuollaisessa paikassa.

Olet ihminen, joka onnistuu kaikessa, mutta nyt et ole ihan varma, mihin olet ryhtymässä.

En tosiaan ole varma, mutta se tekee tästä kiinnostavaa. Minusta on hyvä laajentaa omaa mukavuusaluettaan.

Et ymmärrä toimittajia, jotka pitävät siirtymistäsi rintamakarkuruutena.

En ymmärrä. Sota ei yhtä toimittajaa kaipaa varsinkaan, kun ei ole sota. Nykyään on monia kiinnostavia töitä, joihin voi journalistisella osaamisella ja kokemuksella olla pätevä. Halutessaan kannattaa kokeilla muutakin, se ei ole keneltäkään pois.

Journalistien kollektiivinen maansuru lähtösi takia oli imartelevaa.  

Ehdottomasti. Halua alleviivata, että tämä määritelmä kollektiivinen maasuru on ehdottoman objektiivinen.

Et enää aio palata journalistiksi, paitsi jos kuitenkin palaat.

En olisi osannut asiaa paremmin itsekään ilmaista.

Yle oli muuttunut Niinistö-vuosiesi aikana niin paljon, että et enää viihtynyt siellä.

Yle oli kyllä muuttunut, mutta hyvään suuntaan. Minä sen sijaan palasin lähes samaan tehtävään, josta olin lähtenyt. Tunsin menneeni elämässä taaksepäin, kun pitäisi mennä eteenpäin.

Ajattelit usein presidentin kabinetissa, että “te toimittajat olette niin pihalla, muahahaaa.”  
En, ajattelin sen sijaan, että nasevia kysymyksiä on hirveän helppo esittää, mutta vastaaminen on todella paljon vaikeampaa.

Otat Ylestä mukaasi erityisesti talon organisaatiorakenteen.

Otan mukaani erityisesti olemisen tavan, jossa kuka tahansa talossa voi olla yhteydessä kehen tahansa ja ehdottaa mitä tahansa.

Vuosi sitten kerroit Journalistin haastattelussa, että sinulla vahva journalistin identiteetti. Nyt sinulla on uusi identiteetti.

Minulle identiteetti ei ole päällystakki, joka riisutaan viestintätoimiston eteisessä. Identiteettini perustuu arvoihin ja kokemuksiin. Se ei vaihdu työn vaihtuessa.

Odotat uudelta uraltasi eniten asiakastyötä ja myynninedistämistä.

Ehdottomasti odotan asiakastyötä, ja on erittäin hyvä, jos siten edistän myös myynnin kasvua. Eniten odotan oppivani uutta ja oppivani ymmärtämään, miten liike-elämä toimii. Se on merkittävä osa yhteiskuntaa.

Vaikutusvaltasi maan asioihin moninkertaistuu uudessa tehtävässäsi.

Jos haluaisin vaikutusvaltaa, hakeutuisin varmaan politiikkaan. En ole hakeutunut eikä sieltäkään puolelta ole oltu yhteydessä.

Urasiirtosi on merkki siitä, että Suomea todella johdetaan viestintätoimistoista.

Nyt on Makkosen urasiirroilla aika paljon todistusvoimaa, jos näin on. Mielestäni urasiirtoni kertoo lähinnä halustani oppia uutta.

Vuotesi Ylellä meni lähinnä uutta työpaikkaa miettiessä.

Vuoteni meni hallituskriisiä ja koronaa miettiessä, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että UM:n viestintäjohtajan paikan hausta vetäytymistä jouduin pohtimaan pitkään.

Tuot raikasta kokoomuslaista ajattelua vihreitä vilisevään Milttoniin.

Minulla ei ole poliittista kantaa, joten en tuo, mutta toivottavasti tuon sinne kuitenkin raikasta ajattelua.

Jouduit käyttämään kaikkia journalistin taitojasi selvittääksesi Milttonin organisaatiorakenteen.  
Kyllä, mutta en ole sitä vieläkään selvittänyt. Pakko mennä paikan päälle ottamaan asiasta selvää.

Miltton on niin sanottu villi työnantaja, joka ei maksa kesälomarahoja. Jonkun toimittajan pitäisi puuttua tähän.

Jos tämä koetaan polttavaksi yhteiskunnalliseksi epäkohdaksi, niin ehdottomasti. Ja voi vaikka yrittää soittaa varatoimitusjohtajalle.

Et enää matkustaisi aktivistien bussissa Pariisiin, kuten Ylellä teit aikoinaan. Jatkossa matkustat vain taksilla tai sähköpyörälläsi.

Voisin hyvinkin matkustaa aktivistien mukana Pariisiin, mutta tämä on näistä väitteistä kaikkein eniten totta: olen täysin rakastunut sähköpyörääni. Se on suhde, jota suosittelen kaikille.


Näinkö on -juttusarjassa esitetään kohtuuttomia väitteitä. Sarjan aiemmat osat voit lukea täältä.

Katri Makkonen, 45

Ylen A-studion juontaja 2019 – 2020. Konsulttiyhtiö Milttonin varatoimitusjohtaja lokakuusta alkaen.

Valtiotieteiden maisteri, Helsingin yliopisto 2003.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön viestintäpäällikkö ja kabinetin jäsen 2013 – 2019.

Eri tehtävissä Ylessä 2001 – 2013. Muun muassa Kaukoidän kirjeenvaihtaja 2006 – 2009.

A-studio Atlaksen toimitussihteeri ja juontaja 2003 – 2006 ja A-studion toimitussihteeri ja juontaja 2011 – 2013.

Sai Kiina-raportoinnistaan Bonnierin journalistipalkinnon vuonna 2009.

Harrastaa luonnossa liikkumista, kuten sienestämistä, polkujuoksua ja hiihtämistä.Kotoisin Helsingistä.