Liitto

Freelancer ei saanut juttuaan myytyä, mutta idea, rakenne ja haastateltavat kelpasivat

Alkuvuodesta 2017 freelancetoimittaja tarjosi sähköpostitse Kotiliedelle useita juttuideoita. Niiden seassa oli terveysaiheinen artikkeli. Viestissä oli mainittu lähteitä ja esitetty tavallisesta poikkeava rakenne-ehdotus.

Toimittaja ei esiinny tässä jutussa nimellään, sillä hän pelkää, että yhteistyö Otava-konsernin kanssa saattaisi päättyä. Siksi myöskään juttutarjouksesta ei kerrota tässä tarkemmin.

Toimittajan mukaan Kotiliesi osti jutuista muutaman, mutta ei terveysaiheista. Kuukauden päästä Kotilieden verkkosivuilla ilmestyi hänen ideoimansa juttu toisen toimittajan kirjoittamana. Siinä oli käytetty samoja esimerkkejä, lähteitä sekä rakennetta, jotka oli mainittu juttutarjouksessa.

Moni freelancer on epäillyt joutuneensa juttuvarkauden kohteeksi. Se tuntuu pahalta, koska ideat ovat yhtä kuin toimeentulo. Juttuvarkautta on kuitenkin vaikea todistaa, sillä myös toimituksissa pyörivät usein samanlaiset aiheet. 

”Kyllä tämä on mielestäni ideavarkaus. En ajattele, että yksittäisiin teemoihin olisi kenelläkään yksityisoikeutta. Mutta kun kopioidaan persoonallinen rakenne, kokonaisia lauseita ja lähteet, kyse ei ole enää idean varioimisesta. Olen siitä vihainen”, toimittaja sanoo.

Hän ei kuitenkaan uskaltanut mainita asiasta, koska ei halunnut olla vaikea. Se on harmittanut jälkikäteen.

 ”Ei minulla ole sellaista asemaa, että edes voisin. Olen yksi halpa freelancer muiden joukossa.”

Kotilieden toimituspäällikön Mirka Heinosen mielestä asiassa on kyse ennen kaikkea hyvän journalistisen tavan noudattamisesta, mutta myös omantunnon asiasta. Hän ei tiedä, mistä tapauksesta on kyse, vaan kommentoi aihetta yleisesti.

”Minulle tulisi ihan hirveä olo, jos tietäisin, että freelancer on tarjonnut ideaa, jota ei ole ostettu, mutta hetken päästä juttu tehdäänkin itse”, hän kommentoi. 

Alalla ei ole johdonmukaisia ohjeita, kuinka työtä kuuluu tilata. Nyt Otavamedialla, johon lehti kuuluu, on työn alla yleinen ohje juttujen ostamiseen. Heinonen ei kuitenkaan tiedä, kuinka ideat otettaisiin ohjeistuksessa huomioon, sillä ne voivat olla keskenään hyvin erilaisia.

”Monesti tulee todella yleisiä juttutarjouksia, juttuja esimerkiksi Jorma Uotisesta. Niihin vastaan aina ei. Myös me toimituksessa tiedämme, että Uotinen täytti 70 vuotta, ja meilläkin on tämän tyyppisiä aiheita mielessä. Joskus käy niin, että friikku tarjoaa hyvää, näkökulmallista juttua, ja meillä on oikeasti sellainen jo teossa.”

Päällekkäisyyksiä tulee myös siksi, että toimitusten listoilla voi olla ideoita vuodenkin ajalta. Lisäksi tietyillä aloilla on ykkösasiantuntijat, jotka saattavat esiintyä jutuissa usein.

 

Joskus toimittaja luulee, että hänen juttuideaansa ollaan varastamassa. Näin kävi Kukka Rannalle, joka tarjosi Kuukausiliitteelle juttuideaa vuona 2011. Ranta oli kerännyt Barcelonassa, Madridissa ja Kanariansaarilla matkustaessaan tietoa Länsi-Afrikan merialueiden liikakalastuksen vaikutuksista Eurooppaan suuntaavaan siirtolaisuuteen.

Kuukausiliitteelle lähettämiinsä sähköposteihin Ranta liitti useita sivuja tutkimustietoa alueesta, kuvia sekä kaksi ehdotusta jutun näkökulmaksi. 

Rannan mukaan Kuukausiliite kiinnostui jutusta, mutta puhelinkeskusteluissa päätös sen ostamisesta venyi viikko toisensa jälkeen. Noin kuukauden kuluttua Kuukausiliitteestä ilmoitettiin, että he eivät osta juttua, sillä oma toimittaja olikin parhaillaan työstämässä samaa aihetta.

Rannalle tuli olo, että hänen tutkimustietonsa ja juttuideansa ollaan ryöstämässä, ja hän ihmetteli, miksei päällekkäisyydestä kerrottu aiemmin.

”Oli niin monta polkua, joiden kautta itse olin kulkenut ja kerännyt tietoa, jutellut ihmisten kanssa paikan päällä. Ihmettelin, miten on mahdollista, että toimittaja on yhtäkkiä saman aiheen kimpussa.”

Kuukausiliitteen toimitussihteeri Teppo Sillantaus muistaa tarjouksen, mutta ei sen yksityiskohtia. Hän muistelee, että lehden oma toimittaja oli jo pidemmän aikaa suunnitellut juttua liikakalastuksesta. Hänen mukaansa Kuukausiliite ei ollut aikeissa viedä Rannan ideaa tai käyttää hänen keräämäänsä materiaalia. 

”Ei meillä ole sellaista tapana tehdä.”

Sillantauksen mielestä ideaa ei saa varastaa.

”Mutta sitten tuollainen aihe kuin liikakalastus, eihän se Kukka Rannan keksimää ole, että liikakalastusta ilmenee. Joku voi ehdottaa jotain aihetta, joka on muutenkin tekeillä tai kauheasti pinnalla.”

Lopulta Ranta myi jutun Voima-lehteen, eikä Kuukausiliite julkaissut aiheesta juttua lainkaan.

 

Toimittaja Hanna Räty tarjosi vuonna 2013 Kouvolan Sanomille juttua pariskunnasta, joka oli päättänyt myydä omaisuutensa ja lähteä kiertämään Eurooppaa. Räty lähetti toimitukseen valmiin jutun ja kuvia.

Kouvolan Sanomissa välitettiin tarjous eteenpäin, mutta vastausta jutun ostamisesta ei ikinä tullut. Rädyn yllätykseksi pariskunnasta ilmestyi lehteen juttu runsas kuukausi myöhemmin. Sen oli kirjoittanut lehden oma toimittaja. Jutussa pariskunta oli jo ulkomailla, kun Rädyn juttu oli keskittynyt kodin tyhjentämiseen ja sieltä lähtemiseen. Hän pitää selvänä sitä, että pariskunta oli löydetty hänen tarjoamansa jutun perusteella.

Räty muistelee olleensa ihmeissään, mutta myös nolostunut siitä, että oli lähettänyt toimitukseen koko tekstin. Hän oli opintojensa alussa, eikä kokenut vielä tuntevansa alan käytäntöjä ja sitä, miten juttuja tarjotaan.

”Idean saa kyllä ottaa, niillä ei ole tekijänoikeussuojaa, mutta mielestäni olisi voinut kohdella reilummin alalle opiskelevaa. Sanoa suoraan, että juttu on kiinnostava, mutta teetämme sen ammattilaisella tai omalla toimit-tajalla. Se olisi vaatinut heiltä yhden sähköpostiviestin.”

Kouvolan Sanomien nykyinen päätoimittaja Petri Karjalainen ei tunne Rädyn tapausta, joten hän kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

”Periaate on tietysti hyvin yksinkertaisesti se, että eihän ideoita varasteta. Joskus saattaa kuitenkin käydä niin, että sama idea on meillä jo työn alla. Silloin tietenkin kerrotaan, että vastaava idea on tullut myös täällä mieleen.”

Kouvolan Sanomat käyttää nykyään lähinnä tiettyjä vakituisia freelancereita, joita pyydetään tekemään yksittäisiä juttukeikkoja. Yleinen käytäntö juttujen ostamiseen olisi alalle Karjalaisen mielestä tervetullut.

”Freetoimittajan oikeusturvan kannalta se voisi olla hyvä asia. Tässä on kuitenkin se ongelma, että kuinka pystytään todistamaan, kuka idean on ensimmäisenä keksinyt”, Karjalainen sanoo.

Toimituksissa pidetään itsestään selvänä, ettei ideoita viedä freelancereilta. Kun kommunikointi osapuolten välillä ei toimi, freelancereiden epäilykset pelin reiluudesta kasvavat. He eivät uskalla huomauttaa kokemistaan epäkohdista, koska pelkäävät polttavansa siltoja toimituksiin.

Kukaan haastatelluista freelancereista ei ottanut yhteyttä toimituksiin ideavarkausepäilyjensä jälkeen. 

”Aloitteleva toimittaja ei halua olla millään tavalla hankala. Ainoastaan näistä epäkohdista puhumalla voidaan saada kunnioittavampi suhtautuminen myös nuoria toimittajia kohtaan”, sanoo Kukka Ranta.