Uutismies ja kupletisti

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna nykyisiä ja entisiä STT:läisiä järkytti täysin odottamaton suruviesti: erittäin pidetty työtoveri ja journalisti Janne Linnovaara on kuollut.

Äkillinen sairauskohtaus ei antanut mahdollisuuksia. Vain parin viikon päästä Janne olisi täyttänyt 50 vuotta.

Jannen elämä alkoi nuoren perheen esikoisena Jämsänkosken paperikoneiden jylyssä kesällä 1970. Myöhemmin perhe asettui Valkeakoskelle, jossa Janne vietti teinivuotensa ja kirjoitti ylioppilaaksi.

Diplomi-insinöörin opinnot jäivät nopeasti, mutta uusi yritys vei Tampereen yliopistoon tiedotusopin pariin ja toimittajan uralle. 1990-luvun syvä lama ei opiskelijaelämää haitannut, pikemminkin päinvastoin. Toimittajaopiskelijoiden juhlissa soitosta ja laulusta huolehti aina Janne kitaroineen. 

Kesätoimittajakokemusta karttui ensin Warkauden Lehdessä, myöhemmin Länsi-Uusimaassa, Hämeen Sanomissa ja lopulta kesällä 1998 Suomen Tietotoimistossa (STT), josta ei enää tarvinnut töiden hakuun lähteä. Vielä hieman kesken olleet opinnot siinä rytäkässä tosin jäivät. 

STT:ssä Janne oli leipälajeissaan kotimaantoimituksen reportterina ja toimitussihteerinä luotettava ja asiansa osaava. Toimenkuva vaihteli vuosien saatossa omien intressien ja työkierron kautta: hän ehti työskennellä myös reportteriesimiehenä, Tampereen aluetoimittajana, radiouutisten toimittajana ja uutispäällikkövuoroissakin. Monet kesätoimittajasukupolvet saivat tuntumaa uutistoimistotyöhön Jannen rauhoittavalla opastuksella.

Toimittaja-toimitussihteeri Linnovaaran viimeinen signeerattu STT-kirjoitus oli juttu pullokuonodelfiineistä toukokuun lopulla. Tutkijahaastattelun otsikko oli ”Kemiönsaaren delfiinivieraille on tarjolla ainakin silakkaa ja haukea”.

Kitaransoitto pysyi Jannen rakkaana harrastuksena läpi työvuosien, ja erityinen estradi hänellä oli syksyisin STT:n vuosijuhlissa. Hän laati tilaisuutta varten kupletteja ja lauloi ne kitaransa säestyksellä. Esitys oli työyhteisölle aina juhlien kohokohta. Jannen persoona koukutti yleisönsä paitsi lauluin myös vaatimattomin elkein ja hienovaraisin sutkauksin, joiden tyyli oli kuulijoille tuttu konttorityön parista. Hän kykeni lausahduksillaan rentouttamaan kollegoidensa tunnelman uutiskiireen keskelläkin. 

Jannen lempeän humoristiset lauluntekstit luotasivat uutistyötä ja toimituksen arkea. Hän osasi käsitellä pulmallisiakin asioita tyylikirjolla, josta ei puuttunut ironiaa ja itseironiaa. Yksi hassutteleva laulunteksti kertoi uutisankoista, ja teksti rytmittyi Juha Vainion sävelmään Vanhojapoikia viiksekkäitä. Uutisankka-laulun kertosäe kuuluu näin:

Tarkista koskaan en lähteitä näitä / faktojen kanssa mä oon huoleton / siksi kai outoja siivekkäitä / päivin öin mun seuranain on.