Journalismi

Paavo Teittinen tutkii laiminlyöntejä ja epäkohtia, koska niin täytyy tehdä

Paavo Teittinen on jäämässä elokuun alkupuolella lomalle, mutta siitä ei tunnu tulevan mitään.

Teittinen mainitsee loman aloittamisen jo haastattelua sovittaessa. Juttutuokio siirtyy seuraavalle viikolle, koska hän yrittää saada kiireisimmät työnsä hoidettua pystyäkseen loppuviikosta jäämään vapaille.

Haastattelun jälkeen hän haluaisi lisätä kommentteihinsa jotakin, mutta se osoittautuu hankalaksi. Puheluaika siirtyy uudestaan ja uudestaan, koska työtä on niin paljon.

Näyttää vahvasti siltä, että loma lykkääntyy.

Teittinen rakastaa työtään Helsingin Sanomissa. Sen hän on kertonut jo haastattelutilanteessa, ja sen viestinvaihtokin todistaa.

Intohimoinen suhtautuminen journalismin tekemiseen ei yllätä. Vuodesta 2014 Helsingin Sanomissa työskennellyt Teittinen on profiloitunut suuritöisten, huolella rakennettujen tutkivien juttukokonaisuuksien kirjoittajana. Teittinen on yhdessä Katri Kallionpään kanssa paljastanutkirjailija Veijo Baltzarin ympärilleen rakentaman henkilökultin, selvittänyt nepalilaisten ravintoloiden työntekijöiden laajaa hyväksikäyttöä sekä kirjoittanut Maria Mannerin kanssa kunniakontrollista ja kunniaan liittyvästä väkivallasta Suomessa.

Kesällä Teittinen palasi hyväksikäyttöteemaan jutussaan siivousalan työntekijöiden karusta kohtelusta.

Isoja projekteja on juuri nyt työn alla kolme tai neljä, Teittinen kertoo. Lisäksi tulevat pienemmät jutut ja sellaiset vinkkien selvittelyt, jotka eivät kanna lehtijutuksi saakka.

Vinkkejä tulee paljon, Teittinen sanoo. Aiemmat onnistuneet jutut isossa lehdessä poikivat yhteydenottoja.

”Aiheita, joihin voisi käyttää aikaansa, olisi laidasta laitaan”, Teittinen sanoo.

”Totta kai mietin, mitkä aiheet ovat mielestäni niin tärkeitä, että käytän niihin aikaani. Se on osittain nollasummapeliä, koska aikaa on rajallisesti. Pitää miettiä, mihin laitan paukkuja.”

Paavo Teittinen ylistää Helsingin Sanomien toimituskulttuuria ja työyhteisöä. ”Olisin paljon huonompi toimittaja ilman kollegoitani, erityisesti Maria Manneria.”

Helsingin Sanomat on suuri lehti, joka käyttää jutuissaan valtaa sekä niiden kohteisiin että aiheista vinkanneisiin. Pettymys voi joskus olla kova, kun tutkiva journalisti ei tartukaan tarjottuun aiheeseen heti.

”Ihmiset kokevat usein aivan aiheestakin, että heitä tai jotakuta heidän läheistään on kohdeltu väärin”, Teittinen sanoo.

”Meille tulee myös vinkkejä, jotka liittyvät yksittäisen henkilön kokemukseen ilman laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. Ne voivat olla ihmisille tosi tärkeitä ja yksilötasolla vaikeita kohtaloita, mutta aina niistä ei ole Hesarin jutuksi.”

Lisäksi töitä on niin paljon, että joskus menee aikaa ennen kuin vinkkiä pääsee tutkimaan.

”Ihmiset voivat olla pettyneitä jo siitä, että minkä takia et ole vieläkään perehtynyt tähän asiaan. Se on ymmärrettävää. Toki toimin nopeasti, jos vinkattu asia on aivan ilmeisen tärkeä ja merkitykseltään suuri.”

Teittinen päätyi toimittajaksi sattumalta. Hän oli muuttanut Helsinkiin lukemaan oikeustiedettä ja tullakseen ihmis- ja perusoikeuksiin erikoistuneeksi juristiksi. Piti hankkia kesätyö. Ystävänsä vinkistä reilu parikymppinen ensimmäisen vuoden opiskelija haki Taloussanomiin. Lehti otti tuolloin kesureikseen nuoria myös media-alan ulkopuolelta. Pystymetsästä uutistyöhön astunut Teittinen tiesi heti löytäneensä oman alansa. Hän sanoo, ettei ole vakavasti harkinnut Taloussanomien ensimmäisen työpäivänsä jälkeen mitään muuta työtä.

”Ymmärsin aika pian, että tässä työssä on koko maailma auki. Toimittajantyö antaa mahdollisuuden käsitellä melkein mitä tahansa aihetta, päästä siihen syvälle, ja kertoa siitä lukijoille.”

Tärkeitä ovat myös arvot. Teittinen hakeutui oikeustieteelliseen kiinnostuksesta yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Sama halu ohjaa aiheiden valintaa nyt Helsingin Sanomissa.

”On palkitsevaa, jos pystyy nostamaan tärkeinä pitämiään asioita julkiseen tietoisuuteen”, Teittinen sanoo.

”Yksi median tehtävistä on yhteiskunnallisten epäkohtien tutkiminen ja paljastaminen. Siksi koitan pyrkiä rakenteiden tasolle. Että juttu ei kertoisi esimerkiksi yksittäisten ravintolatyöntekijöiden ahdingosta, vaan niistä asioista yhteiskunnassamme, jotka ovat mahdollistaneet sen ahdingon, ja sen, ettei siihen ole puututtu. Pitää kysyä, miksi epäkohdan on annettu olla olemassa.”

Teittinen ei ehtinyt opiskella oikeustieteellisessä pitkällekään, mutta aikoo valmistua lähitulevaisuudessa.

”Oikeustiede on hyvin pedanttia hommaa, ja tarkkuus on tärkeää myös tutkivassa journalismissa. Ei voi olla suurpiirteinen siinä mitä sanoo ja väittää. Joskus voi olla apua myös siitä, että ymmärtää esimerkiksi valtiosääntöoikeutta, rikosoikeutta tai eurooppaoikeutta.”

Paavo Teittiselle on tärkeää tehdä tutkivien hankkeiden lisäksi perinteisempää uutistyötä. ”Koen, että nämä tukevat toisiaan. Uutiset saattavat johtaa vinkkeihin ja laajempiin juttuihin.”

Syvälle rakenteisiin menevän journalismin tekemiseen tarvitaan paitsi osaamista, viitseliäisyyttä ja intohimoa, myös resursseja.

”Meillä on hyvät esimiehet ja toimituksen johto, jotka luottavat toimittajiinsa ja antavat aikaa tehdä vaativia juttuja.”

Esimerkiksi heinäkuussa ilmestyneen, siivousalan epäkohdista kertovan Sunnuntai-sivujen jutun valmistelu alkoi syksyllä samaan aikaan, kun Teittinen ja Kallionpää viimeistelivät Baltzar-juttuaan.

”Yksittäisen jutun kanssa voi mennä jopa vuoden verran, mutta vuoteen mahtuu jaksoja, joissa sille ei tapahdu juuri mitään ja edistän muita juttuja.”

Myös juttujen häntä on usein pitkä. Teittinen kertoo edelleen saavansa kyselyitä esimerkiksi siitä, missä nepalilaisissa ravintoloissa voi syödä tukematta lounasseteleillään riistoa.

Hän myös pitää joskus yhteyttä lähteiden kanssa vielä jutun ilmestymisen jälkeen.

”Mutta julkaistuihin teksteihini en mieluusti palaa. En lue niitä niiden julkaisemisen jälkeen. Pelkään löytäväni virheen tai heikosti perustellun tai huonosti kirjoitetun kohdan.”

Teittinen sanoo, että tietolähteiden kanssa on tärkeää muistaa roolien selkeys ja toisaalta vuorovaikutus.

”En ole psykologin tai ystävän roolissa vaan toimittajan. Mutta silti on tärkeää suhtautua ihmisiin empaattisesti. On tärkeää, että ihminen huomaa, että toimittajalla on aikaa hänelle, ja että tämä on aidosti kiinnostunut kuulemaan hänen tarinansa, eikä vain hakemassa juttuunsa traagista ihmiskohtaloa tai raflaavaa sitaattia. Kun lähteelle saa luotua turvallisen ympäristön, monet ihmiset ovat tosi halukkaita kertomaan tarinansa.”

Lähteen kanssa on pystyttävä luomaan empatiaan perustuvan suhde, jotta kaikkia tämän kertomia asioita voidaan käydä kriittisesti läpi.

”Pitää pystyä esittämään kriittisiä kysymyksiä, varmentamaan kertomuksen pitävyyttä. Se on kaikkien etu, että juttu on vahva. Myös lähteen.”

Tutkivan journalistin työhön usein liitettyä sankariklangia Teittinen sanoo hieman vierastavansa.

”En määrittele itseäni tutkivaksi toimittajaksi vaan vain toimittajaksi.”