Liitto

Journalistiliitto edellyttää kasvosuojien käyttöä jäsentilaisuuksissa

Journalistiliitto alkaa edellyttää kasvosuojien käyttöä omissa tilaisuuksissaan koronavirusepidemian vuoksi. Liitto tarjoaa maskit osallistujille.

Linjaus koskee kaikkia jäsentilaisuuksia, kuten kokouksia ja koulutuksia, palvelujohtaja Simon Huldén kertoo. Jos kasvosuojaa ei halua käyttää, vaihtoehtona on osallistua etänä.

Maskisuosituksen lisäksi liiton tilaisuudet aiotaan järjestää turvavälit takaavissa tiloissa, ja turvallisuusnäkökulmat otetaan huomioon esimerkiksi ruokailun järjestämisessä.

Joitain tilaisuuksia on tästä huolimatta jouduttu perumaan. Esimerkiksi risteilynä toteutettavaksi aiottu luottamusmiesten konserniseminaari ei toteudu.

Huldénin mukaan peruutuksilla on ollut suuri vaikutus liiton toimintaan. Etäyhteydet eivät korvaa tapaamista kasvokkain.

”Tässä ajassa näkee, miten paljon toimintamme perustuu sille, että ihmiset kohtaavat toisensa.”

 

Liiton jäsenyhdistykset päättävät omien tapahtumiensa järjestelyistä itse. Esimerkiksi Helsingin seudun journalistit ja Radio- ja televisiotoimittajien liitto kertovat seuraavansa sekä liiton että viranomaisten ohjeita.

RTTL valmistautuu paraikaa keväältä syksyyn siirtyneeseen edustajakokoukseensa, johon osallistuville on varattu maskit, suojakäsineitä, käsidesiä ja riittävästi tilaa kokoussalissa turvavälien pitämiseen, toiminnanjohtaja Anneli Salmivaara kertoo.

Myös HSJ:n toiminnanjohtaja Tuula Krzywacki kertoo yhdistyksen suosittelevan maskien käyttöä. Tarvittaessa niitä saa tapahtumapaikalta.

Maskipakkoa kummankaan yhdistyksen tilaisuuksissa ei kuitenkaan tällä hetkellä ole.

HSJ jatkaa syksyn tapahtumien järjestelyjä toistaiseksi normaalisti. Niitä on tänä syksynä paljon, sillä käytännössä kaikki kevään tilaisuudet siirrettiin syksyyn.

Krzywackin mukaan koko ajan punnitaan esimerkiksi sitä, pitääkö joidenkin tapahtumien osallistujamäärää rajata tai miten ne voitaisiin järjestää osin tai kokonaan etänä. Iso kysymysmerkki ovat esimerkiksi HSJ:n satavuotisjuhlat, jotka oli määrä pitää joulukuun alkupuolella.

”Tilanteen paheneminen on ollut pettymys. Ihan varmasti jäsenistö jo toivoisi, että pääsisi tapahtumiin, tilaisuuksiin ja retkille.”

 

Journalistiliiton talouteen pandemia ei toistaiseksi ole juuri vaikuttanut. Talous- ja hallintojohtaja Helena Vistin mukaan esimerkiksi jäsenmaksutuotot ei ole notkahtaneet merkittävästi alan lomautuksista huolimatta. Toisaalta tapahtumakulut ovat vähentyneet.