Fokus

Ralf Sundbergin kipparoimassa purjehduslehdessä on aina kesä

Oli tavallinen perjantai, kun puhelin soi. Kaupunkitoimittaja Ralf Sundberg oli jättänyt Hufvudstadsbladetin viisi vuotta aiemmin. Merta ja veneilyä rakastava eläkeläinen vastasi soittajalle ”kyllä”. Frisk Bris -purjehduslehden päätoimittajaksi siirtynyt Sundberg on edelleen tyytyväinen neljättä vuotta jatkuvaan työhönsä.

”Tämä on mukavaa hommaa. Saan tavata ihmisiä ja kirjoittaa siitä, mistä pidän. Paitsi että nyt kaikki haastattelut on tehtävä puhelimitse. Enkä päässyt täältä Hangosta omalle Fyr-veneelleni Paraisille tai Turkuun painoon noutamaan lehtiä, kun Uudenmaan rajat oli suljettu virusepidemian vuoksi.”

Kuudesti vuodessa ilmestyvä, tilattava Frisk Bris on ainoa laatuaan koko Pohjoismaissa. Se on myös vanhin. Lehti ei arvioi veneitä eikä tee muitakaan testejä. Sundberg ja joukko avustajia kirjoittavat merellisestä elämästä.

”Kerromme ihmisistä ja purjehduksesta. Joka numerossa on myös juttua vierasvenesatamista. Näin kirjoitettavaa on myös talvella.

Meillä on noin 2 500 tilaajaa Suomessa, muissa Pohjoismaissa, Espanjassa ja muualla Euroopassa.”