Liitto

”Rahasta heidän kanssaan puhutaan” – Tea Sahlberg hoiti jäsenasioita yli 20 vuotta

Journalistiliiton jäsenasiain hoitaja Tea Sahlberg jää eläkkeelle maaliskuun alussa. Sahlberg ehti työskennellä jäsenten hyväksi yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän tuli Journalistiliiton palvelukseen tammikuussa 1998, kun liiton tuolloiseen omaan työttömyyskassaaan haettiin kiireapulaista. Sahlberg siirtyi tehtävään valtion virkamiesten työttömyyskassasta.

”Muistan sen kuin eilisen päivän”, Sahlberg sanoo.

”Olin kassassa lopulta vuoteen 2003 saakka, jolloin siirryin töihin liiton jäsenrekisteriin.”

Työssään jäsenasiain hoitajana Sahlberg hoiti liiton jäsenmaksuasioita, eli muun muassa lähetti jäsenille maksuohjeita, käsitteli uusia jäsenhakemuksia sekä jäsenten ilmoituksia työpaikan vaihtumisesta, liitosta eroamisia ja Journalistiliiton omien pressikorttien sekä kansainvälisten pressikorttien tilauksia.

”Isoin muutos työssä on ollut paperin väheneminen”, Sahlberg sanoo.

”Alalla oli ensinnäkin työpaikkoja tänne tullessani enemmän, ja paperia tuli jo siksikin paljon. Lisäksi se oli vielä sitä aikaa, että kaikki uudet jäsenhakemukset ja ilmoitukset jäsenten työpaikkojen muutoksista lähetettiin nimenomaan paperiversiona. Nykyään muutokset tehdään sähköisesti ja paperia tulee enää vähän.”

 

Sahlberg kertoo nauttineensa työssään ennen kaikkea siitä, että ihmisten kanssa saa olla tekemisissä jatkuvasti. Jäseniltä tulee Sahlbergin arvion mukaan keskimäärin parisenkymmentä yhteydenottoa päivässä.

”Nykyisin kylläkin asioidaan eniten sähköpostitse, toki edelleen paljon myös puhelimitse”, Sahlberg sanoo.

Kun liiton toimisto ennen nykyistä Helsingin Hakaniemen sijaintiaan oli keskustan toisella puolella Hietalahdessa, jäsenet poikkesivat asioimaan myös henkilökohtaisesti.

”Tänne Hakaniemeen on ehkä vaikeampi tulla, tai sitten jäsenasioiden hoitaminen kasvokkain vain ei enää ole nykyaikaa. Hietalahdessa meillä kävi asiakkaita jättämässä hakemuksia, valokuvia tai maksukuitteja.”

 

Jäsenten asiat ja tarpeet eivät ole vuosituhannen taitteen jälkeen muuttuneet, Sahlberg sanoo.

”Rahasta heidän kanssaan puhutaan. Jonkin verran tulee hätääntyneitä puheluita, kun ihmiset eivät ole varmoja, miten heidän pitäisi reagoida muuttuneeseen tilanteeseensa, mutta niistä selvitään. Aina heidän ongelmiinsa löytyy jokin ratkaisu.”

Paitsi työn mielekkyys ja monipuolisuus, Sahlbergia ovat pitäneet Journalistiliiton palkkalistoilla mukavat työkaverit.

”Nykyaikana ihmiset eivät tavallisesti viihdy näin kauaa samassa paikassa, mutta täällä on ollut hyvä olla.”

Tea Sahlberg jää eläkkeelle maaliskuun alussa. Uutena jäsen-asiain hoitajana Journalistiliitossa on aloittanut Sara Väinölä.