Kuljettaja kertoi munapommituksesta. Yksi toimitus käytti kuljettajasta keksittyä nimeä, toinen oikeaa. Lepsuuntuvatko nimettömyyskäytännöt?

Eräänä lauantai-iltana Vantaalla tapahtui paikallisuutisen arvoinen juttu. Kun autoilija ajoi sillan ali, hänen autonsa tuulilasiin ja konepellille alkoi yllättäen kopsahdella kananmunia. Näkyvyys katosi hetkeksi, mutta suurempaa vahinkoa ei sattunut. Kuljettaja epäili syypääksi paikallista nuorisoa. Hän kirjoitti tapauksesta omalla nimellään Vantaan puskaradio -nimiseen Facebook-ryhmään, johon kuuluu 47 000 jäsentä.

MTV Uutiset tarttui aiheeseen ja teki tapauksesta nettiuutisen. Päivää myöhemmin näin toimi myös Helsingin Sanomien kaupunkitoimitus. Kahdessa uutisessa oli yksi merkittävä ero: Maikkari puhui naisesta keksityllä etunimellä, Hesari puolestaan kertoi tämän oikean nimen.

Suomalaisessa journalismissa on tapana, että haastateltavat esiintyvät omilla nimillään paitsi jos nimettömyyteen on erityisen painava syy. Tällaisia voivat olla esimerkiksi yksityisyyden suojaan liittyvät asiat, yhteiskunnallisten epäkohtien paljastaminen ja tietovuodot. Yhteiskunnallisesti merkittävissä tapauksissa anonymiteettiin liittyy lähdesuoja. Lukijalle on myös tapana kertoa, että nimet on poistettu tai muutettu haastateltavan henkilöllisyyden salaamiseksi.

MTV Uutisten toimituspäällikkö ja JSN:n jäsen Ilkka Ahtiainen kertoo, että MTV noudattaa journalismissaan alan vakiintuneita käytäntöjä.

”Harkinta on aina tapauskohtaista, mutta siinä puntaroidaan sitä, mikä sen lausunnon totuusarvo on ja onko asia niin merkityksellinen, että se edellyttää nimensuojaa. Asia voi myös olla niin arkaluontoinen, että nimen julkaiseminen aiheuttaisi haittaa ihmiselle. Vaikkapa sairauteen liittyvä asia voi olla tällainen”, Ahtiainen sanoo.

”Tämähän on tietenkin teoriaa, ja käytännössä tilanteet voivat vaihdella tosi paljon. Esimerkiksi poliittisissa kriiseissä tiedon tarve on suuri, ja silloin annetaan lähteiden kertoa asioita sieltä kulisseista ilman nimeä.”

MTV Uutisissa toimituspäällikkö Karri Lehtiö vastaa verkkouutisista. Hän ei ollut vuorossa kananmunauutisen julkaisupäivänä, mutta selvitti Journalistille, että tässä tapauksessa haastateltavalle oli toimituksesta tarjottu nimettömänä esiintymisen mahdollisuutta.

”Toki kun henkilö on noin suurelle yleisölle tehnyt sen somepäivityksen, sehän on julkinen. Ei se kyllä meidän lähtökohtamme ole, että tällaisissa tapauksissa tarjotaan anonymiteettiä”, Lehtiö sanoo.

Ahtiainen kertoo, että yleensä toimittajat hakevat nimettömyysasioihin uutispäällikön näkemyksen. Esimerkiksi politiikan toimittajat tekevät usein päätöksen nimettömyydestä itse. Ongelmallisimmat tapaukset viedään päätoimittajan ratkaistavaksi.

”Helsingin Sanomissa lähtökohtana on, että ihmisillä on aina nimi”, sanoo päätoimittaja Antero Mukka.

Nimettömyyteen täytyy aina olla painava syy, kuten yksityisyyden suojaaminen tai turvallisuusriski.

”Nimellä esiintymisellä on dokumentoiva vaikutus. On todennäköisempää, että omalla nimellään esiintyvä pitäytyy totuudessa.”

Mukan mukaan yksittäinen toimittaja ei koskaan päätä nimensuojasta vaan asia viedään vähintään esimiestasolle, ellei toimituksen johdolle.

Tiedotusvälineet poimivat paljon aiheita sosiaalisesta mediasta. Usein ne perustuvat yksityishenkilöiden päivityksiin. Toimitukset käyvät jatkuvaa rajanvetoa siitä, milloin on syytä antaa haastateltavan esiintyä nimettömänä, milloin taas ei.

Sosiaalisesta mediasta poimituissa uutisjutuissa on usein kyse pikemminkin arkipäiväisistä sattumuksista kuin yhteiskunnallisesti merkittävistä uutisista. Aihe voi kuitenkin olla lähteelle itselleen hyvinkin henkilökohtainen tai yksityinen.

Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari näkee, että uutismedian luotettavuuden kannalta olisi hyvä miettiä tarkkaan, millaisissa tapauksissa nimensuoja annetaan.

”Riskejä tässä on. Jos tehdään juttuja sometarinoiden perusteella ja niissä esiinnytään pseudonyymin turvin, onko todenperäisyys yhtä hyvin varmistettu kuin jos haastateltava vastaa kertomuksesta omalla nimellään”, Korpisaari kysyy.

”Jos on paljon uutisia, joiden mukaan Pekalle tai Sannalle kävi näin, se saattaa yleisön silmissä alkaa muistuttaa enemmän tarinankerrontaa kuin faktapohjaista journalismia.”

Korpisaari ymmärtää myös haastateltavia, jotka toivovat nimettömyyttä. Vaikka ihminen olisi alun perin kertonut tarinansa kymmenien tuhansien jäsenten Facebook-ryhmässä, hän ei silti välttämättä miellä keskusteluja julkisiksi.

Korpisaari arvelee, että yksi syy nimettömyyteen tai pseudonyymin käyttöön voi olla, että ihminen ei ole halunnut altistaa itseään nettikeskustelulle.

”Ihan tavallisetkin ihmiset saattavat kohdata melko pahaa kritiikkiä ja ikävää kielenkäyttöä verkossa, kun he antavat haastatteluita”, Korpisaari sanoo.

Korpisaari mainitsee myös, että toisin kuin ajan hämäriin katoavat sosiaalisen median postaukset, lehtijutut löytyvät helposti hakukoneilla. Haastateltavan nimellä tehdyt Google-haut saattavat palauttaa lehtijutun vielä vuosikymmenten päästä.

Onko vaarana, että nimettömyyden yleistyminen ihan arkipäiväisissäkin asioissa rapauttaa lähdesuojaa?

”Perinteisesti lähdesuoja on tarkoitettu suojaamaan lähdettä, joka kertoo yhteiskunnallisesta epäkohdasta. Vaikea sanoa, kokisiko se inflaation, jos sellainen käytäntö yleistyisi”, Korpisaari toteaa.