Tutkittua

Verkkouutiset pettävät nuorten aikuisten odotukset

Suomalaiset nuoret aikuiset odottavat verkkojournalismilta luotettavuutta, mutta toimittajien työrytmin vuoksi odotuksiin on vaikea vastata. Suurin osa verkkojournalismista ei ole luottamuksen arvoista.

Aihetta on tutkinut Jyväskylän yliopiston Ville Manninen tuoreessa väitöskirjassaan Luottamus ja luotettavuus suomalaisen verkkojournalismin lähteyttämisessä. Journalistiikan alaan kuuluvassa tutkimuksessa vertaillaan suomalaisen 2010-luvun verkkouutisoinnin lähdekäytäntöjä siihen, mitä nuoret aikuiset journalismilta odottavat. Väitöskirjan aineisto on kerätty etnografisen työn ja kokeellisten fokusryhmähaastatteluiden avulla.

 

Kansainvälisesti vertailtuna suomalaiset luottavat poikkeuksellisen paljon valtavirtaiseen uutismediaan. Suomessa jopa vähiten luottavainen ikäryhmä eli nuoret aikuiset uskovat uutisiin enemmän kuin keskimääräinen lukija muualla.

Nuoret aikuiset odottavat verkkojournalismin olevan samalla tapaa luotettavaa kuin muunkin journalismin eli objektiivista, kattavaa, tarkistettua ja uskottaville lähteille perustuvaa.

 

Manninen seurasi yli sadan verkkojutun tuotantoprosessia seitsemässä eri uutistoimituksessa. Hän havaitsi, että lähdekäytäntöjen osalta useimmat uutiset pettivät suurimman osan nuorten aikuisten odotuksista. Yli puolessa jutuista tietoja ei tarkistettu, ja merkittävä osa sisällöstä kopioitiin aiemmin julkaistuista artikkeleista.

Syy huonoon lähteyttämiseen on vanhastaan tuttu: Verkkojournalistin työ on kiireistä, rikkonaista ja pöydän ääreen sidottua. Tutkimustyölle ei jää aikaa. Toisinaan toimittajat joutuvat jopa perustamaan juttunsa lähteille, joihin he eivät edes itse luota.

Väitöskirjan perusteella vaikuttaa siltä, että nuorten aikuisten luottamus valtavirtaiseen verkkouutisointiin perustuu osittain väärille käsityksille suomalaisen journalismin luonteesta. Tilanne on vaarallinen. Tutkija peräänkuuluttaa medioilta nopeaa korjausliikettä. Jos yleisö tajuaa, kuinka epäluotettavia käytäntöjä toimituksissa noudatetaan, luottamus mediaan voi romahtaa.

Lue Ville Mannisen väitöskirja kokonaisuudessaan täältä.