Pohjois-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys (PSSY) on päättänyt muuttaa nimensä Pohjois-Suomen Journalisteiksi (PoJo). Uusi nimi otetaan käyttöön ensi vuoden alusta lähtien.
Yhdistys perustelee nimen vaihtamista sillä, että uusi kuvaa paremmin sen edustamaa ammattilaisten joukkoa. ”Perinteisen printtimedian lisäksi jäsenemme työskentelevät laajasti niin journalismin kuin viestinnän tehtävissä eri medioissa”, yhdistyksen tiedotteessa sanotaan.
Journalistiliitolla on 17 jäsenyhdistystä. Suuri osa entisistä ”sanomalehtimiesyhdistyksistä” on jo muuttanut nimensä. Pohjois-Suomen Journalistien nimenmuutoksen jälkeen niitä on jäljellä kolme.
Liitto itse muutti nimensä Suomen Sanomalehtimiesten Liitosta Journalistiliitoksi vuoden 1993 alussa.

Uusimmassa lehdessä
- Mediasta yritettiin kesällä tehdä ”osapuoli”, joka haluaa vahingoittaa hallitusta. Poliitikot syyttivät rivijournalisteja, kuten Ida Erämaata.
- Kun työehtoja yritetään heikentää, työntekijöiden pitää tukea toisiaan
- Kalle Grönroos tar över Studentbladet – tidningen tvingas spara