Liitto

Liitto varautuu jälleen tappioihin

Journalistiliitto varautuu tekemään ensi vuonna noin 480 000 euroa tappiota. Liiton talousarviossa vuodelle 2020 jäsenmaksutulojen arvioidaan hieman laskevan. Niitä odotetaan kertyvän 2,89 miljoonaa euroa, mikä on noin 32 000 euroa kuluvaa vuotta vähemmän.

Kulujen liitto arvioi kasvavan 67 000 euroa. Niitä on tulossa lisää muun muassa lehdistön tes-neuvottelukierroksesta, Journalistin julkaisujärjestelmän päivityksestä sekä jäsenkorttien uusimisesta. Lisäksi liitto valmistautuu satavuotisjuhliinsa 2021.

Journalistiliitto on varautunut tappioihin jo useana vuonna. Sen sijoitusten odotuksia paremmat tuotot ovat kuitenkin kääntäneet talouden plussalle joka kerta.

Valtuusto käsittelee ensi vuoden toimintaa kokouksessaan 12. – 13.12. Helsingissä.

Lue lisää aiheista: