Painajaishaastattelussa toimittaja on kyvytön, lehti saastaa ja juttu paskaa

Tytöttelyä, ärähtelyä ja uhkailuja toimittajan sähköpostiin. Loputonta takertumista sanamuotoihin tai haluttomuutta vastata kysymyksiin. Toistuvia raivokohtauksia puhelimessa.

Journalisti kysyi toimittajilta, millaisia näiden piinallisimmat haastattelutilanteet ja ikävimmät haastateltavat ovat olleet. Tulokset ovat karmivaa mutta myös puhdistavaa luettavaa jokaiselle haastatteluja tehneelle.

On huomattava, että hankalienkin haastateltavien käytös on useimpien kohdalla sidoksissa tilanteeseen ja aihepiiriin, joskus myös henkilökemiaan.

Yhden aggressiiviseksi ja torjuvaksi kuvailema poliitikko on toiselle ystävällinen ja selväsanainen. Yhden haastatteluaan loputtomiin tarkistuttava julkkis on toisen tavattoman avoin ja helppo yhteistyökumppani.

Toimittajien kokemuksissa toistuu muutama käytösmalli. Yksi on haastateltavan ylimielisyys. Tähän kategoriaan luokiteltavat haastateltavat ovat vastaajien kertomuksissa esimerkiksi tutkijoita, professoreja tai asiantuntijoita, mutta vastaavanlaisia kokemuksia on myös poliitikoista ja muista yhteiskunnallisista vaikuttajista.

Freetoimittaja kertoo haastatelleensa puhelimitse helsinkiläistä professoria.

”Hän totesi heti kärkeen, että tuo on tyhmä kysymys”, toimittaja kertoo.

”Sitten hän selitti laajasti asian vierestä ja muistutti aina välillä, että alkuperäinen kysymykseni oli tyhmä. Lopussa hän vielä varmisti, että eihän tyhmä kysymykseni tule mukaan. Lupasin, että ei, ei toki.”

Kohta toimittajalle soitettiin jutun tilanneesta lehdestä. Professori oli ollut saman tien yhteydessä toimeksiantajaan ja haukkunut toimittajan töykeäksi.

”Onneksi olin nauhoittanut haastattelupuhelun ja saatoin antaa sen toimeksiantajan kuunneltavaksi.”

Hieman myöhemmin professori kirjoitti ”tyhmän kysymyksen” aiheesta artikkelin, myöhemmin vielä kirjan.

Toinen toimittaja kertoo tehneensä henkilöhaastattelua eräästä humanistisen alan tutkijasta. Haastattelu sujui erinomaisesti. Tutkija osoittautui inspiroivaksi persoonaksi. Hän puhui vapautuneesti, avasi elämäntarinaansa ja kertoi herkullisia anekdootteja.

”Kirjoitin jutun ja lähetin sen hänelle tarkastettavaksi. Haastateltava kuittasi ystävällisesti, että juttu on hyvä. Pari termiä kaipasi tarkentamista. Lupasin ilman muuta korjata ne”, toimittaja kertoo.

Juttuun oltiin tyytyväisiä myös toimituksessa. Yhtäkkiä ääni kellossa muuttui.

”Parin tunnin päästä tutkijalta tuli uusi sähköposti. Hän kirjoitti, että juttu on kaikin puolin niin huono, että hän kieltää sen julkaisemisen. Hän sanoi, että hänen toimittajakaverinsa olivat myös käskeneet tehdä niin. Tästä alkoi vääntäminen.”

Tutkija ei pystynyt kertomaan, mikä jutussa oli vikana.

”Kuitenkin juttu kuulemma osoitti täy-dellisen ammattitaidottomuuteni, ja vaaransi sekä hänen tutkimuksensa rahoituksen että opiskelijoidensa tulevaisuuden. Lopulta hän soitti esimiehelleni ja ryöpytti, että koko artikkeli on ’koulutytön kirjoittama’”.

Tytöttelevä tutkija tunnetaan feministinä.

Lopulta tutkija ilmoitti kyllä tietävänsä, miten lehtijuttuja kirjoitetaan.

”Hän lähetti jutun uudestaan kirjoitettuna. Siihen oli tullut 3 800 merkkiä lisää mittaa. Yksikään lause ei enää kelvannut lehtitekstiin.”

Jutusta saatiin lopulta julki jonkinlainen kompromissi. Toimittaja kuvailee tuntojaan edelleen turhautuneiksi ja järkyttyneiksi.

”Pelkään, että jonain päivänä näen hänet kadulla.”

Ylimieliseen käytökseen pystyvät myös esiintyvät taiteilijat. Toimittaja kertoo halunneensa tehdä henkilökuvan joviaalista julkisuuskuvastaan tunnetusta vanhemman polven laulaja-lauluntekijästä. Aikataulujen sovittaminen muusikon kanssa oli hankalaa, mikä tietenkään itsessään ei ole kovin tavatonta. Lopulta haastattelu tehtiin sähköpostitse.

”Hän kommentoi useita kysymyksiäni niin, että tämä on niin kertakaikkisen tyhmä kysymys, ettei tähän voi vastata”, kymmeniä henkilökuvia kirjoittanut, kokenut toimittaja kertoo.

”En ole törmännyt vastaavaan käytökseen urallani.”

Oman ryhmänsä muodostavat haukuissaan absurdiin vimmaan yltävät eksentrikot. Tv-lehden toimittaja kertoo heikosti sujuneesta kohtaamisestaan kansainvälistäkin uraa tehneen elokuva- ja tv-näyttelijän kanssa.

”Olin ison kotimaisen elokuvan kuvauspaikkavierailulla. Siirryimme lavasteista toiseen, seurasimme jonkin kohtauksen kuvausta, ja sitten olivat vuorossa kaikkien paikalla olevien haastattelut. Ohjaajan kanssa asiat menivät hyvin. Olin melko innoissani menossa juttelemaan pääosanäyttelijän kanssa.”

Kuultuaan toimittajan edustaman median nimen, pääosanäyttelijä ”pimahti totaalisesti”.

”Hän ryhtyi mesoamaan lehdestämme ja purkamaan aggressiotaan minuun. Hänestä kaikki lehden kannet olivat saastaa ja paskaa, ja minun syytäni.”

Ei auttanut, että toimittajalla ei ollut mitään tekemistä lehden kansien kanssa.

”Seison siinä muistilehtiön ja kuvaajan kanssa täysin typertyneenä. Näyttelijä istuu alas sohvalle, minä istun viereen. Hän ei katso minuun päin, tuijottaa lattiaan ja on selkeästi vihainen. En ymmärrä tilannetta ollenkaan, mutta aloitan haastattelun.”

Haastattelu ei jatkunut alkua pitemmälle.

”Toisen kysymyksen jälkeen hän on vain hiljaa ja tuijottaa lattiaan, kunnes nousee yhtäkkiä ylös ja liki huutaa: ’Ei, mä en pysty tähän, se teidän lehti, se on niin… saastainen, mä en ha-lu-a tehdä tätä, mä EN puhu sulle mitään.’”

Toimittaja kertoo nöyryyttävän tilanteen lähinnä itkettäneen.

”Kuulen, kuinka näyttelijä jatkaa raivoamista seuraavan toimittajan kanssa ja mulkoilee minua vihaisesti.”

Tunnettu kamppailu-urheilija taas oli vakuuttunut, että Yleisradio punoo salajuonia häntä vastaan.

”Pari vuotta sitten mies vieraili Oulussa, ja häntä meni haastattelemaan harjoittelijamme”, kertoo harjoittelijan esimiehenä toiminut toimittaja.

”Tilanne päättyi siihen, että urheilija lopetti haastattelun raivoten ja syytti toimittajaharjoittelijaamme mitä oudoimmista salajuonista ja huijauksista. Purimme tilanteen huolellisesti itkuisen harjoittelijamme kanssa. Hän kyllä toipui nopeasti ja on nykyään uutistoimittajana eri firman listoilla.”

Jokainen toimittajana työskennellyt tietää, että sitaattien tarkastaminen on paitsi haastateltavan oikeus, myös tärkeää jutun paikkansapitävyyden kannalta. Haastateltaville ei kuitenkaan aina ole selvää, mitä tarkastaminen voi pitää sisällään ja miten laajat oikeudet haastatellulla on sitaatteihinsa.

”Tein eräästä julkkisnaisesta henkilökuvan. Siitä seurasi aivan järkyttävä rumba”, kertoo eräs toimittaja.

Naisen juttuun vaatimissa korjauksissa ei ensinnäkään tuntunut olevan mitään järkeä. Kyse oli sanamuodoista: haastateltava vaati huutaen, että ”kuuluu samaan tuoteperheeseen” oli muutettava muotoon ”on osa samaa tuoteperhettä”.

Sekä nainen itse että hänen miehensä soittivat toimittajalle useita kymmeniä vimmaisia puheluita lehden painoon menoa edeltävien muutaman päivän aikana.

Se, mikä haastattelussa oli vikana ja miksi se piti tehdä uudelleen, ei selvinnyt.

”Nainen vain huusi puhelimeen, että pitää tehdä uudestaan, pitää tehdä uudestaan.”

Pariskunta kertoi toimittajalle muun muassa ottaneensa selville, missä tämä asuu, ja tulevansa tarvittaessa tämän kotiin tekemään haastattelua uusiksi.

”Nainen itki, huusi, kiristi, uhkaili, anoi. Lopulta oli jo lehden painoon menoa edeltävä perjantai-ilta ja olin lähdössä partioretkelle. Nainen vaati, että saisi tulla sinne mukaan, ja että juttu tehtäisiin siellä uudestaan.”

Toinen toimittaja haastatteli pika-aikataululla elokuvaohjaajaa. Jutun deadline olisi heti haastattelua seuraavana aamuna.

”Tiesin vanhasta kokemuksesta, että ohjaaja tarkastaa juttua niin pitkään kuin suostun. Selitin siis tarkkaan, että kirjoitan illalla ja yöllä, juttu on aamulla tarkastettavissa, ja hän saa kommentoida vain yhden kierroksen.”

Ohjaaja sanoi ymmärtävänsä ja suostuvansa. Seuraavana aamuna kommentit tulivat, ilman suuria muutoksia. Kaikesta huolimatta perässä oli pyyntö saada tarkastaa vielä korjattu versio.

”Vastasin, että juttu on jo toimituksessa ja minä itse matkalla seuraavaan työtehtävään. Ohjaaja soitteli perään ja raivosi, että kyse on hänen työstään. Ei auttanut huomautus, että kyse oli kyllä minun työstäni.”

Ohjaaja oli yhteydessä myös suoraan toimitukseen. Korjausvaatimuksissa oli tässäkin tapauksessa kyse ainoastaan sanamuotojen viilauksista.

Taiteilijoiden hankala käytös haastattelujen yhteydessä on omalla tavallaan valitettavaa. Muutamaa astetta vakavampi asia on poliittisten päättäjien kiukuttelu. Sitäkin tapahtuu Journalistin saamien vastauksien mukaan usein. On ministereitä, jotka ärähtelevät toimittajalle niukat vastauksensa ja pakenevat paikalta. On myös päättäjiä, jotka eivät ole aivan varmoja mielipiteistään ja sanomisistaan.

Toimittaja kertoo tunnin mittaiseksi sovitusta vihreän ministerin haastattelusta, joka jäikin ministerin päätöksellä puoleen tuntiin.

”Avustaja kellotti vieressä. Ministeri ei vastannut yhteenkään kysymykseen kunnolla, vaan toisteli uudestaan ja uudestaan, että hallitus selvittää, pääministeri ja ulkoministeri kommentoi, hänellä itsellään ei ole mitään lisättävää. Ministeri ei tuntunut haluavan olla missään tekemisissä vaikean aiheen kanssa, joka hänen tontilleen kuitenkin hyvinkin kuului. Lyhyt haastatteluaika meni jankkaamiseksi ja kuulusteluksi ja juttu oli pakko kirjoittaa sillä kärjellä, että ministeri ei kommentoi.”

Kun juttu oli valmis, ministerin avustaja pyysi sitaattien tarkistuksen yhteydessä merkityksettömiä muokkauksia, joiden tarkoitus oli toimittajan mukaan ainoastaan lieventää ministerin jo valmiiksi ympäripyöreitä lausuntoja. Toimitus teki niistä joitakin, mutta pääosin pysyttiin niissä muodoissa, joita ministeri oli haastattelutilanteessa käyttänyt.

”Jutun julkaisun jälkeen sunnuntaiaamuna ministerin avustaja oli soittanut minulle ja toimitukseen, että juttua pitää korjata, koska emme olleet tehneet kaikkia heidän ehdottamiaan muokkauksia”, toimittaja muistaa.

”Puhuin avustajan kanssa puhelimessa melkein tunnin, ja hän ei senkään päätteeksi tuntunut ymmärtävän, että juttuja ei näkökulmiteta poliitikkojen toiveiden mukaan, saati jätetä aihetta käsittelemättä siitä syystä, että se on ministerille kiusallinen.”

Eräs demariministeri lipsautti haastattelussa suustaan jotakin harkitsematonta.

”Lähetin sitaatit sovitusti tarkistettavaksi. Vähän sen jälkeen avustaja soitti ja kertoi ’ministerin antaneen ukaasin’, että tietty kohta pitää poistaa”, kertoo jutun tehnyt toimittaja.

”Kerroin, että ministeri ei voi antaa Suomessa lehdistölle ukaasia ja kieltäydyin poistamasta kohtaa.”

Avustaja soitteli toimittajalle useasti ja vetosi muun muassa siihen, että sitaatti saa ministerin näyttämään hölmöltä.

”Kerroin taas, että se ei ole vielä syy poistaa tekstinkohtaa. Kertaakaan avustaja tai ministeri eivät yrittäneet kiistää, että ministeri olisi näin sanonut, mikä olisikin tietysti ollut turhaa.”

Avustaja soitteli myös toimituspäällikölle ja päätoimittajalle siihen saakka, että lehti meni illalla painoon, toimittaja kertoo.

”Muistan tämän hyvin siksi, että oli syntymäpäiväni. Puolisoni vei minut illalla syömään romanttiseen ravintolaan meren äärelle. Ison osan illallisesta olin puhelimessa avustajan tai vuorossa olevan toimituspäällikön kanssa. Kohtaa ei poistettu, koska se oli asian kannalta olennainen eikä poistolle nähty perusteita.”

Toinen toimittaja kertoo samasta ministeristä ja tämän avustajasta hyvin samanlaiseen sävyyn.

”Sain avustajan tekemät korjaukset. Osan hyväksyin, paikkaansapitämättömiä en – korjauksissa jotkin ministerin sanat olivat muuttuneet päinvastaisiksi kuin haastattelussa.”

”Avustaja alkoi ilmeisesti ministerin käskystä soitella ihmeellisiin aikoihin ja tivata, miten on mahdollista, ettei ministerin korjauksia ole tehty juttuun. Kysyin, onko ministeri siis haastattelun jälkeen muuttanut mieltään. Jos on, se on ok, mutta silloin kirjaan juttuun myös mielenmuutoksen: haastattelussa ministeri sanoi yhtä, mutta oli parin päivän päästä muuttanut mielensä.”

Kysymykseen ei vastattu.

Kokenut toimittaja kertoo muun muassa ministerinä toimineesta pitkän linjan demarivaikuttajasta, jolla oli aiemmin tapana soittaa toimittajalle ja huutaa minuuttitolkulla, jos esimerkiksi jutun otsikko ei miellyttänyt.

”Hän ei edes vetänyt henkeä välillä, eikä kuunnellut, jos yritin sanoa väliin jotakin”, toimittaja sanoo.

”Toimitushan nostaa otsikkoon uuden ja kiinnostavan asian, ei välttämättä sitä, mitä hän haluaisi. Laajempi konteksti selviää tekstistä. Kukaan muu ei ole niin herkkänahkainen, että soittaisi tällaisia puheluita näin pienestä asiasta.”

Kerran toimittaja ehti uskoa häntä onnistaneen. Vaikuttaja kutsui hänet toimistoonsa tekemään haastattelua, tai niin tuolloin vielä uransa alussa ollut toimittaja uskoi.

”Olin innoissani. Perillä hän istutti minut pöydän ääreen ja alkoi esitellä erinomaisena pitämästään kilpailevan median jutusta, miten asiat ovat ja miten ne kirjoitetaan. Hän halusi isällisesti opettaa nuorelle naiselle, miten juttuja tehdään. Jouduin kertomaan toimituksessa, että mitään juttua ei nyt tule.”

Vaikka #metoo:n jälkeistä aikaa eletäänkin, naiset saattavat kohdata juttukeikoilla sukupuoleen perustuvaa ylenkatsetta.

”Naispuolinen toimittaja teollisuusalan lehdessä on edelleen kummajainen ainakin siitä päätellen, miten merkittävät teollisuusjohtajat ovat suhtautuneet minuun ”, toimittaja kertoo.

”Kun olen yrittänyt sopia haastattelua, on pyydetty oikeaa miestoimittajaa ottamaan yhteyttä.”

Joskus haastattelu on alkanut toteamuksella, että mitähän tästäkin tulee, kun on tyttö laitettu asialle, 56-vuotias toimittaja kertoo.

Nuoremman polven naistoimittaja puolestaan kertoo kokoomuspoliitikosta tekemästään henkilökuvasta.

”Heppu oli silminnähden pettynyt, kun paikalle saapunut haastattelija oli nuori nainen. Meille oli sovittu kahden tunnin slotti, mutta herra kyllästyi ja lompsi tiehensä jo tunnin jälkeen. Sen tunnin kuuntelin taukoamatta vittuilua, alhaista vähättelyä ja setämäistä neuvomista. Ei tietoakaan siitä hauskasta seuramiehestä, millaista kuvaa hän itsestään julkisuuteen välittää.”

Poliitikkoon ei saanut viestitse tai puhelimitse kontaktia haastattelun jälkeen, ei edes jutun tarkastuksen yhteydessä.

”Sanomattakin on selvää, että en saanut tarvittavia kamoja kasaan ja huono juttuhan siitä tuli. Ei enää koskaan hänen puheilleen.”