Fokus

Kustannustoimittaja Silka Raatikainen on kirjailijan oikea käsi

”Tämä on ennen kaikkea ihmissuhdetyötä”, sanoo Otavassa kaunokirjallisuuden kustannustoimittajana työskentelevä Silka Raatikainen.

”Jopa enemmän kuin tekstityötä.”

Raatikainen aloitti Otavassa vuonna 2009 viestintäharjoittelijana. Kaunokirjallisuutta Raatikainen on toimittanut vuodesta 2011. Sekä suomenkielistä että käännöskirjallisuutta toimittava Raatikainen korostaa palautteen antamisen taidon tärkeyttä.

”Jokaisen kirjailijan tai kääntäjän kanssa pitää löytää sopiva tapa tehdä työtä ja keskustella tekstistä.”

Raatikainen lukee jatkuvasti myös vapaa-aikanaan.

”Editoijan roolissa lukeminen on kuitenkin hyvin erilaista. Siinä pitää jatkuvasti muistaa, missä vaiheessa teksti on, tarvitaanko kommenttejani rakenteen vai vaikka yksittäisten lauseiden tasolla. Mutta nautin työssäni eniten käsikirjoitusten lukemisesta. Yritän varata lukemiselle ja editoinnille mahdollisimman paljon aikaa, esimerkiksi etäpäiviä pitämällä.”