Kuolema toimituksessa

Oli helteinen torstai viime vuoden heinäkuun lopulla, kun Avun päätoimittajan Marja Aarnipuron puhelin soi. Aarnipuro oli lomalla kesämökillään Somerolla.

Soittaja oli Aarnipuron toimittajakaveri Jarmo Aaltonen. Tämä kertoi suru-uutisen: Avun toimittaja Hannu Koskela oli löydetty kuolleena hotellihuoneesta Lappeenrannassa. Koskela oli saanut sairauskohtauksen. Hänen oli pitänyt saapua kesäpäivän viettoon Aaltosen mökille.

Aarnipuro joutui tilanteeseen, jossa hän ei ollut koskaan aiemmin pitkällä toimittajaurallaan ollut: kohtaamaan kollegan kuoleman ja hoitamaan siihen liittyvät käytännön asiat.

”Aluksi mietin vain, että mitä tässä kuuluu tehdä ja miten saan tiedon toimitukselle. Muistaakseni soitin ensimmäiseksi A-lehtien omistajille, omalle esimiehelleni ja henkilöstöhallinnon edustajalle.”

Hämmennyksen keskellä Aarnipuron ainoa selkeä ajatus oli, että hän halusi kertoa asian toimitukselle henkilökohtaisesti – ei puhelimitse tai sähköpostitse.

Aarnipuro otti pian yhteyttä Koskelan lähiomaisiin. Sitten hän kutsui toimituksen töissä olevat työntekijät koolle ja lähti mökiltään Helsinkiin.

Kollegat saapuivat A-lehtien toimitaloon lomatunnelmissa yllättävää kokouskutsua ihmetellen. Aarnipuro oli pukeutunut mustiin, eikä pystynyt osallistumaan jutusteluun.

”Jännitti ihan hirveästi tulla kertomaan asiasta ihmisillemme. Aika harvoin jännitän mitään esiintymistä, varsinkaan omille porukoille, mutta se oli kauheaa. Kun kerroin asian, monet alkoivat itkeä.”

 

Journalistiliiton tilastojen mukaan vuosittain kuolee noin sata liiton jäsentä. Heistä suurin osa on eläkeiässä.

Työikäisen kollegan kuolema pysäyttää työyhteisön toisella tavalla. Työyhteisö menettää työkaverin, osa myös läheisen ystävän. Yllättävä kuolema järkyttää.

Usein työtoverit pitävät pian suru-uutisen saapumisen jälkeen muistohetken ja muuttavat kollegan työpisteen muistopöydäksi, johon voi jättää viimeiset terveisensä vainajalle.

Alma Median toimitukset ovat menettäneet tänä vuonna kolme kollegaa. Tammikuussa kuoli Iltalehden konkaritoimittaja Olli Ainola, heinäkuussa Kauppalehden teknologiatoimittaja Tero Lehto ja elokuussa Kauppalehti Option toimittaja Heikki Haapavaara.

”Kaikki kolme olivat hyviä työkavereitani. Tunsin heidät myös henkilökohtaisesti. Olen tehnyt kolme muistokirjoitusta lyhyessä ajassa”, Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi sanoo.

Haapavaaran kuolemasta hän sai tiedon illalla kotonaan. Tämä kuoli sairauskohtaukseen lentokoneessa lomamatkalla Singaporessa.

”Se oli todella pysäyttävää. Kyllä siinä tuli kova tunnemyrsky. Omaisten suru on tietysti suurempi, kun perheen isä tai puoliso kuolee. Mutta on hyvin surullista, kun hyvä kollega poistuu noin yllättäen, Ahosniemi sanoo.

Toimitus kokoontui seuraavana päivänä Ahosniemen johdolla muistelemaan kollegaansa.

”Muistelimme Heikin juttumatkoja ja kommelluksia. Vähän nauroimmekin. Puhuimme myös siitä, että kunpa muistaisimme kiittää toisiamme jokapäiväisessä työssä eikä vasta sitten kun pidetään vainajan muisteluhetkeä”, Ahosniemi sanoo.

Ahosniemen päätoimittaja-aikana on viime vuosien aikana kuollut muitakin työntekijöitä. Kaikki tapaukset ovat olleet erilaisia. Yksi työikäinen toimittaja kuoli pitkän sairastelun päätteeksi, muut olivat kuollessaan jo jääneet eläkkeelle. Mitään vastaavaa kuin tänä vuonna hän ei ole aiemmin kokenut.

Ahosniemen mukaan päätoimittajan on tärkeintä antaa toimitukselle tilaa puhua tapahtuneesta.

”Päätoimittaja ei ole mikään hengen ihminen tai pastori, mutta hän voi luoda työyhteisöön sellaiset puitteet, että ihmiset voivat keskustella asioista.”

Kun toimittaja kuolee työikäisenä, työpaikan hoidettavaksi tulee paljon erilaisia käytännön järjestelyjä.

Monella mediatalolla on toimintaohjeet kuolemantapauksien varalle. Alma Median ohjeissa on seitsemän kohtaa, jotka auttavat henkilöstöhallintoa ja pomoja muistamaan, mitä tilanteessa pitää tehdä. Näitä ovat esimerkiksi omaisten yhteystietojen selvittäminen, työsuhteen päättäminen, sidosryhmille tiedottaminen, mahdollinen suruliputus, vakuutuskysymykset sekä kuolleen ja työnantajan omaisuuden palauttaminen.

Alma Median henkilöstöjohtaja Virpi Juvonen sanoo, että kaikki toimenpiteet tehdään yhteistyössä omaisten kanssa.

Ohjeiden tarkoitus on auttaa pomoja vaikeassa tilanteessa, mutta myös varmistaa, että kaikki vainajat saavat mahdollisimman tasapuolisen kohtelun. Se on surevalle työyhteisölle tärkeää.

Juvonen muistuttaa, että moni asia täytyy ratkaista tapauskohtaisesti.

”Kuolinilmoitusta harkitaan aina, emmekä julkaise sitä ilman, että asiasta sovitaan omaisten kanssa. Sama pätee myös muistokirjoitukseen”, Juvonen sanoo.

Juvonen muistuttaa, että yhtiön kuolinilmoitus pääsääntöisesti julkaistaan alueen lehdessä.

”Meillä on liiketoimintaa myös muualla kuin omien lehtiemme ilmestymisalueilla, kuten Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Tästä syystä kuolinilmoituksen julkaiseminen ei kaikilla paikkakunnilla ole automaattista.”

 

A-lehtien toimintaohjeet ovat samankaltaiset, mutta Alma Median ohjeita laajemmat ja yksityiskohtaisemmat. Ne kertovat esimerkiksi, miten pitää toimia, jos henkilö kuolee työpaikalla. Ohjeet ottavat kantaa myös työntekijöiden toimintaan sosiaalisessa mediassa.

”Tämän tyyppisistä asioista somessa ei kommentoida mitään. Missään tapauksessa ei saa kertoa eteenpäin ennen kuin on varmistettu, että oikeat asianosaiset ovat saaneet tiedon”, ohjeissa todetaan.

Henkilöstöpäällikkö Pia Huttunen kertoo, että A-lehdet järjestää myös erillisen tapaamisen, johon osallistuvat yleensä lähiomainen, esihenkilö ja tarvittaessa henkilöstöhallinnon edustaja. Ennen tapaamista käydään puhelimitse läpi myös se, missä järjestyksessä kuolemasta tiedotetaan.

”Tämä on tärkeää, sillä työyhteisö saa usein ensimmäisten joukossa tiedon kuolemasta. Asiasta ei sovi tiedottaa mitään ennen kuin omaiset ovat saaneet tiedon”, Huttunen sanoo.

Myös hautajaisiin osallistumisesta sovitaan omaisten kanssa.

Lisäksi henkilöstöhallinto ja esihenkilö vastaavat monista käytännön asioita: koska kuolleen nimi poistetaan eri paikoista, kuka hoitaa kännykän sulkemisen tai milloin surunvalittelukukat lähtevät lähiomaisille.

A-lehtien toimitalossa Helsingin Kulosaaressa ei ole suruliputuskäytäntöä tai aulassa avointa surupöytää, koska talossa toimii useita yrityksiä.

”Työntekijän toimitukseen tai yksikköön tehdään yleensä muistopöytä, jossa on muistokirja, adressi, kuva ja kynttilä. Sinne voi jokainen käydä kirjoittamassa”, Huttunen sanoo.

 

Jussi Eronen aloitti kesällä 2015 Ylessä esihenkilönä. Hän sai pian tiedon alaisensa, toimittaja Annukka Roinisen syövästä. Tämä kuoli seuraavana kesänä.

”Se oli erityisen surullista, kun kyse oli nuoresta ihmisestä ja entuudestaan tutusta toimittajasta. Ajattelin, että työroolissa tehtäväni oli tukea häntä ja omaa toimitustani”, nykyisin Suomen Kuvalehden toimituspäällikkönä työskentelevä Eronen kertoo.

Roininen ei salannut sairauttaan, ja siitä puhuttiin toimituksessa usein ja avoimesti.

”Kun hoidot etenivät niin pitkälle, että Annukalla ei ollut enää hiuksia, hän esiintyi A-studion jutussa huivi päässä ja kertoi sairaudestaan myös somessa.”

Roininen halusi työskennellä niin kauan kuin mahdollista. Sairaus oli jatkuvasti taustalla Erosen mielessä, mutta kun asialle ei voinut tehdä mitään, piti vain jatkaa työntekoa.

”Ajattelin asian niin, että koska työ oli Annukalle tärkeää, tekemällä hyvää tutkivaa journalismia kunnioitimme häntä ja hänen työtään.”

Kun suru-uutinen lopulta tuli, Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksessa pidettiin spontaani muistohetki, johon osallistui noin sata työntekijää.

”Se oli arvokas hetki, jonka päätteeksi ihmiset halasivat toisiaan hiljaa. Kännykkäni soi koko päivän, kun muut tiedotusvälineet tekivät asiasta juttuja. Yritin vain pitää huolta siitä, että faktat ja Annukan uran tärkeät vaiheet menisivät juttuihin oikein.”

Yle muisti Roinista myös suruliputuksella ja A-studion lähetyksen lopun maininnalla. Hänen hautajaisiinsa osallistui iso joukko pitkäaikaisia työkavereita.

Ylessä kuolemantapaukset hoidetaan tapaus- ja yksikkökohtaisesti. Henkilöstöpäällikkö Sami Toiviainen kertoo, että esimerkiksi Tampereen Mediapoliksessa työntekijän kuolema on koko työyhteisön asia, kun taas Pasilassa tapaukset käsitellään työntekijän omassa yksikössä.

”Kaikki kuolematapaukset käsitellään yhtiössä korkealla tasolla, mutta tiettyä kaavaa ei ole.”

Henkilöstöhallinto arvioi aina, miten esihenkilö suoriutuisi tilanteesta.

”Riippuu pomosta, miten hän kykenee hahmottamaan vaikean tilanteen. Autamme totta kai, mutta jos hänellä on fiksut suunnitelmat, emme me lähde mestaroimaan.”

Ylessä työskentelee myös paljon ihmisiä alihankintayhtiöiden kautta. Yksi heistä oli pyöräilyonnettomuudessa vuonna 2018 kuollut Perttu Häkkinen.

”Jos ihminen on meillä töissä työyhteisön jäsenenä, hänen kuolemansa käsitellään samalla tavalla kuin vakituisenkin työntekijän tapauksessa”, Toiviainen sanoo.

Yrittäjälle tai freelancerille ei tosin makseta kuoleman jälkeen lopputiliä, kuten vakituisille työntekijöille tai pidemmissä määräaikaisuuksissa olleille työntekijöille. Kuolinpesälle maksettava lopputili on Toiviaisen mukaan ylimääräinen kuukauden palkka.

”Freelancereille ja firmoille maksetaan vain tehty työ sekä Yhtyneet-sopimuksen piirissä oleville työsuhteisille freelancereille lisäksi lomakorvaukset”, Toiviainen sanoo.

Arjen on jatkuttava, lähetysten pyörittävä ja lehtien ilmestyttävä, vaikka suru valtaisi toimituksen.

Heikki Haapavaaran lähipomo, Kauppalehti Option Jenny Jännäri joutui ensi kertaa esihenkilönä kohtamaan kollegan kuoleman.

”Olihan se järkyttävää”, Jännäri sanoo.

”Minulla on vähän pakkasnestettä suonistossa, ja kun jotain dramaattista tai kriisintapaista tapahtuu, minulla käynnistyy jonkinlainen suoritusrattaisto. Pystyn toimimaan enkä koskaan lamaannu tai ajaudu paniikkiin.”

Hän otti heti tiedon saatuaan yhteyttä kaikkiin Option toimittajiin, myös äitiyslomalla olevaan toimittajaan, hiljattain Optiosta lähteneeseen toimittajaan ja entiseen toimituspäällikköön. Hän halusi varmistaa, etteivät Haapavaaran hyvin tunteneet työkaverit saa tietoa lehdestä.

Osa Jännärin kollegoista oli ahdistuneita. Haapavaara oli ollut noin vuoden ajan toistuvilla sairauslomilla ennen kuolemaansa, mutta oli palannut töihin kesän alussa. Hän oli toimituksen tunnelmanluoja ja menetys tuntui pahalta.

Jännäri pyrki keskittymään lehden tekemiseen, sillä surun seasta nousi nopeasti esiin myös huoli toimituksen resursoinnista.

”Ajattelin, että minun tehtäväni oli vakuuttaa heidät, että kaikki etenee ja järjestämme asiat siten, ettei tilanne kuormita ketään kauheasti. Minun piti selvittää asiat ja kertoa, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja että nyt tehdään näin”, Jännäri sanoo.

Haapavaara oli Kauppalehti Option pitkäaikaisin toimittaja, jolla oli valtavasti hiljaista tietoa, kontakteja ja kokemusta. Hän oli ”vanhan liiton” bränditoimittaja ja hyvin tuottelias kirjoittaja, joten hänen kuolemansa oli iso menetys myös lehden sisällölle. Sairaus- ja kesäloman takia hänellä ei ollut työn alla kuin yksi juttu, kirjailija Sofi Oksasen haastattelu. Se jäi tekemättä.

”Tämän jälkeen minulle on tullut sellainen ajatus, että tärkeistä asioista pitäisi puhua kollegoiden kanssa enemmän eikä vain suhata. Välillä tämä elämä vain on sellaista kiirehtimistä. Ei kovin paljon puhuta tärkeistä asioista,” Jännäri sanoo.

Kollegoiden viimeaikaiset kuolemat ovat vetäneet hänet mietteliääksi.

”Työelämä on sellainen koneisto, että vaikka yksi ihminen siitä poistuu, niin koneisto vaan rullaa eteenpäin. Se on siinä mielessä tunteeton.”

 

Avun toimitukseen kokoontunut joukko otti tiedon Hannu Koskelan kuolemasta järkyttyneenä vastaan. Työkaverin kuolema oli viimeinen asia, jonka toimitus odotti kuulevansa saapuessaan kesätunnelmissa toimitukseen. Itkuiset ihmiset halasivat toisiaan ja koittivat muistella hyviä aikoja kollegansa kanssa.

Lomien jälkeen työt jatkuivat, mutta suru valtasi toimituksen pitkiksi ajoiksi. Kaikille työntekijöille tarjottiin mahdollisuutta saada keskusteluapua työterveydenhuollosta. Koskelan työpiste muuttui muistopöydäksi, johon kollegat kävivät pitkään kirjoittamassa muistoja työkaveristaan.

Aarnipuro on sairastanut syöpää, joten elämään rajallisuuteen liittyvät synkät ajatukset olivat hänelle tuttuja. Kollegan kuolemaan liittyvien käytännön järjestelyiden määrä sen sijaan yllätti.

”Hurja kokemus. Kaikkea sitä joutuu tässä esimiestyössä vetämään läpi. Tietokone, puhelin, lopputili, mikä oli se hetki, kun se tapahtui, paljonko oli vapaita pitämättä, miten lasketaan joustovapaat. Entä paljonko oli ylityötä? Siinä oli ihan hirveästi kaikkia selvitettäviä asioita. Toista kuukautta kesti, että kaikki asiat saatiin selville, Aarnipuro sanoo.

Hannu Koskela oli ollut tuottelias kirjoittaja ja ”maakuntien ääni”.

”Hän toi meille koko ajan juttuja maakunnista. Nyt meidän todella pitää pinnistellä, että löydämme maakuntien tarinat. Sellainen aukko jäi.”

Toimituksen palavereissa työkaverin poissaolo vihlaisi joka kerta.

”Monta kuukautta kuulin Hannun naurun ja äänen toimituksessa. Havahduin, kun häntä ei olekaan ja aina odotin, että kohta hän tulee”, Aarnipuro sanoo.

Koskelasta puhutaan edelleen lähes viikoittain toimituksessa lämmöllä ja huumorilla, koska Koskela oli huumorimiehiä.

”On se outoa, kun yksi näkyvä ja kuuluva hahmo puuttuu. Hänen henkensä leijuu täällä edelleen.”