Liitto

Ei nyt vielä mennä lakkoon – Journalistiliitto valmistautuu työmarkkinasyksyyn

Suomen työmarkkinoilla kipinöi tulevat puoli vuotta, kun monen alan työehdot menevät uusiksi.

Kaiken kaikkiaan eri alojen työehtosopimusneuvotteluja käydään vajaan vuoden ajan. Alkavia varsinaisia sopimusneuvotteluja edeltää se, että työntekijät ja työnantajat hiovat suunnitelmiaan ja täsmentävät tavoitteitaan. Tätä työtä tehdään juuri nyt myös Journalistiliitossa.

Liitto käy tes-neuvottelut kaikilla sopimusaloillaan. Tavoitteena on, että palkkoja korotetaan ja kilpailukykysopimuksesta luovutaan. Liiton edunvalvontajohtajan Petri Savolaisen mukaan tekemistä riittää.

”Lakko tai työnantajan julistama työsulku ovat aina mahdollisia. Mitään sellaista ei kuitenkaan ole tiedossa”, Petri Savolainen sanoo.

Journalistiliitossa kaikenlaista valmiutta kohotetaan. Jotain organisaation trimmaamisen tärkeydestä kertoo, että kun Norjan yleisradio viimeksi lakkoili, tiedonjano oli niin suurta, että lakkoon liittyviin kysymyksiin vastaili Norjan liitossa eri kanavissa peräti 37 henkeä.

Journalistiliiton palvelujohtaja Simon Huldén muistuttaa, että lakkoilu on alalla harvinaista.

”Mietimme vastauksia kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin, joita lakon aikana voi tulla. Ja sitäkin, että liiton toimistolla kaikki tietävät tehtävänsä työtaistelun aikana.”

 

Journalistiliitto neuvottelee yhdeksän alan työehtosopimukset. Näitä ovat av-kääntäjät, elokuva- ja tv-tuotannot, kustannustoimittajat, lehdistö, Mediarinki, Sanoma Media Finland ja Nelonen Media eli Sanoman radioiden sopimus, Yleisradion ohjelmatyöntekijät ja freelancereita koskeva Yhtyneet-sopimus sekä MTV. Neuvotteluja käydään lokakuulta ainakin tammikuun loppuun.

Edunvalvontajohtaja Petri Savolainen esittää valistuneen arvauksen neuvottelu-urakan kestosta:

”Varmuudella neuvottelijoilla on vapaata jouluaaton iltana, joulupäivänä ja ehkä tapaninpäivänä.”

Neuvottelijoiden tavoitteena on aina löytää ratkaisu, eivät työtaistelutoimet. Jos neuvotteluissa ei päästä sopuun, ne voidaan katkaista tuloksettomina ja työntekijät voivat antaa lakkovaroituksen. Samalla neuvottelut siirtyvät valtakunnansovittelijan johdettaviksi.

 

Journalistiliiton ja sen sopimusalojen kaikkia täsmällisiä tavoitteita ei ole lyöty lukkoon. Kilpailukykysopimusta Savolainen kuvaili Journalistissa (19. 9. ) harvinaiseksi ratkaisuksi, jossa vain toinen osapuoli saa jotain ja toinen ei mitään.

”Työnantajat saivat talkootyövoimaa ilmaiseksi. Työeläke- ja sotumaksuja helpotettiin tuntuvasti. Palkansaajalle jäi maksumiehen osa”, Savolainen kirjoitti.

Kiky puhuttaa varmasti liiton valtuuston kokoontuessa joulukuussa. Silloin kesken olevien neuvotteluiden tilanne käydään tarkasti läpi.

Haastavuutta lisää se, että Suomessa työnantajilla on halu mennä kohti Ruotsin mallia.

”Siinä vienti pitkälti määrää palkankorotusten tason. Mutta miten vienti liittyy suomalaiseen mediaan? Tai kaupan kassan tai terveydenhoitajan työhön?” Savolainen pohtii.

Kuten monesti aikaisemmin, talouden käänteet huonompaan suuntaan kuuluvat varsinkin työnantajien puheissa. Suunta on tiedossa myös palkansaajien ennusteissa.

”Ei tässä minusta sinänsä mitään ihmeellistä ole. Lähtökohdat tes-neuvotteluille ovat aika lailla normaalit. Kikystä luopuminen tuo lisäjännitteen neuvotteluihin.”

 

Neuvotteluissa keskustellaan todennäköisesti myös työn kuormittavuudesta sekä työn ja vapaa-ajan erottamisesta. Esimerkiksi lehdistön neuvotteluissa työnantaja on aiempina vuosina halunnut lyhentää lomia.

Monia Journalistiliittoon kuuluvia askarruttaa esimerkiksi erilaisten työhön liittyvien somepäivitysten lisääntyminen. Työnantaja ehkä toivoo, että toimittaja kirjoittaa uutisesta Facebookiin ja Twitteriin sekä lisää kuvia Instagramiin. Sometyö tai vaikka työsähköposteihin vastaaminen voi kuitenkin tapahtua varsinaisen työajan ulkopuolella.

Tästäkin syystä työnantajan vaatimukset vapaa-ajan ja lomien lyhentämisestä tuntuvat kohtuuttomilta.

”Meidän viestimme työnantajalle on, että joustavuutta on jo”, Petri Savolainen sanoo.

Lakon varalta

✔ Jos lakko näyttää todennäköiseltä, hanki oma puhelin, liittymä ja mahdollisesti tietokone. Lakon aikana kaikki työnantajan maksamat välineet on jätettävä työpaikalle.

✔ Päivitä yhteystietosi (puhelin ja henkilökohtainen sähköposti) sekä tilinumerosi Journalistiliittoon. Muuten sinua ei saa lakon aikana kiinni eikä sinulle voida maksaa lakkoavustuksia.

✔ Yhteystietosi voi päivittää sähköpostitse (jasenasiat@journalistiliitto.fi) tai puhelimitse (Jäsenasiapäivystys arkisin kello 9 – 11.30, 050 366 3501 tai 040 752 5372)

Lisätiedot: journalistiliitto.fi

 

Tes-neuvottelujen
aikataulut 
2019 – 2020

 Työehtosopimuksista neuvotellaan syksystä 2019 alkuvuoteen 2020 kaikilla Journalistiliiton sopimusaloilla.

Journalistiliiton valtuusto kokoontuu Helsingissä 12. – 13. 12. ja käsittelee työehtosopimuksiin liittyviä kysymyksiä. Valtuusto myös hyväksyy työehtosopimukset.

Journalistiliitto tiedottaa neuvotteluista liiton uutissivuilla, jäsenille lähetettävillä sähköpostiviesteillä, Facebookissa ja Twitterissä sekä Journalistissa.