Alhaiset palkkiot saavat osan freetoimittajista vaihtamaan alaa. Mutta kuka päättää palkkiotason? Riippuu, keneltä kysyy

Helsingin Sanomien Matka-sivujen palkkioita on laskettu, kertoi eräs lehden toimituksen työntekijä toukokuun lopussa sähköpostitse.

Olin hiljattain palauttanut kirjoittamani artikkelin ja saanut siitä 700 euroa. En laskenut tunteja, mutta artikkelin tekoon meni arviolta kolme työpäivää. Mittaa sillä oli lähes 8 000 merkkiä.

Jatkossa vastaavasta tekstistä saisi kuulemma 500 euroa, vaikka aiempikaan palkkio ei vastannut työmäärää.

Suomen freelance-journalistien (SFJ) suositusten mukaan toimittajan pitäisi laskuttaa noin 500 euroa ja kuvaajan yli 700 euroa per työpäivä, jotta pääsisi samoihin ansioihin kuin työsuhteinen kollegansa.

Totesin Helsingin Sanomien työntekijälle, että 500 euron juttupalkkio kuulostaa vähältä. Vastaus yllätti: hänen mukaansa palkkioiden alentamisen taustalla on se, että Matka-sivut eivät ole lehden ydinaluetta.

Eikö palkkioiden pitäisi perustua työmäärään?

 

Kaikkiaan 24 lehdistön freelanceria kertoi Journalistille tietoja palkkioista puhelinhaastatteluissa, sähköposteilla tai vastaamalla kyselyyn SFJ:n jäsenille tarkoitetussa Facebook-ryhmässä. Tässä artikkelissa keskitytään erityisesti kirjoittavien toimittajien kokemuksiin.

Freelancereiden kertomuksissa nousi esiin useita räikeän alhaisia palkkiotarjouksia.

”Eräässä maakuntalehtien yhteistoimituksessa kerrottiin, että he maksavat aukeaman jutusta kuvineen 250 euroa – näin surkeaan palkkiotasoon en ole aiemmin törmännyt.”

Toimittaja kieltäytyi työstä.

Toinen freelancer puolestaan kertoi, että kaupunkilehti tarjosi jokunen vuosi sitten tekstistä ja kuvasta yhteensä 35 euroa. Hänkin kieltäytyi työstä.

Ongelma eivät ole vain räikeimmät tapaukset, vaan alhaiset palkkiot ylipäätään. Vastausten perusteella esimerkiksi 8 000 merkin artikkelista on tarjottu palkkioita noin 300 ja 900 euron väliltä. Hintahaarukka on suuri, mutta edes 900 eurolla tuskin pääsee samoihin tuloihin kuin työsuhteinen kollega.

 

Freelance-toimittaja Riitta Lehtimäki kertoo, että hänelle maksetaan aikakauslehden noin 10 000 merkin henkilöjutusta 650 – 1 000 euroa. Aikaa kuluu kolmesta viiteen työpäivää per juttu.

”Jos olisin nyt nuori ihminen ja minulla olisi perhe ja asuntolainat ja opintolainat niskassa, niin en minä voisi näin työskennellä. Minun täytyisi vaihtaa alaa”, Lehtimäki sanoo.

Hän kertoo, että moni hänen tuntemansa nuorempi, perheellistyvä ja ilman vakituista työtä jäänyt toimittaja onkin ryhtynyt esimerkiksi opettajaksi, sosiaalityöntekijäksi tai lastentarhanopettajaksi.

Lehtimäki on 60-vuotias ja työskennellyt freelancerina vuoden. Ennen freelanceriksi ryhtymistä Lehtimäki teki pitkän uran aikakauslehdissä eri työtehtävissä toimittajasta päätoimittajaan. Hänellä on siis kokemusta myös juttujen ostamisesta. Palkkiotaso on Lehtimäen mukaan laskenut.

 

Facebook-kyselyssä kahdeksan vastaajaa 15:sta kuvaili, että oma palkkiotaso on pysynyt viime vuosina samana. Osa tosin liitti tähän varauksia, esimerkiksi samalla rahalla joutuu luovuttamaan aiempaa laajemmat käyttöoikeudet tai tekemään aiempaa enemmän.

Viisi freelanceria kertoi, että oma palkkiotaso on noussut.

”Palkkiot ovat nousseet, koska osaan pyytää enemmän”, muuan toimittaja kirjoitti.

Eräs toimittaja kertoi palkkiotason laskeneen ainakin sanomalehdissä. Toinen vastasi, että palkkiot eivät ole ainakaan nousseet:

”Toimeksiantaja ilmoitti olevansa erittäin tyytyväinen juttuihini ja samaan syssyyn, että kaikkia palkkioita lasketaan nyt 10 prosenttia. Lopetin hommat tälle toimeksiantajalle.”

Ei ole ihme, että moni freelancer tekee myös muuta kuin journalismia. Eräs haastateltava kertoi työskentelevänsä sen eteen, että pystyy vaihtamaan kokonaan alaa vuoden sisällä. Toimittajan työt eivät motivoi, koska työstä ei saa riittävää korvausta.

Suurin osa tähän artikkeliin osallistuneista freelancereista halusi pysyä nimettömänä. Moni sanoi pelkäävänsä, että jos puhuu nimellään, ei saa enää töitä. Se kertoo yksittäisen freelancerin heikosta neuvotteluasemasta isoja lehtitaloja vastaan. Ei haluta olla hankalia.

Freelancerit saavat myös kuulla sitä, että ostajat eivät voi vaikuttaa palkkioihin. Moni ostaja maksaisi mieluusti enemmän, mutta budjetti ei riitä. Budjeteista päättävät usein eri ihmiset kuin juttujen ostajat.

Lehdestä riippuen juttuja voivat ostaa muun muassa päätoimittajat, toimituspäälliköt tai tuottajat. Esimerkiksi päätoimittajat osallistuvat usein budjetin laatimiseen ja siten heillä on hieman enemmän valtaa kuin muilla ostavilla toimittajilla, mutta lopulta budjetti on yhtiön tai esimerkiksi ammattiliiton ylimmän johdon käsissä.

Tähän artikkeliin on haastateltu yhteensä seitsemää päällikkö- tai johtotason ihmistä Helsingin Sanomista, Fokus Mediasta, Turun Sanomista ja Opettajasta. Silti jäi hämäräksi, miten ja millä perusteilla lehtien palkkiotaso muodostuu.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien hallintopäällikön Jaakko Lähteenmaan mukaan osastojen esihenkilöt määrittelevät palkkioiden koon saamansa budjetin puitteissa, eikä hän halua ottaa lainkaan kantaa summiin. Lähteenmaan työnkuvaan kuuluu lehden avustajabudjetin seuraaminen.

”Osastojen esimiehillä, jotka juttuja tilaavat, on käytännössä aika hyvä toimintavapaus”, Lähteenmaa sanoo.

Mitä sanovat esihenkilöt itse? Esimerkiksi kuvapäällikkö Markku Niskanen ei koe, että hänellä olisi juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa palkkioihin.

”Minä kyllä koen, että minun liikkumavarani siinä on tosi vähäinen”, Niskanen sanoo.

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi ei kahdesta pyynnöstä huolimatta antanut haastattelua. Niemi ohjasi ensimmäisen pyynnön Lähteenmaalle eikä vastannut lainkaan toiseen pyyntöön.

 

Palataan siis Lähteenmaan haastatteluun. Kysyin häneltä myös kahdesta omasta kokemuksestani.

Ensimmäinen on vuodelta 2016, jolloin pidin Ura-sivuilla omaa palstaa. Ehdotin palstalle haastateltavaksi erästä henkilöä, mutta ostaja totesi, että hänestä voisi tehdä isomman henkilöjutun Lauantai-liitteeseen. Sain kuulla, että siitä maksettaisiin 700 euroa. Ura-sivuilla olin saanut vastaavan kokoisista jutuista 800 euroa. Lopulta juttu kuivui kasaan muista syistä, mutta jäin ihmettelemään lehden sisäistä hintaeroa.

”Minun korvaani se ei ihan hirveästi särähdä, koska 700:n ja 800:n ero ei välttämättä ole ratkaisevan iso”, Lähteenmaa kommentoi hintaeroa.

Minun korvaani särähtää Lähteenmaan vastaus. Journalistiliiton tuoreen työmarkkinatutkimuksen mukaan freelancereiden mediaanilaskutus vuonna 2018 oli 2 750 euroa kuukaudessa ja verotettava mediaanitulo 2 025 euroa kuukaudessa. Tällaisilla summilla satasen ero palkkiossa on tuntuva. Lisäksi yksittäisten palkkioiden vaikutus tietysti kertautuu: jos kuukaudessa kirjoittaa vaikka viisi 8 000 merkin artikkelia, satasen ero palkkiossa tarkoittaakin 500 euron eroa kuukauden laskutuksessa.

Lähteenmaa muistuttaa myös, että hinnat ovat neuvottelukysymys. Se on sinänsä totta, mutta neuvotteluasetelma yksittäisen freelancerin ja suuren lehtitalon välillä on epätasapainoinen.

Kysyn Lähteenmaalta myös Matka-sivujen palkkioiden alennuksesta. Lähteenmaa ei osaa sanoa, miksi palkkioita on alennettu. Kerron saaneeni selitykseksi, että Matka-sivuja ei arvioida lehdessä ydinalueeksi.

”Minun mielestäni se kuulostaa erikoiselta”, Lähteenmaa kommentoi ja kehottaa kysymään asiasta päätoimittaja Anu Ubaudilta.

 

Otan siis yhteyttä Ubaudiin. Hänen nimityksensä päätoimittajaksi on juuri julkistettu, ja hän vastaa uudessa pestissään muun muassa Lifestyle-osastosta, johon kuuluvat myös Ura-sivut ja Lauantai-liite Matka-sivuineen. Aiemmin hän on työskennellyt Lifestyle-osastolla esihenkilönä ja ostanut juttuja.

Kerron Ubaudille kokemukseni niin lehden sisäisestä hintaerosta kuin Matka-sivujen palkkioiden alentamisesta. Kuulostaa erikoiselta, hän kommentoi kumpaakin tapausta. Ubaudin mukaan talon johdon ja esihenkilöiden kanssa on sovittu raamit palkkioista, ja esihenkilöt keskustelevat palkkiotasosta keskenään.

”Se on tietysti lähtökohta, että palkkiot samankaltaisista töistä ovat samankaltaisia”, Ubaud sanoo.

Hän kertoo, että Matka-sivut eivät ole lehden painopistealue, mutta palkkioita ei hänen mukaansa ole sidottu lehden painopisteisiin.

Ubaud lupaa selvitellä tapauksia ja palaakin myöhemmin sähköpostitse asiaan. Hän kertoo tarkistaneensa Lifestyle-osaston vetäjiltä ja tuottajilta hinnastot, ja kuulemma Ura-sivujen ja Lauantai-liitteen pääjutuista maksetaan pääsääntöisesti 800 euroa. Ilmeisesti palkkiokäytäntö on siis ilahduttavasti muuttunut vuoden 2016 jälkeen.

Matka-sivuilla puolestaan palkkioita todella on laskettu. Ennen tekstistä maksettiin pääsääntöisesti 700 euroa, nyt 500 – 600 euroa. Ubaud kirjoittaa sähköpostissaan muun muassa näin:

”En osaa vastata tuohon väitteeseesi, jonka mukaan sinulle on kommentoitu, että kyse olisi siitä, ettei matka kuulu lehden ydinalueisiin. — oletan, että muutokset matkajuttujen palkkioissa johtuvat siitä, että osaston ulkoisia ostoja on suunnattu myös muihin aihepiireihin ja osaston budjetti ja juttujen hinnoittelu on muokattu uusiksi. Palkkiot ovat suhteessa työmäärään, jota juttu vaatii.”

Se ei selviä, miten työmäärä Matka-sivuilla on vähentynyt.

Reiluuden nimissä on todettava, että Helsingin Sanomien palkkiot eivät ole huonoimmasta päästä. Kirjoitan erityisesti Ura-sivuille, josta olen saanut lähtökohtaisesti noin 4 500 merkin jutuista 450 euroa ja noin 8 000 merkin jutuista 800 euroa. Pienempien juttujen palkkiot ovat parhaimmillaan yltäneet SFJ:n suosituksiin, mutta isompien eivät.

Mitä isompi juttu tai juttukokonaisuus, sitä vaikeampi tuntuu olevan saada työmäärää vastaavaa palkkiota oikein mistään lehdestä.

Freetoimittaja kertoo tapauksesta, jossa häneltä pyydettiin tarjousta sisällön suunnittelemisesta ja tuottamisesta jatkuvalla sopimuksella erääseen Fokus Median aikakauslehteen. Hän teki tarjouksen, johon sisältyi kuukaudessa noin 20 verkkojutun tuottaminen ja julkaiseminen, toimituskokous noin kolmen viikon välein, verkkotoimittamisen konsultointia sekä Instagram-tilin avaaminen ja alkuajan ylläpito. Hän määritteli tuntihinnaksi 69 euroa ja arvioi, että tunteja kertyisi kuukaudessa noin 46 – 55, jolloin kuukausilaskutus olisi noin 3 200 – 3 800 euroa.

Hän sai kuulla, että digisisältöihin oli varattu 600 euroa kuukaudessa.

Palkkioneuvotteluissa mukana ollut Fokus Median julkaisujohtaja Laura Luoma sanoo, että freelance-toimittajan tekemä tarjous oli pyydettyä laajempi. Hänen mukaansa tarjousta oli pyydetty pelkästään noin 20 verkkojutusta kuukaudessa, ei muusta. Tällöin yhden jutun palkkioksi tulisi 30 euroa.

Saatuaan tarjouksen Luoma täsmensi vielä juttujen luonnetta ja kysyi, onnistuisiko 600 eurolla 12 lyhyttä juttua kuukaudessa. Palkkioksi yhden jutun tekemisestä tulisi siis 50 euroa. Toimittaja kieltäytyi työstä.

Luoma kertoo, ettei yleensä osallistu palkkioneuvotteluihin, vaan palkkiot määräytyvät toimitusten ja freelancereiden välisissä neuvotteluissa. Hänen mukaansa toimitukset tekevät itsenäisesti päätökset siitä, millä perusteella hinnoittelevat avustajien työn. Yhdessä toimituksessa hinnoittelu voi esimerkiksi olla sivupohjainen ja toisessa juttupohjainen. Luoma sanoo, että olisi yllättynyt, jos palkkiotaso olisi kaikissa lehdissä sama.

”Minä en tiedä ja minua ei ihan hirveästi kiinnostakaan, mihin palkkiotasoihin toimitus päätyy avustajien kanssa”, Luoma sanoo.

 

Jos yhtiön johto ei tiedä lehtien palkkiotasoja, miten voidaan varmistaa, että budjetti riittää reiluihin palkkioihin? Fokus Median Luoman vastaus on, että hän budjettivastaavana tekee budjetit yhdessä lehtien päätoimittajien kanssa.

Anna-Liisa Hämäläinen on yksi näistä päätoimittajista. Hän tai hänen johtamansa lehdet eivät liity yllä olevaan esimerkkiin palkkioneuvotteluista. Hän työskentelee Koti ja keittiön sekä Oman Ajan päätoimittajana ja siten osallistuu niiden budjettien laatimiseen.

”Eri asia on – vähän niin kuin valtionkin budjetissa – saanko minä kaiken sen, mitä toivon”, Hämäläinen sanoo. Hänen mukaansa budjettikuri on ollut jo vuosia tiukka.

Hämäläinen päättää freelancereiden palkkiot budjetin rajoissa. Hän on haluton puhumaan euromääristä.

Sen verran Hämäläinen kuitenkin sanoo, että palkkiot ovat tulleet alas 1990-luvulta. Iso käänne huonompaan tapahtui hänen mukaansa myös syksyllä 2008, ja sen jälkeen kulukuri on ollut yhä tarkempaa. Hämäläinen on ostanut juttuja eri lehdissä vuodesta 1994 lähtien. Fokus Medialle hän siirtyi 2018.

Hämäläinen kertoo palkkioita määritellessään seuraavansa SFJ:n palkkiosuosituksia, joskaan ei noudata niitä ”orjallisesti”. Hänen mukaansa pienten juttujen ja kuvausten palkkiot ovat suunnilleen linjassa suositusten kanssa.

”Jos tehdään juttuja, joihin vaaditaan paljon enemmän esimerkiksi lähteitä tai asiantuntemusta ja käytetään enemmän työaikaa, silloin palkkiot ovat suhteellisesti vaatimattomammat”, Hämäläinen sanoo.

Annetaan välillä kiitosta. Opettajien ammattijärjestö OAJ:n Opettaja-lehti on monesta syystä parhaita asiakkaitani. Juttujen tilaajat vastaavat nopeasti viesteihin ja antavat perusteellisia briiffejä, mikä ei ole lainkaan itsestään selvää. Mikä parasta, palkkioista voi neuvotella.

Parin pikkupalstan palkkio oli aiemmin 250 euroa, mutta neuvottelemisen tuloksena saan niistä nykyään 300 euroa tai joskus enemmänkin. Isomman palstan palkkio puolestaan nousi 400 eurosta 600 euroon, kun leipätekstin merkkimäärä kasvoi tuhannella merkillä.

Mitä Opettaja tekee oikein?

Tuottaja ja lehden vastaava toimittaja Minna Ängeslevä kertoo, että avustajilta tilataan juttuja tilanteen mukaan, eikä tarkkaa avustajabudjettia ole.

”Ei ole sellaista könttää, että jossain kohtaa sanottaisiin, että nyt se on käytetty”, Ängeslevä sanoo.

Opettajassa on kyllä ohjepalkkiot, jotka hän on määritellyt yhdessä päätoimittajana toimivan viestintäjohtajan kanssa. Se on kuitenkin vasta lähtökohta. Ängeslevä päättää lopulliset palkkiot ja huomioi niissä esimerkiksi jutun kiireellisyyden ja sen, pitääkö toimittajan itse etsiä haastateltavia.

Lehdessä on kuitenkin yksittäisille artikkeleille noin 850 euron hintakatto, jota Ängeslevä ei voi ylittää ilman lupaa. Se tarkoittaa, että myös Opettaja-lehdessä isoista jutuista saa suhteellisesti huonompia palkkioita kuin pienistä.

Freelance-toimittaja Simo Ahtee puolestaan mainitsee erityisen hyväksi asiakkaakseen Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän Lilja-lehden. Hän kertoo, että palkkiot ovat suunnilleen linjassa SFJ:n suositusten kanssa. Kun työmäärä tuplaantuu, myös palkkio tuplaantuu.

Ahtee kertoo, että on saanut nostettua tulojaan viiden freelancer-vuotensa aikana ja tienaa nykyään enemmän kuin aiemmin kuukausipalkkaisena. Siinä auttoi, kun hän alkoi valikoida asiakkaita ja laajentaa työnkuvaa. Paikallislehdet piti unohtaa, ja nykyään Ahtee paitsi kirjoittaa, myös valokuvaa ja tekee videoita ja ääntä.

”Se on vaatinut vaivaa, tekniikan opettelua, vempeleitä ja tietynlaista koordinaatiota keikalla, että pystyy hanskaamaan monta asiaa, mutta kyllä se on kannattanut”, Ahtee sanoo.

Esimerkiksi Turun Sanomille hän tekee nykyään isoja juttupaketteja, joihin saattaa tekstin lisäksi ottaa kuvat ja myös ilmakuvaa. Hän on tyytyväinen siihen, minkälaisen palkkiotason on saanut neuvoteltua Turun Sanomien kanssa.

 

Kaikkia Turun Sanomien maksamat palkkiot eivät miellytä. Erään haastateltavan mielestä lehden avustaminen perustuu sille, että on joku muu toimeentulo.

”Turun Sanomissa maksetaan suhteessa paljon vähemmän kuin yleensä saan mistään muualta”, toimittaja sanoo.

Hän arvioi, että verrattuna hänen muihin asiakkaisiinsa Turun Sanomat maksaa ehkä puolet vähemmän tai allekin.

Turun Sanomien päätoimittaja Kari Vainio puolestaan kertoo, että kuvittelee avustajien olevan tyytyväisiä palkkioihin, koska avustajaporukka on hyvin vakiintunut. Hän ei halua kertoa lehden maksamia palkkioita.

Vainion mukaan pienimpiä palkkioita saa todennäköisesti urheilun pelijutuista. Hän arvelee, että siihen vaikuttavat vakiintunut tapa ja se, että jutut syntyvät nopeasti ja ovat lyhyitä.

”Vaarallista tietenkin sanoa, mutta luulen, että he ovat osin tällaisia elämäntapatoimittajia. He ovat jo valmiina innostuneina paikalla ja tehneet sitä työtä vuosikaudet.”

Mitään yhtenäistä palkkioiden korotusta Vainio ei kymmeneltä päätoimittajavuodeltaan muista. Korotuksia on voitu tehdä tapaus- tai osastokohtaisesti.

Mutta pitäisikö palkkioita korottaa aika ajoin – korotetaanhan työsuhteistenkin palkkoja työehtosopimusten mukaisesti?

”En ole pohtinut asiaa. En minä nyt erityisesti ole kaivannut sellaista käytäntöä”, Vainio sanoo.

Moni freelancer voisi kaivata.