Kuolleita

Intohimoinen toimittaja

Kuolleita: Toimittaja Janne Salomaa Helsinki 24. 4. 1984 – Helsinki 25. 8. 2019

Freelancetoimittaja Janne Salomaa kuoli pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana kotonaan Helsingissä. Hän oli 35-vuotias.

Salomaa aloitti toimittajanuransa jo 15-vuotiaana kirjoittamalla Suosikkiin. Opinnot Kallion ilmaisutaidon lukiossa innostivat hänet pysyvästi viestintäalalle.

Parikymppisenä hän pääsi vakituiseksi toimittajaksi Sanomien Vartti-lehteen, mutta lähti sieltä freelanceuralle. Hän työskenteli Helsingin Sanomissa useaan otteeseen kesätoimittajana muun muassa Sunnuntai-, Pääkirjoitus-, Mielipide- ja Teematoimituksissa.

Hän toivoi välillä vakituista työpaikkaa, mutta koki freelancerin työn vapauden luonteelleen sopivaksi.

Salomaa kirjoitti vuosia Journalistiin ja oli myös lehden määräaikainen toimittaja. Työskentely hänen kanssaan oli mutkatonta ja luontevaa. Odotimme häneltä elokuussa viestiä uusista juttuideoista, mutta saimmekin suru-uutisen.

Toimittajan työ oli tärkeä osa Jannen identiteettiä. Hän oli loputtoman innostunut journalismista ja media-alan ilmiöistä.

Janne perehtyi aiheisiinsa perinpohjaisesti ja esimerkiksi hänen työmarkkinaosaamisensa oli huippuluokkaa.

Janne arvosti omaa rauhaa, mutta vietti paljon aikaa ystäviensä kanssa Helsingin luontokohteissa ja näyttelyissä. Häntä jäävät kaipaamaan toimittajakollegoiden ja ystävien lisäksi isä, äiti, entinen puoliso sekä kuusivuotias tytär.