Ylensyömät

Taiteilija ja ohjaaja Mox Mäkelä sai marraskuussa 2016 viestin Yle Draaman päälliköltä.

”Toivon sinulle pikaista toipumista ja vilpittömästi voin sanoa, että jos tulevissa projekteissasi koet, että Yle Draama voisi olla oikea paikka toteuttaa hanke, olet tervetullut tarjoamaan meille ideoitasi.”

Päällikkö pahoitteli Mäkelän työuupumusta. Mäkelästä viesti oli irvokas, sillä hän koki, että loppuunpalaminen johtui Ylen toiminnasta. Hänen mukaansa Ylen draamatuotanto lukuisine esimiehineen jahkaili ja pallotteli lähes kaksi vuotta sitä, lähteäkö viemään eteenpäin Mäkelän monimediahanketta.

Koko lähes kaksivuotisen prosessin ajan Mäkelä muokkasi käsikirjoitusta tuottajan toiveiden mukaisesti omalla kustannuksellaan ja työsti lukuisia teemaan liittyviä lyhytelokuvia.

”Pitkän ajan kuluttua sain lopullisen vastauksen, joka oli ehdottoman kielteinen”, sanoo Mäkelä.

”Draaman tuottaja tarjosi minulle kupillisen kahvia Ylen ultramodernista espressokoneesta. Metallikuorinen kahvikapseli jäi ainoaksi palkkiokseni tuosta keissistä.”

Mäkelällä ei ollut Ylen kanssa kirjallista tuotantosopimusta, eikä Yle maksanut hänelle kehitystyöstä. Omien sanojensa mukaan hän jaksoi edistää hanketta, koska Ylen tuottaja suhtautui siihen erittäin myönteisesti ja koska teokselle oli vaikea löytää vaihtoehtoista tuotanto- ja esitysväylää.

Päällikön mukaan hanke kaatui siihen, että teokselle ei Yleltä löytynyt sekä taiteilijalle että Ylelle sopinutta julkaisukanavaa.

Ylen ostot kotimaisilta tuotantoyhtiöiltä ovat noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi yhtiö maksaa journalisteille, kääntäjille, näyttelijöille ja muille freelancereille palkkioita noin 13 miljoonaa euroa. Yle ostaa sisältöjä myös oman toiminimen tai yhtiön kautta laskuttavilta journalisti- ja muilta freelancereilta. Nämä palkkiot Yle tilastoi ohjelmatoiminnan muut kulut -könttäsummaan, eikä niiden määrästä ole tietoa.

Kotimaisissa tuotantoyhtiöostoissa valtaa on erityisesti Ville Vilénin johtamalla Luovat sisällöt -yksiköllä. Luovien sisältöjen tuotantoyhtiöostot olivat 2018 noin 26 miljoonaa euroa, ja loput nelisen miljoonaa euroa käytti Svenska Yle.

Monia ohjelmamuotoja kuten dokumentteja tai kuunnelmia esittää Suomessa käytännössä vain Yle. Haastavampien taide-elokuvien tekeminen ilman Yleä on usein liki mahdotonta, sillä esimerkiksi Suomen elokuvasäätiö SES ei yleensä anna rahoitusta ilman Ylen mukanaoloa. Monelle elokuvantekijälle tai sähköisen puolen freejournalistille Yle on ainoa toimeentulon lähde ja tapa saada töitään läpi.

Suuri valta tuo suuren vastuun. Ei ole samantekevää, miten valtionyhtiö kohtelee sisällöntekijöitä. Journalisti tavoitti tätä juttua varten 24 Ylelle juttuja ja teoksia tehnyttä ja tarjonnutta journalistia, ohjaajaa ja näyttelijää, joista osa esitti vakavaa kritiikkiä Yleä kohtaan. Heidän mielestään Ylen pelisäännöt eivät ole niin avoimet, läpinäkyvät ja oikeudenmukaiset kuin julkisen palvelun yhtiöltä voisi odottaa.

Mox Mäkelä puhuu poikkeuksellisesti omalla nimellään. Suurin osa uskaltaa puhua vain nimettömänä, koska ei halua vaarantaa työmahdollisuuksiaan. Mäkelä on tehnyt monitaiteellisia teoksia yli 40 vuotta. Hänen teoksiaan on Kansallisgalleriassa ja Porin taidemuseossa, ja hänen elokuviaan esitetään jatkuvasti festivaaleilla ympäri maailmaa. Ylelle Mäkelä on aiemmin tehnyt muun muassa kuunnelmia ja elokuvia.

Journalistin haastattelut antoivat Ylen tilanteesta samanlaisen kuvan kuin opetus- ja kulttuuriministeriön 2018 Jaana Paanetojalla teettämä laaja selvitys, jossa sivuttiin myös Yleä. Selvityksen mukaan esimerkiksi erilaisen Ylen henkilöstön kanssa tapahtuvan asioinnin yhteydessä kerrottiin koetun epäasiallisuutta.

Lisäksi Ylen päätöksenteko koettiin epätasa-arvoiseksi ja kohtuuttomaksi, sillä etenkin elokuvatuotannossa vain muutama Ylen vakituinen työntekijä päättää rahoituksesta ja jopa tekijöiden uran etenemisestä.

Journalistin haastatteluissa ongelmat liittyvät Ylen esimiesportaaseen. Jotkut esimiehistä, esimerkiksi Yle draaman tuottaja Sari Volanen ja radion tilaaja Saila Mattila, saivat kiitosta tekijöiden kunnioittamisesta ja selkeistä pelisäännöistä. Jotkut sisällöntekijät olivat hyvin tyytyväisiä Yleen.

”Minulla on Ylestä paljon hyviä kokemuksia. Työssä on tietenkin joutunut vuosien varrella joskus orientoitumaan siihen, että kaikki ideat eivät mene läpi. Mutta se kuuluu mielestäni työn luonteeseen”, sanoo freetoimittaja Tiina Harpf.

Tuotantoyhtiöiden edunvalvontajärjestön APFI:n toiminnanjohtajana kesällä 2018 aloittanut Teemu Kalliala sanoo, että ei ole saanut kentältä ainuttakaan yhteydenottoa Yle-ongelmiin liittyen.

Hän uskoo mahdollisten ongelmien johtuvan Ylen suuruudesta.

”En usko, että Ylessä kukaan esimerkiksi tahallaan haluaa pallotella yksittäistä ihmistä.”

Ylen pahimpia ongelmia on Journalistin haastateltavien mukaan kryptinen organisaatio, josta ideaa tarjoavan voi olla mahdotonta löytää oikea ihminen, jolla olisi sekä rahaa että päätösvaltaa. Ville Vilén selvittää, että Luovissa sisällöissä on toistakymmentä tilaajaa eri genreille. Tittelistään huolimatta he eivät kuitenkaan itse tilaa mitään, vaan esittelevät hankintaehdotukset neljälle päällikölle. Päällikötkään eivät tee tilauspäätöstä, vaan lopullisen hankintapäätöksen tekevät Vilén ja Julkaisut-yksikön johtaja Ismo Silvo. Tilaajien ja päälliköiden ohella hankintaprosessiin voi osallistua myös esimerkiksi tuottajia.

Päällikköhetteikkö on yksi syy joskus jopa vuosiksi venyvään ohjelmaideoiden pompotteluun. Televisiolle töitä tekevä freetoimittaja koki tämän muutama vuosi sitten.

”Meillä oli valmiina harvinaista materiaalia tarjoamaamme televisio-ohjelmaa varten. Kaikki Ylellä olivat sitä mieltä, että idea oli hyvä. Ideaa palloteltiin edestakaisin monta vuotta, vastuuväki vaihtui, ihmisiä ei saanut kiinni. Emme voineet ymmärtää, että miten voi olla olemassa tuottaja, joka ei vastaa kuukausiin puhelimeen, sähköpostiin tai viesteihin. Tajusimme, ettei tuottaja olekaan kuollut, kun löysimme hänet kapakasta”, freetoimittaja sanoo.

Toinen Ylelle vuosikymmenet töitä tehnyt freetoimittaja sanoo tilanteen käyneen vaikeaksi 2000-luvulla Ylen alituisten organisaatiouudistusten ja suuren esimiesportaan vuoksi.

”Laskin kerran, että yläpuolellani oli kuusi pomoa, ylimpänä toimitusjohtaja. Tällaista ei ollut ennen. Nyt on kaikenlaista tirehtööriä, joilla ei kuitenkaan ole valtaa, kun heillä ei ole rahaa.”

Radio- ja tv-freelancereiden ammattiosasto FAO pyysi vuonna 2017 Ylen tuottajia ja tilaajia järjestämään freelancereille yhtiön toiveita ja ostokäytäntöjä selvittävän tilaisuuden. Tilaisuuden järjestäminen oli hankalaa. FAO:n toiveiden vastaisesti Yle esimerkiksi määräsi, ketkä Yleltä tulivat tilaisuuteen.

”Paikalla oli paljon väkeä, mutta vastauksia ei oikein saatu”, sanoo FAO:n puheenjohtaja Kirsi Mattila. Suurin osa yhtiöttömistä radio- ja televisiofreelancereista tekee Ylelle työtä työsuhteisesti Ylen Yhtyneet -freetyöehtosopimuksella. Lisäksi pieni vähemmistö tekee Ylelle tuntityötä Ylen ohjelmatyöntekijöiden työehtosopimuksella.

Yhtyneet-sopimus takaa freelancerille juttutyypin pituuden ja vaativuuden perusteella määräytyvän palkkion ohella myös eläkkeen ja lomakorvaukset.

Yhtyneet-sopimus parani merkittävästi tammikuussa 2019, kun Journalistiliitto neuvotteli siihen lisäyksen freelancereille maksettavista nettijuttujen vähimmäispalkkioista.

Useiden haastateltavien mukaan Ylen esimiehet painostavat kuitenkin freelancereita perustamaan yhtiön tai laskuttamaan osuuskunnan kautta.

Yksi syy tähän lienee liikenneministeri Anne Bernerin asettama niin sanottu Satosen työryhmä, joka antoi 2016 selvityksensä Ylen asemasta ja rahoituksesta.

”Satosen perushenki oli, että vähemmän Ylen tekemää sisältöä ja enemmän ostoja yhtiöiltä ulkoa”, perustelee Ville Vilén.

Tekijöiden neuvotteluasema suhteessa julkisen palvelun jättiläiseen on heikko. He voivat kehitellä Ylen väliportaan esimiesten ohjeistamana ideoitaan ilmaiseksi ja ilman tuotantosopimusta jopa vuosia. Journalistin haastattelemista tekijöistä kymmenkunta kertoi vähintään vuoden kestäneestä pallottelusta, joka oli tapahtunut ilman palkkiota tai esimerkiksi pienellä pilottipalkkiolla.

Kun hanke lopulta hylätään, valitusmahdollisuutta ei ole. Eräs tuotantoyhtiön vetäjä kertoi Journalistille kehittäneensä 1,5 vuotta dokumenttielokuvaa Ylelle. Elokuvasta tehtiin myös kirjallinen aiesopimus. Sopimus kuitenkin raukesi 2016 ilman perusteluja, ja osittain tästä syystä tuotantoyhtiö ajautui konkurssiin.

Ville Vilénin mukaan televisiosarjojen ja -draamojen käsikirjoittajat saavat Yleltä käsikirjoitustyöstä palkkion. Esimerkiksi dokumenttipuolella tai radiossa tekijät kuitenkin usein kehittävät ideoitaan ilmaiseksi.

Hankintapäätösten tekijöiden pieni määrä voi näkyä sisällöissä.

”Ylessä vain muutama henkilö päättää, mitä Yleen otetaan. Se voi yksipuolistaa sisältöjä”, sanoo FAO:n luottamusmies Ingrid Svanfeldt.

Vilénin mukaan Yle on puuttunut tänä vuonna ongelmaan niin, että jokaiseen draama-, elokuva- ja dokumentti-ideaan kysytään kantaa vähintään kahdelta yleläiseltä. Organisaatiossa alempana oleva voi kuitenkin aina tulla ylemmän jyräämäksi, kuten kävi Mox Mäkelän tapauksessa. Tuottaja pahoitteli hylkäystä Mäkelälle:

Minulla on teokseesi ja taiteilijan laatuusi henkilökohtainen viehätys, mutta en saanut sitä tarttumaan. Toivottavasti en ole missään vaiheessa antanut sellaista kuvaa, että minun viehtymykseni yksin mahdollistaisi tuotantoon menemisen.

Sisältöjen yksipuolistumista voi ruokkia myös se, ettei Yle käytännössä enää lainkaan osta valmiita kotimaisia tuotantoja. Näin kävi palkitun dokumentin ohjaajalle:

”Olin yhteydessä Ylellä viiteen tai kuuteen ihmiseen, enkä löytänyt vastuuhenkilöä. Sitten joku välituottaja sanoi, että Yle ei osta lainkaan valmiita tuotantoja, vaan kaiken on käytävä Ylen myllyn läpi.”

Ulkomailta Yle kuitenkin ostaa valmiita tuotantoja. Vilénin mukaan ero on siinä, että ulkomaisten tuotantojen laatu on jo varmistettu moniportaisessa seulassa.

”Kotimaisissa tuotannoissa yhteinen kehittely on se juttu. Yle haluaa olla mukana auttamassa, että tuotannosta tulee mahdollisimman hyvä”, Vilén perustelee.

Satosen työryhmän työn tuloksena Ylen omien ohjaajien määrä on vähentynyt. Nykyisin Yle esimerkiksi ostaa usein draamatuotantojen näyttelijätyön ohella myös ohjaajan työn tuotantoyhtiöltä. Tästä voi seurata Paanetojan selvityksessäkin esille tulleita vastuusuhteen hämärtymisiä.

Ylelle vuonna 2018 työskennelleellä freenaisnäyttelijällä oli vaativa, rankkaa väkivaltaa sisältänyt rooli. Hän koki, että Ylen ulkopuolelta tullut ohjaaja ei luottanut näyttelijän ammattitaitoon, vaan pyrki yllättämällä saamaan hänestä voimakkaita reaktioita. Näyttelijä oli kahden kesken yrittänyt huomauttaa asiasta, mutta ohjaaja joko hermostui tai löi asian leikiksi:

”Ei tässä olla mitään Louhimies-juttuja tekemässä.”

Näyttelijän mukaan pahin oli vähissä vaatteissa toteutettu talvinen ulkokuvaustilanne, jossa näyttelijä oli oikeasti tukehtumaisillaan hänen kasvoilleen kaadettuun jääkylmään veteen.

Veden oli luvattu olevan lämmintä, eikä näyttelijää varoitettu aidon tukehtumisen tunteesta. Tapaus järkytti myös Ylen henkilökuntaa, joka otti yhteyttä tuotannosta vastuussa olleeseen Ylen tuottajaan.

”Tuottaja oli katsonut kohtauksen, minkä jälkeen hän soitti minulle ja sanoi, että se näytti hirveältä. Puhuimme pitkään ja sovimme, että tuottaja on siitä eteenpäin aina läsnä kuvauksissa ja harjoituksissa.”

Tuottaja antoi näyttelijälle Ylen työsuojeluvaltuutetun yhteystiedot, mutta näyttelijä halusi välttää enemmät konfliktit ja jättää asian taakseen. Muuten asiaa ei kuvausryhmässä puitu.

Ylen tuottajan mukaan tapausta ei käsitelty työryhmässä enempää, koska näyttelijä ei halunnut ottaa asiaa esille nimellään.

Näyttelijä joutui myös vääntämään Ylen kanssa palkkiosta, koska Yle halusi maksaa näyttelijäliiton suositusten mukaisen päiväpalkkion sijaan huomattavasti pienemmän työtunteihin ja repliikkien määrään perustuvan freesopimuksen mukaisen palkan. Näyttelijä sanoo olevansa surullinen ja pettynyt.

”Yle voisi olla edelläkävijä ja luoda alalle uusia terveitä toimintatapoja ja -kulttuureita.”

Kymmenittäin tuotantoja Ylelle tehnyt, kymmeniä vuosia työskennellyt freelancer sai Ylen uudelta esimieheltään potkut viime syksynä.

Esimies arvosteli freelancerin ammattitaitoa ja syyllisti tätä myös asioista, joihin tämä ei ollut voinut vaikuttaa.

Esimiehen sähköposti oli suorasanainen:

Olen kuullut 4 – 5 ohjelmaasi, ja yhden olen itse tilannut. Ne kaikki ovat minusta olleet hyvin keskinkertaisia, minkä vuoksi en pidä sinua ohjelmantekijänä osana ratkaisua, vaan osana ongelmaa. (…) Varmasti haluaisit ohjelmia tehdä niin kuin moni muukin. Mutta mieti joskus, haluaako joku kuulla sinun tekemiäsi ohjelmia, tarvitseeko niitä joku todella.

Esimies perustelee tylyyttään teatterikorkeasta tarttuneella karskilla ilmaisutyylillä ja sillä, että tulkitsi toimittajan toimineen epäeettisesti.

Ville Vilén sanoo keskustelleensa Paanetojan raportin jälkeen kaikkien esimiesten kanssa ja edellyttäneensä näiltä hyvää käytöstä. Vilénin mukaan esimerkiksi keskinkertaisuuteen vetoaminen on huonoa käytöstä ja henkilöön käypää huonoa viestintää.

Vilénin mukaan freepotkuille voi silti joskus olla perustelut.

”Aiemmin hyvä tekijä on voinut jumittua paikoilleen esimerkiksi alkoholisoitumisen vuoksi. Myös tyylilaji voi olla sellainen, jota ei enää tehdä”, hän sanoo.

Journalistin haastatteluissa voimakasta arvostelua esittivät erityisesti dokumentaristit.

Vilénin mukaan kaikki dokumentaristit eivät millään ymmärrä esimerkiksi sitä, että nuoria yleisöjä tavoittelevan strategian mukaan Yle painottaa nyt lyhyitä nuorille suunnattuja dokumentteja.

”Meillä on valitettavasti dokumentintekijöitä, jotka tekevät dokumenttia omasta tärkeästä elämästään ja hakevat jatkuvasti tukia niiden tekemiseen. Meidän pitää myös voida sanoa ei”, sanoo Ville Vilén.

Kirkastaakseen tavoitteitaan Yle järjesti helmikuussa 2019 elokuvantekijöille kotimaisten elokuvien hankintaa koskevan tilaisuuden. Lisäksi Ylen sivuille ilmestyi helmikuussa sähköinen lomake elokuvaideoiden esittämistä varten. Näin halutaan selkeyttää tekijöille Ylen sisältötoiveita, helpottaa vastuuhenkilön löytämistä ja lyhentää ideoiden käsittelyaikaa.

Toukokuussa Journalistiliitto ja Yle järjestivät yhteistilaisuuden, jossa Ylen päälliköt ja tuottajat kertoivat, millaista työtä Yle tällä hetkellä ostaa freetoimittajilta ja muilta tekijöiltä.

Toivuttuaan parivuotisesta pompottelusta Mox Mäkelä käsikirjoitti teoksensa uudelleen ja ilman tuottajan toivomia painotuksia. Tuloksena oli syksyllä 2018 valmistunut pitkä kuunnelmaelokuva Vieras.

Yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Kavin kanssa Vieras sai ensi-iltansa elokuvateatteri Orionissa ja myöhemmin Tallinnan Kultuurikatelissa. Viime toukokuussa se esitettiin Tate Modernissa Lontoossa. Koska Vieras oli saanut kansainvälisesti hyvän vastaanoton ja arvostelut, Mäkelä tarjosi teosta vielä kerran myös Ylelle. Vasta kun Mäkelä oli lähettänyt viestinsä myös Ville Vilénille ja toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilalle, asia eteni.

Mäkelä kertoo, että lopullinen vastaus tuli nuorelta vasta valmistuneelta dramaturgilta:

”Dramaturgi ilmoitti analyysissään, että teos on muun muassa liian pitkä, näyttelijät ovat kehnoja, eikä teos innosta häntä yhteistyöhön.”