Liitto

Nuoret haluavat reunoilta kovettunutta juustosämpylää siinä missä muutkin

Nuorten hupenevaa kiinnostusta ammattiyhdistysliikkeeseen selitetään usein joko sen imago-ongelmalla tai nuorten ideologisilla valinnoilla. Syy on kuitenkin muualla, kirjoittaa liiton opiskelijalähettiläs Martta Kallionpää.

Nuorten ja uraansa aloittelevien pitäisi kaiken järjen mukaan olla innokkaimpia Journalistiliiton palveluiden käyttäjiä ja meidän heidän innokkaimpia edunvalvojiaan, sillä he ovat työmarkkinoilla monella tapaa haavoittuvaisessa asemassa.

Alle 40-vuotiaiden jäsenten määrä on kuitenkin laskenut Journalistiliitossa koko 2010-luvun ajan.

Kun aloin itse tehdä tv-ohjelmia työkseni 18-vuotiaana, olisin tarvinnut suojelua, neuvoja ja tietoa työehdoistani. Tuottajani saneli työaikoja, joista en osannut vaatia iltalisiä. Usean kuukauden työkeikka peruutettiin ainoastaan muutaman viikon varoitusajalla. Eräs ohjaaja kutsui minua kuvauksissa järjestelmällisesti vain ”tytöksi” sen sijaan, että olisi käyttänyt etunimeäni.

En kuullut kolmen vuoden tv-urani aikana työpaikallani kertaakaan Journalistiliitosta. En päässyt mukaan osastototoimintaan enkä tiennyt luottamusmiehestämme, koska tein töitä freelancerina. Työkaverinikaan eivät ehkä halunneet olla vanhuksia, jotka paasaavat lounaspöydässä nuorelle ammattiyhdistysliikkeestä.

 

Nuorten hupenevaa kiinnostusta ammattiyhdistysliikkeeseen selitetään usein joko sen imago-ongelmalla tai nuorten ideologisilla valinnoilla.

Kokemukseni mukaan nuoret ovat aktiivisia järjestötoimijoita ja haluavat istua kokouksissa syömässä reunoiltaan kovettunutta juustosämpylää yhtä hanakasti kuin mitkä tahansa muutkin ikäryhmät. Uskon, että mielikuva eltaantuneesta ja paperinmakuisesta ay-jääräilystä karkottaa luotaan kaikkia sukupolvia.

Kolmikannan purkaminenkin vaikuttaa olevan pienen uusliberaalin joukon eikä koko nuorison toive. Vuoden 2018 Nuorisobarometri-tutkimuksessa suomalaisista nuorista 73 prosenttia kertoi luottavansa ammattiyhdistysliikkeeseen. Luku ei ole merkittävästi muuttunut 20 viime vuoden aikana ja saman verran luottamusta nautti esimerkiksi eduskunta.

Mielikuvaongelmia tai periaatteellista vastustusta ei tue myöskään havainto siitä, että opiskelijat liittyvät Journalistiliiton jäseniksi ahkerasti.

Journalistiliittoon liittyy vuosittain hieman yli 200 opiskelevaa jäsentä, mutta vaihtuvuus on suurta, sillä vuosittain yli 100 opiskelijajäsentä eroaa. Suuri osa eroajista liittyy jäseneksi fuksivuonnaan ja eroaa jo ennen kuin ehtii saada kosketusta oman alan töihinsä.

 

Liiton tulisi olla läsnä myös, kun nuoren työelämä on alussa ja työelämään siirtyminen tapahtuu alallamme harjoitteluiden, pätkätöiden ja toimeksiantojen kautta. Nuorten epätyypilliset työsuhteet voivat jatkua vuosia, emmekä voi kohdella heitä vain ihmisinä, joiden toivotaan joskus tulevaisuudessa maksavan täyttä jäsenmaksua vakinaisesta työstään.

Taakkamme on se, että koko ammattiyhdistysliikkeen toiminta on kietoutunut tiukasti vakinaiseen työsuhteeseen. Myös Journalistiliiton järjestö- ja osastorakenne on vieras niille, jotka eivät vielä ole kiinnittyneet tai aio ikinä kiinnittyä tiettyyn kaupunkiin, välineeseen tai työtehtävään.

Edunvalvontamme on epäonnistunutta, jos harjoittelijat, sijaiset ja tuntityöläiset eivät saa tietää alansa ammattiliitosta työpaikkansa kautta. Olemme epäonnistuneet, jos luottamusmiehet eivät tiedä, millaisilla ehdoilla sijaiset, harjoittelijat ja tuntityöläiset tekevät töitään.

Jos ammattiliitto on ennen kaikkea vakituisen, kokoaikaisen ja pitkään samassa toimituksessa viihtyneen työntekijän asia, tulee jäsenyytemme todellakin ajankohtaiseksi vasta neljänkymmenen ikävuoden tienoilla.