Keskisuomalaisen päätoimittaja kirjoittaa paljon kolumneja, joista syntyy usein kohuja. Ylestä hän puhuu pomonsa kanssa korkeintaan kerran kuussa.
Heräät usein yöllä miettimään, että hallituksen täytyy puuttua Ylen asemaan.
En herää, vaan olen kova nukkumaan. Nukun 8 – 9 tuntia yössä ja herään aamukuudelta. En mieti muitakaan työasioita öisin.
Juttelet päivittäin toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorven kanssa siitä, miten Ylen sisällöt haittaavat maakuntalehden bisneksiä.
Ei kukaan jaksa ihan joka päivä jutella Ylestä. Emme edes minä ja Kangaskorpi. Puhumme Ylestä korkeintaan kerran kuussa.
Lempilauseesi on: Yle on pahin uhka maakuntalehden menestykselle.
Ei ole. Pitäisi vain selvästi tiedostaa, että Yle on verovaroin tuettu, digitaalisessa muodossa ilmestyvä sanomalehti, joka tekstimuotoisia uutisia tehdessään on myös maan suurin sanomalehtien kustantaja.
Postia saa kritisoida pääkirjoituksissa mainitsematta lukijoille siitä, että Keskisuomalainen-konserni omistaa Postin pääkilpailijan.
Kyllä. Journalistin ohjeissa sanotaan, että pitää kertoa omistusintressistä – ei kilpailijaintressistä. Kytköksiä ei pidä kirjoittaa pääkirjoituksiin, sillä pääkirjoitus on lehden riippumaton mielipide. Hallitus nimittää ja erottaa päätoimittajan, mutta päätoimittaja vastaa yksin pääkirjoituksista. Ei pidä sotkea pääkirjoituksia ja yhtiöiden toimintaa. Se on riippumattomuuden ydin.
Median tulevaisuutta käsittelevän kirjasi nimi voisi olla Maakuntamedian siilipuolustus – näin on hyvä.
Ei. Täysin väärä väite. Me investoimme paljon kasvuun, laajentumiseen ja uusiin avauksiin. Jos tekisin kirjan, sille parempi nimi olisi Kuolemanlaakson yli kilpikonnana – oleellista on selvitä hengissä.
Isäsi oli kirkkoherra. Kotikasvatus on tehnyt sinusta arvokonservatiivin.
Ei se ole lapsuuden perheen vika, mutta ei minusta muutenkaan tullut arvokonservatiivia, vaikka se voi joskus siltä näyttääkin.
Edeltäjäsi Erkki Laatikainen oli ”riippumaton keskustalainen”. Sinulle kepulaisuus on vähän kiusallista.
Ei kepulaisuus ole sen kiusallisempaa kuin olla persu, kokkari tai lipposdemarikaan.
Olet käynyt aseettoman varusmiespalveluksen. Olet joutunut selittämään asiaa nykyisessä asemassasi.
Olen maanpuolustusta puolustava ihminen, joten asiaa ei ole tarvinnut selitellä.
Aina kun Keskisuomalainen käsittelee jutuissaan uskontoa, seksiä ja pornoa, mietit vakavasti lehden linjaa.
En mieti lehden linjaa, vaan näitä aiheita. Ne ovat ihan tavallisia aiheita lehdelle, mutta kaikkien aihepiirien käsittelyssä pitää aina miettiä sitä, että lukijoina ovat kaikki tämän alueen ihmiset. Pitää miettiä sitä, ettei tietoisesti loukkaa isoa lukijaryhmää eikä harkinta koske vain näitä aihepiirejä.
Et ehkä sano tätä toimituskokouksessa, mutta mielestäsi ihmissuhteet, terveys tai hyvinvointi ovat juttuaiheina turhaa naisten hömppää.
Ei ole. Kirjoitin näin HS:n sisältölinjaa käsitelleessä kolumnissani, mutta kritisoin sitä, että pääuutisten merkittävimmille paikoille ovat nousseet nämä aihepiirit ja sanomalehden painotukset ovat muuttuneet hassuiksi. Tämä on yleinen ongelma digitaalisissa julkaisuissa. Aiheet ovat tärkeitä, kyse on vain painotuksista ja esillepanosta.
Olet kuvannut #metoo-uutisointia ”julkiseksi kenttäoikeudeksi”. #Metoo-liike sotii oikeuskäsitystäsi vastaan.
Ei sodi, vaan se korostaa hyvin, ettei ketään saa kohdella asiattomasti. #Metoon pitäisi puhua molemmista sukupuolista. Kirjoitin tästä, koska siinä tapauksessa (Ylen Louhimies-uutisointi 2018) kohdeltiin yhtä miestä asiattomasti.
Kritisoit viime marraskuussa opettajan pukeutumista bändipaitaan. On hyvä, että juuri toimittajat neuvovat muita ihmisiä pukeutumisessa.
Ei ole. Sain opettajilta kyllä oikein ystävällisesti turpiin. Palautetta tuli runsaasti ja se oli lämminhenkistä, mutta erimielistä. Sain toimitukselta lahjaksi Kuolemanlaakso-nimisen hevibändin paidan (kuvassa) saatteella ”Rock-kulttuurin edistäjälle kouluissa.”
Oikeasti haluaisit olla muotitoimittaja.
Ei ikinä, ei ikinä!
Näinkö on -juttusarjassa esitetään kohtuuttomia väitteitä. Sarjan aiemmat osat voit lukea täältä.
Pekka Mervola, 53
Keskisuomalaisen päätoimittaja
Filosofian tohtori vuonna 1995. Lumilapio-palkittu vuonna 2000.
Kirjoittanut useita kohuja herättäneitä kolumneja. Viimeksi maaliskuun alussa syntyi vilkasta keskustelua, kun Mervola arvioi kolumnissaan, että Yle halveksii koulutusta rekrytointivideollaan.