Media-ala

Valtaa vain muiden myöntyessä

Kun tietokirjailija väittää omiaan, kustannustoimittaja korjaa keskustellen. Antti Heikkilän kohukirjan kaltaisen teoksen kustannuspäätöstä hänen on kuitenkin vaikea muuttaa muuksi.

Kenen on vastuu, jos tietokirja on harhaanjohtava? Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä -kirja nosti esiin kysymyksen kustantajan vastuusta ja tietokirjojen faktantarkistuksesta.

Tapaus ei ole ainoa hiljattain puhuttanut. Esimerkiksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on joutunut syksyllä selvittämään Saamelaisten mytologia -kirjansa faktojen pitävyyttä ja plagiointiepäilyjä.

Heikkilän kirjan kustantamon Otavan kustannusjohtajan Eva Reenpään näkemys on, että sisällöstä vastaa aina tekijä. Näin alalla kirjataan kustannussopimuksiin.

Ennen julkaisua kirjaa muokkaa kustannustoimittaja. Eikö ole myös hänen vastuullaan karsia selvästi väärät väittämät?

 

Vastaus ei ole aivan yksinkertainen, sanoo Kustannustoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja, Duodecim-kustantamossa työskentelevä Ulla Gröhn.

Kustannustoimittajan pitää nostaa havaitsemistaan virheistä häly, mutta hänen valtansa riippuu siitä, kuuntelevatko tekijä ja kustantaja. Hän on helposti alakynnessä, koska on tekstin, eikä tietokirjan aiheen asiantuntija.

Virheet on tapana korjata keskustellen. Kustannustoimittaja keskittyy usein kieliasuun ja ymmärrettävyyteen, mutta Gröhnin mukaan niiden nojalla voi päästä kiinni myös asiavirheisiin.

Samaa sanoo freelance-kustannustoimittajana työskentelevä Anu Karanko. Hän tarkastaa usein myös faktoja pohtiessaan täsmällisintä ilmaisua.

Jos yhteisymmärrykseen asiavirheistä ei päästä, eikä käytössä ole esimerkiksi ulkopuolista asiantuntijaa, tilanne on hankala. Niin käy kuitenkin vain äärimmäisen harvoin, Gröhn ja Karanko sanovat.

Karanko ei ole urallaan kohdannut räikeitä virheitä tai suoranaista humpuukia. Hän ei ole varma, miten freelancerina toimisi, jos sellaista tulisi vastaan, eikä asiaa haluttaisi korjata.

”Tekstin luonne alkaa usein paljastua kunnolla vasta toimitustyön edetessä, jolloin toimeksianto on jo otettu vastaan. Siinä tilanteessa työstä kieltäytyminen olisi melko ikävää”, Karanko pohtii.

 

Jos kirjoittaja kieltäytyy korjaamasta tekstiään, valta on kustantajalla. Hän voi päättää jättää kirjan julkaisematta. Näin alalla on myös tapahtunut, vaikka se onkin poikkeuksellista.

Suomen tietokirjailijoiden yhdistyksen eettiset ohjeet kehottavat käyttämään asiantuntijan valtaa vastuullisesti ja ottamaan palautteen huomioon. Kustannusalalla ei kuitenkaan ole ”hyvän tietokirjan tapaa”, jonka nojalla kustannustoimittaja voisi esimerkiksi kieltäytyä epäeettisestä työtehtävästä.

Käytännössä kustannustoimittajien esimiehet kuuntelevat alaistensa huolta tarkasti. Esimerkiksi Otavan tietokirjojen kustannuspäällikkö Jarkko Vesikansa luottaisi kustannustoimittajan näkemykseen ja kävisi tapauksen huolellisesti läpi.

Hänen urallaan ei tosin koskaan ole tullut tilannetta, jossa kustannustoimittaja olisi kieltäytynyt työtehtävästä faktavirheiden vuoksi.

”Epäröintiin on vaikuttanut kirjoittajan henkilö tai arvot. Tämä on kuitenkin ihmisten kanssa toimimista”, Vesikansa kertoo.

Vesikansa muistuttaa, että kirjoittajan luotettavuus ja kirjan luonne sekä niihin liittyvät eettiset kysymykset punnitaan ensisijassa jo kustannussopimusta solmiessa. Tässä mielessä vastuu on kustantajalla ja kirjoittajalla, ei koskaan kustannustoimittajalla.

Vesikansan mukaan punnintaa kirjan sisällöstä pitää toki käydä aina siihen saakka, kun teos on saateltu painoon.

Vesikansa ei ollut kustannuspäällikkönä vastuussa Heikkilän kirjasta, vaan se oli toisen kustannuspäällikön Mari Mikkolan tontilla.

Mikkola vastasi Journalistin kommenttipyyntöön, ettei kustantamo kommentoi yksittäisten kirjojen toimitusprosesseja.

 

Kustannuspäätöstä keskeisenä harkinnan paikkana painottaa myös Gummeruksen tietokirjojen kustantaja Johanna Laitinen.

Hän huomauttaa, että asiasta tekee käytännössä hankalan se, ettei koko käsikirjoitus ole silloin useinkaan valmiina.

”Yleensä kuitenkin tiedetään, minkä tyyppisestä tekijästä on kyse. Tekijältä voidaan olettaa jonkinlaista näkökulmaa. Sen ei pitäisi tulla yllätyksenä”, Laitinen sanoo.

Hyvällä kustannustoimittajalla on Laitisen mukaan rohkeutta kysyä ja varmistaa asioiden oikeellisuus. Loppu on luottamusta tekijän ammattitaitoon ja harkintaan.

”Editori kyllä tarkistaa, mutta ne ovat enemmän pistotarkistuksia asioista, joista tulee epäilyttävä olo.”