Kuolleita

Mestariverkostoituja

Kuolleita: Olli Ainola

Toimittaja Olli Ainola syntyi Orimattilassa 23.6.1958 ja kuoli 60-vuotiaana Helsingissä 27.1.2019.

Keväällä 1982 aloittaneen Sanomien toimittajakoulun yhdellä oppilaalla oli jo kaksi ammattia, vaikka olikin kurssin nuorimpia. Porvoolainen Ainola oli lentäjä ja keittiömestari. Yliopistotaustaiset kurssikaverit ihmettelivät, että mitenköhän tuolla kokemuksella pärjää journalistin vastuullisessa työssä.

Kävi niin, että Ollista tuli uutishaukkana koko kurssin ykkönen. Koulun jälkeen Uuden Suomen toimituksessa hän otti tavakseen soitella niin sanottuja yhteiskunnallisia poliisikierroksia ministereille ja puolueiden päättäjille.

Olli kasvatti pitkäjänteisesti lähdeverkkoaan, ja voinee sanoa, että lopulta hän oli Suomen parhaiten verkostoitunut toimittaja.

Tuohon aikaan toimituksissa oli jyrkät fakkirajat, joiden yli ei hypitty. Oli politiikan toimittajat ja taloustoimittajat, jotka varjelivat tiukasti tonttiensa rajoja.

Olli oli ensimmäinen journalisti, joka käsitteli politiikkaa ja taloutta yhtenä toisistaan riippuvaisena kokonaisuutena, ja tämä tarkastelukulma tuotti hänelle uutisvoittoja jatkuvana virtana. Olli liikkui suvereenisti koko laajan yhteiskunnan kentällä.

Suomen Kuvalehden uutinen 1994 Suomen kahden suurimman pankin fuusiosta oli skuuppi, jonka ei koskaan olisi pitänyt pudota viikkolehden toimittajan syliin. Ollin sinnikäs tiedustelutyö politiikan ja talouden kulisseissa tuotti tämänkin ihmeen.

Olli osasi lukea tylsiä viranomaisraportteja omalla tavallaan, suuren yleisön näkökulmasta. 1989 hän selaili sosiaali- ja terveysministeriön muistiota ja äkkäsi sieltä maininnan pariskuntien yhteisistä lomista keinona suhteiden elvyttämiseen. Olli nosti valtion tukemat ”seksilomat” otsikkoon, ja aiheesta puhuttiin sen jälkeen pitkään.
 

Kun uusi julkisuuslaki tuli voimaan 1999, Olli ryhtyi kokeilemaan sen rajoja. Hän testasi järjestelmällisesti julkisen sektorin toimijoita vaatimalla näiltä asiakirjoja luettavaksi. Virastot kieltäytyivät usein, mutta Olli valitti hallinto-oikeuksiin ja sai aikaan monta ennakkopäätöstä, jotka tekivät salaileville byrokraateille selväksi, että maassa oli nyt uusi laki.

Olli ei kuitenkaan käräjöinyt käräjöinnin vuoksi, vaan oli aina valmis neuvottelemaan. Tärkeintä oli saada tietoja, ei tapella.

Kerran Olli pyysi MOT-ohjelmaa tehtäessä Kelan johdolta kommenttia laitoksen organisaatiouudistukseen ja sai ilmoituksen, ettei mitään uudistusta ole tekeillä. Ollin vastaus kuului, että ”te ette ehkä vielä tiedä, että me olemme juuri käynnistämässä sitä”. Ja organisaatio muuttui.

Vaikka Olli tiedettiin armottomaksi uutismieheksi, hänen leppoisa ja myhäilevä olemuksensa sai yleensä ihmiset avautumaan. Hän ei tehnyt numeroa itsestään puhumalla, vaan luotti tekstin voimaan. Vaikenemalla hänelle jäi muita enemmän aikaa kuunnella ja miettiä, mikä näkyi jutuissa persoonallisena näkökulmana.

Yllätyksellisyys ilmeni myös Ollin huumorissa. Hän kertoi juttua ekaluokkalaisten ensimmäisestä koulupäivästä, jonka lopuksi opettaja sanoi, että nyt voitte kysyä ihan mitä vain. Yksi tyttö viittasi rohkeasti ja kysyi: ”Miksi ensimmäinen lettu annetaan aina koiralle?”

Ollin oma sovellus vitsistä nähtiin pääministerin haastattelutunnilla Ylellä Harri Holkerin aikana. Kun muut tekivät pääministerille laajakantoisia kysymyksiä valtakunnan tilasta, pudotti Olli pääministerin suojauksen suoralla kysymyksellä asuntolainojen korkovähennyksistä ja Holkerin omasta verokikkailusta sijoitusyksiönsä kanssa.

Olli kävi urhoollisen, lähes vuoden kestäneen kamppailun ylivoimaiseksi osoittautunutta sairautta vastaan.

Joulun tienoilla hänen voinnissaan tapahtui hämmästyttävä käänne parempaan. Saamansa voimat hän käytti kirjoittamalla sairasvuoteelta viimeiseksi jääneen juttunsa Iltalehteen siitä, miten presidentti Sauli Niinistö oli kääntänyt kaikessa hiljaisuudessa turvallisuuspoliittista kelkkaansa, ja alkanut myötäillä Venäjän näkemyksiä Erkki Tuomiojan neuvojen pohjalta. Asia tietysti kiistettiin julkisuudessa, mutta Ollin lähteet pitivät jälleen.

Turvallisuuspolitiikasta Olli kiinnostui jo Uuden Suomen aikoina, jolloin hän vaati lehden lähettämään itsensä maanpuolustuskurssille. Olli ei tietenkään tyytynyt tarjolla oleviin virallisiin tarinoihin, vaan laajensi turvallisuuspoliittista debattia tuomalla mukaan kansainvälistä näkökulmaa. Julkisuuslain tuntemuksensa ansiosta hän osasi vaatia myös maanpuolustukseen liittyviä asiakirjoja, joita kukaan muu ei ollut keksinyt vaatia nähtäviksi.

Ja Olli oli tietysti ensimmäinen, joka kesällä 2017 toi julkisuuteen Hornet-kauppoihin liittyneen päätöksenteon, heti kun asiakirjojen 25-vuotinen salassapitoaika oli kulunut umpeen.

Talouselämä-lehdessä Olli toimi muutaman vuoden toimituspäällikkönä. Hänen johtamisfilosofiansa oli luottamus: toimittajat tekevät työtä parhaiten, jos he saavat ajatella omilla aivoillaan ilman, että pomo alkaa mikrosäätää heidän tekemisiään.

Omaan työhönsä hän saattoi kuitenkin suhtautua hyvinkin kriittisesti, jos kollega huomautti, että hänen päättelynsä ei ihan pidäkään vettä. Jos joku keksi tarinaan uuden näkökulman, Ollin innostuksella ei ollut rajoja.

Yksityiselämässään Olli paneutui hemmottelemaan ystäväpiiriään. Ei ollut tavatonta, että Kimolan mökille kaverinsa hiihtämään kutsunut Olli, loistava kokki, rojautti pirtin pöydälle itse kaatamansa kauriin ruhon ja valmisti siitä viikonlopun aikana mahtavan menun riistaherkkuja. Viime vuosina tulivat Karjalaan suuntautuneet sotahistorialliset tutkimusretket hänelle tärkeiksi.

Ollin lähipiiriin kuuluivat Marja-vaimo, 10-vuotias Emppu-poika ja kolme aikuista tytärtä.