Anna hyvän kiertää

Sairaan kiinnostavat diktaattorit

Raimo Tyykiluoto mietti aloittaessaan 12 diktaattoria -radiosarjan tekemistä, miten kertoa julmuuksista pröystäilemättä. ”Sarjassa on myös tragikoomisuutta, joka tekee siitä kuunneltavan”, hän kertoo.

”Törmäsin diktaattoreihin tehdessäni Erehdysekspertti-sarjaa, jossa asioita katsotaan väärässä olemisen näkökulmasta. Silmänräpäyksessä tajusin, että diktaattorit vasta ovatkin henkilöitä, jotka ovat tehneet paljon virheitä”, sanoo Yle Puheen toimittaja Raimo Tyykiluoto. Hän toimittaa kolmatta tuotantokautta 12 diktaattoria -radiosarjaan – tosin näillä näkymin uusia jaksoja ehtii valmistua vain kymmenen.

”Aluksi diktaattorien piti olla Erehdysekspertin alla, mutta sitten vetävästä nimestä päätettiin työstää oma sarja. Aloitin kartoittamalla kirjallisuutta ja löysin Mikko Metsämäen suomentaman Hullut diktaattorit. Sitten tilasin Ylen arkistosta materiaaleja, etsiskelin itse lisää ja pyysin Metsämäkeä vieraaksi ohjelmaan.

Olen valinnut tuotantokausille diktaattoreita tasapuolisesti ympäri maailmaa välttääkseni esimerkiksi rasistista sävyä. On myös tärkeää osoittaa, että ilmiö voi syntyä missä vain. Se voi olla tulevaisuuttakin, mutta historiasta voidaan oppia ja olla varuillaan.

Taustamateriaalien kahlaaminen on työlästä, ja aikaa on aina liian vähän, mutta sarjaa ei hyödytä tehdä, ellei ole mitään uutta kerrottavaa. Yhden jakson tekemiseen menee noin viikko. Välillä hommat tulevat kotiin saakka, kun niistä ei voi panna aivoja narikkaan.

Jaksoissa kerrotaan, millainen diktaattori oli, millaisista oloista hän tuli, millaisen koulutuksen sai, miten hänestä tuli diktaattori ja mitä hän teki. Tarinoista huomaa, että vallasta seuraa helposti vainoharhaisuutta, eikä kenenkään psyyke kestä rajatonta valtaa. Toisaalta diktaattori tarvitsee ympärilleen julmaa porukkaa.

Kun saan jakson käsikirjoituksen tehtyä, lähetän sen vieraalle, jotta hän voi miettiä täydentävää sanottavaa. Silloin omasta työstäni on noin 90 prosenttia tehtynä. Sarjan vieraat ovat diktaattoreihin perehtyneitä kokeneita mediatoimijoita.

Sarjaa aloittaessa mietin, miten kertoa julmuuksista niillä pröystäilemättä. Silti sarjassa on myös tragikoomisuutta, joka tekee siitä kuunneltavan. Vaikka ensimmäisellä kaudella jännitin, ymmärretäänkö sarja oikein, palaute on ollut vain hyvää.”

Raimo Tyykiluoto, 56

Yle Puheen toimittaja. Vakituisesti Yleisradion palveluksessa vuodesta 1985, joista 20 viime vuotta toimittajana.

Suorittanut kolme alan ammattitutkintoa. Audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinto mediatyöstä ja audiovisuaalisen viestinnän erikoisammattitutkinto radiotyöstä, molemmat 2010. Äänitarkkailija 1986.

Riikka Kaartisen valinta

Suomen Luonnon toimittaja Riikka Kaartinen valitsi esiteltäväksi Yle Puheen toimittajan Raimo Tyykiluodon 12 diktaattoria -ohjelmasarjan:
”Nykyään aika monen radiokanavan täyttää täyteohjelmalta kuulostava höttö. Arvostan toimittajia, jotka paneutuvat aiheeseensa perusteellisesti ja osaavat luoda tarkkanäköisen kokonaiskuvan. Ylen toimittaja Raimo Tyykiluoto on juuri tällainen.
Hyviä esimerkkejä ovat sarjat Erehdysekspertti ja 12 diktaattoria.
12 diktaattorin suosikkijaksoni kertoo Turkmenistanin presidentistä Saparmurat Nijazovista. Hän kirjoitti Ruhnama-kirjassaan, että turkmeenit polveutuvat suoraan Nooasta, ja jakoi työpaikkoja kirjan tuntemuksen perusteella. Sarja kuvaa, kuinka haurasta
demokratia lopulta on, missä päin maailmaa tahansa.”