Kuolleita

Jäimme Kaisulle velkaa

Kuolleita: Kaisu Mikkola.

Kulttuuritoimittaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Kaisu Mikkola kuoli 30. syyskuuta Oulussa, missä hän oli syntynyt 5. maaliskuuta 1942.

Rakkaasta esimiehestämme ja työtoveristamme pitäisi piirtää monta erilaista kuvaa, jotta hänen ominaislaatunsa toimittajana ja ihmisenä pääsisi oikeuksiinsa. Kulttuuripersoona Kaisu tietysti oli, jos kuka. Hän heittäytyi mukaan mitä hulluimpiin projekteihin eikä pelännyt ottaa kantaa, kun näki siihen aihetta.

Kaisulla oli taito kannustaa, yhtälailla opastaa vielä eläkkeelle jäämisensä jälkeenkin. Hän hallitsi julkisuuspelit ja teki urallaan paljon näyttäviä maaleja. Mistä ”Vanha rouva” kiinnostui, siitä tuli tapaus, ja ellei tullut, hän painoi päälle niin kauan, että tuli.

Nuoret kollegat muistavat Kaisusta pehmeitä, mukavia juttuja. Hän oli hyvin ajassa mukana ja tiesi kertoa henkilökohtaisia muistoja asioista ja tapahtumista, joista muut olivat vain lukeneet. Monet meistä hän asetti ruotuun vaikka huikkaamalla kesken kiireen, että ”tilaatko minulle taksin”. Emme panneet pahaksemme, sillä tunsimme esimiehemme.

Muutama viikko ennen pois-menoaan hän kertoi puhelimessa vihdoin tehneensä henkisesti tilit Kalevan kanssa selviksi. Ei se ihan niin mennyt. Me kaikki jäimme Kaisulle velkaa.