Liitto

Isojen kysymysten äärellä

Alan opiskelijoilta kiinnostivat Journalismin päivässä kuvat, vuoropuhelu ja rakentava journalismi.

Helsingin Lasipalatsissa 12. lokakuuta järjestetty Journalismin päivä keskittyi isoihin teemoihin: ilmastonmuutokseen, totuuteen ja alan uhkakuviin. Tapahtumaan osallistui panelistit ja järjestäjät mukaan luettuna noin 450 ihmistä.

Journalisti kysyi kolmelta alan opiskelijalta, mitä heille jäi päivästä käteen.

Tampereen yliopiston opiskelija Johannes Roviomaa, 27, on käsitellyt toimittajana isoja aiheita, kuten ilmastonmuutosta, rauhaa ja tasa-arvoa. Hän on yksi ilmastonmuutokseen keskittyvän Hyvän sään aikana -verkkosivuston perustajista ja oli mukana saman nimisen tietokirjan toimituskunnassa.

Roviomaata puhutteli eniten valokuvaaja Touko Hujasen osuus kuvajournalismikeskustelussa. Hujanen kertoi ”taiteilijuudesta”, siitä miten valokuvaaja voi työllistää itsensä omilla kuvausprojekteilla.

”Hänen esityksensä oli erinomainen muistutus siitä, että elämäniloa ja huumoria ei saa koskaan unohtaa tässä työssä. Uskon, että Hujanen sai ihmiset paremmin liikkeelle kuin se palohälytin.”

Roviomaa viittaa palohälytykseen, joka keskeytti tapahtuman hetkeksi iltapäivällä.

 

Helsingin yliopistossa viestintää opiskeleva Roosa Savo, 23, suhtautuu alan tulevaisuuteen pelon sekaisella toiveikkuudella. Hänen seuraava tavoitteensa on päästä kesätoimittajaksi. Tulevaisuudessa hän haluaisi suuntautua tiede- ja terveysjournalismiin.

”Päivästä jäi tosi positiivinen fiilis. Päällimmäisenä mieleen jäi Sitran järjestämä dialogi -työpaja, jossa meille opetettiin dialogia ryhmissä. Ohjauksen vaikutus keskusteluun oli ihan älyttömän suuri: yleensä vahvat äänet dominoivat, mutta nyt keskustelu oli tasainen ja kaikki pääsivät ääneen”, Savo sanoo.

Savo nostaa esiin myös Vice-verkkomedian Pohjoismaiden päätoimittajan, joka kertoi keinoista nuorten yleisön tavoittamiseksi. Päätoimittaja Isabella Hindkjær muistutti, että jos haluaa tavoittaa nuoria, pitää palkata nuoria.

 

Tampereen yliopistossa visuaalista journalismia opiskeleva Krista Kierikka, 27, puolestaan kertoo uskovansa alan tulevaisuuteen ja perinpohjaisen journalismin kysyntään, vaikka alan ongelmat ovat viime vuosina korostuneet julkisuudessa.

Hänelle jäi päivästä päällimmäiseksi mieleen se, kuinka tärkeää on huomioida ilmastonäkökulma uutistyössä ja kuinka rakentava journalismi voi nostaa esille keinoja ongelmien ratkaisemiseen.