Media-ala

Elävä kuva taloustoimittajista

Jouni Yrjänän historiateos Rahan perässä, vallan kintereillä kertoo paitsi kotimaisen talousjournalismin kehityksestä, myös talousvaikuttajien välillä kitkerästä mediasuhteesta.

Kun journalisti juhlii omia tai edustamansa seuran pyöreitä, syntyy turhankin usein teos. Lukijalta historiikkeihin ja omaelämäkertoihin tarttuminen vaatii harrastuneisuutta.

Jouni Yrjänän 10. lokakuuta ilmestynyt Rahan perässä, vallan kintereillä – suomalaisen talousjournalismin historia on kuitenkin kelpo poikkeus. Se on ammattihistorijoitsijan tekemä, elävästi kirjoitettu kirja. Ja vaikka se on 70-vuotiaan Taloustoimittajien yhdistyksen tilaustyö, kaunistelu ja loputtomat Tärkeiden Ihmisten listat puuttuvat.

Päinvastoin, suomalaista taloustoimittajista syntyy inhimillinen, tarkka kuva. On tehty huikeita juttuja ja rohkeita valintoja, mutta myös ennustettu väärin, suosittu kavereita ja vähän itsekin sekoiltu pörssissä. On noustu kirjureista kriittiseksi ja kovapalkkaiseksi journalistieliitiksi ja tultu sulautetuksi politiikkaan tai kotimaahan.

Journalismin ohella Yrjänän teos kertoo talousvaikuttajien mediasuhteesta, joka ei ole ollut kivuton tai vailla vaikutusyrityksiä. Tarkastelu on herkullista nyt, kun Nokian nokkamiehet kinaavat julkisesti hyvästä johtajuudesta.

Kyllä ei ollut sama meininki 1800-luvulla, kun Åbo Underrättelser raportoi tilastoja Turun porvareista.

Marja Honkonen

Jouni Yrjänä: Rahan perässä, vallan kintereillä. Suomalaisen talousjournalismin historia. Otava.