Työelämä

Paluu kesätoimittajaksi poiki töitä

Tonnin löytöpalkkiokaan ei tuonut toimitussihteerin paikkaa, mutta Siru Väisänen ei antanut periksi. Journalistien työllisyys on hieman kohentunut.

Tonnin löytöpalkkio työpaikasta. Sen Siru Väisänen lupasi muun muassa Toimittajien ja valokuvaajien keikka- ja työpalstalla Facebookissa ja alkuvuodesta 2017 nimettömässä pikkuilmoituksessa Journalistissa.

”Olin yrittänyt kaiken mahdollisen”, Väisänen kertoo.

Väisänen, nyt 56, oli ehtinyt olla työttömänä yli vuoden. Hänen toimituspäällikön työnsä Rakennustiedossa oli loppunut lokakuussa 2015 yt-neuvottelujen myötä.

”Vastauksia ei tullut yhtään. Se oli sitä aikaa, kun työpaikkoja ei yksinkertaisesti ollut.”

Väisänen ei lannistunut. Hän lähti Nummelasta kesätoimittajaksi Kuusamoon Koillissanomiin, joka oli yksi hänen ensimmäisistä työpaikoistaan alalla. Hän osti auton ja kulki yli 80 kilometrin työmatkaa Taivalkosken kesämökiltään, missä ei ole juoksevaa vettä tai sähköjä.

Viime maaliskuussa aukesi vanhempainvapaan sijaisuus Lohjalla Länsi-Uusimaan taittavana toimittajana.

Koillissanomien työ kannatti, vaikka matkat tulivat kalliiksi. Ajattelin, että jospa se poikisi seuraavan paikan. Ja näin kävikin.”

 

Journalistista työtä vähennettiin vuosina 2012 – 2017 yt-neuvotteluissa yli 960 henkilötyövuoden verran, kertovat Journalistiliiton tilastot. Tampereen yliopiston vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan työttömäksi on jäänyt työnsä menettäneistä noin 20 prosenttia.

Työttömyyskassan tilastoissa on toivoa paremmasta.

Ansiosidonnaista päivärahaa sai heinäkuun lopussa 6,1 prosenttia työttömyyskassaan kuuluvista Journalistiliiton jäsenistä. Viime vuonna samaan aikaan luku oli 7,3 prosenttia.

Myös Väisänen on huomannut työpaikkailmoittelun virkistyneen. Pestiä Länsi-Uusimaassa on jäljellä vuosi, ja Väisänen on luottavainen tulevan suhteen.

”Haluan vielä ennen eläkettä yhden hyvän, pitkäaikaisen työpaikan toimitussihteerinä tai -päällikkönä.”

Luovuttaa ei kannata, hän kannustaa vastaavaan tilanteeseen joutuvia.

”Pitää olla sinnikäs. Jos ei saa heti unelmapaikkaa, pitää laskea rimaa. Kaikkea kannattaa hakea.”